Pelkään hysteerisesti....

[Nimetön]

Minulla on 1kk ikäinen vauva ja taas olen alkanut pelkäämään, että menetän hänet... Joka ilta kun menemme nukkumaan ja toivon ettei yöllä satu mitään... eniten pelkään kätkytkuolemaa...

Esikoislapseni kanssa oli aivan sama asia ja tajuan itsekkin, että pelkoni saa välillä liian suuria mittakaavoja.

Uskon kärsiväni lievästä ahdistuneisuushäiriöstä, nykyisin välillä saan myös kauheita kauhukuvia esim. jos mieheni ja esikoinen lähtevät ulos ja autolla liikenteeseen, siitä, että he joutuvat onnettomuuteen tms. Mutta jotenkin myös ajattelen, että asia on parempi, että itse tajuan kuinka naurettava olen.

En muista tällaista olleen ennen lapsia.

Tuntuu todella tyhmältä pelätä jotain näin paljon, nyt tuntuu, että tämä on varsinkin kulminoituu tuohon kätkyt kuolemaan, mutta en tiedä mitä voin asialle tehdä?

 

[vieras]

Mulla on ihan samanlaisia tuntoja! Odotan nyt toista lastamme, ja tiedän jo etukäteen tarkkailevani pinnasänkyä vähän väliä että hengittääkö vauva - mikäli nyt synnytys sujuu kaikin puolin hyvin ja sekä minä että vauva säilytään hengissä. Tuo onnettomuus-pelko on aina munkin mielessä, kun esikoinen ja isänsä lähtevät vaikka mummolassa käymään ja minä jään kotiin.

 

[Juures Suikale]

Mie oon ymmärtänyt, että se on äideillä aika yleistäkin. Näin ainakin olen asiaa itselleni selittänyt samoista peloista kärsivänä (ihan jo plussatestistä alkaen...). Hormoonit ja koko ajan kasvava äidinrakkaus varmaan ovat osasyyllisiä?

Aika auttaa tuossa kätkytkuolemapelossa, mutta valitettavasti äiti keksii koko ajan uusia pelon aiheita :/

 

[maanvaiva]

varmaan kaikilla noita pelkoja on ainakin jossakin määrin.
Mutta jos ne yhtään alkavat haitata elämää, niin kannattaa puhua vaikkapa nlassa ja pyytää ihan vaikka lääkäriaika. Voi olla jopa vaarallista tuollainen liika pelkääminen.

 

[Myös ruskea]

Minulla ollut aina suht samanlaista ja lapsia kolme. Jotenkin olen sen vauva ajan aina sitten jaksanut. Olen nukkunut huonosti ja noussut öisin välillä tarkistamaan, että vauva tosiaan nukkuu eikä ole kuollut. Kaikki nuo ovat ainakin kätkytkuolemalta selvinneet. Jos äiti ei ole tupakoinut ja vauva ei nuku mahallaan, on riski kai todella pieni. Kun itselläni on ollut isoja tyttövauvoja olen itselleni vakuutellut, että vielä pienempi riski, kun yleisempi pojilla ja pienipainoisilla. Olen sitten miettinyt esim. että yksi vauvani kaltainen varmaan kuolee vuodessa (ihan oma veikkaus) ja kun vauvoja syntyy n. 60 000, on todennäköisyys ihan äärettömän pieni. Jaksamista sinulle, muutaman kuukauden päästä suurin riski on jo ohi!

 

[manvaiva]

tai siis en minä nyt tarkoita tai tiedä, että pelkäätkö ns liikaa, mutta koita itse miettiä, että haittaako pelkosi elämääsi ja kuinka syvä ahdistuksesi on?
Vai onko se sitä mitä lähes kaikilla tuoreilla tai vastasynnyttäneillä äideillä on

 

[jappe]

mäkin ravistelin kahta ensimmäistä lasta aina, kun ne nukku liian liikkumatta. nyt kolmatta en ole enää stressannut niin paljon, kätkytkuolema on harvinaista, mutta luuleen, että on normaalia, että äiti pelkää sitä ( kin ) hysteerisesti. aika auttaa.

 

[Gossip Girl]

Mä kävin varmaan ensimmäiset 6kk puolen tunnin välein tarkistamassa että hengittääkö tyttö. En tiedä johtuko hormooneista vai äidin vaistosta mutta se oli vaan joku pakonomainen refleksi. Nyt mä oon jo vähän rauhottunut..

 

[jappe]

myöhemmin mä aloin pelätä sellaista, että meidän talo on palanut, aina, kun tultiin jostain reissusta, aloin n. 100 km ennen kotia pelätä sitä niin, että oksetti ja pyörrytti, hyvä kun uskalsin avata silmiä kotikadun päässä... se oli ahdistavaa, mietin jo, että pitäiskö mennä jutteleen lanttumaakarille, mutta sittemmin pelko on muuttunut käsiteltävään suuruusluokkaan.

 

[Nimetön]

Googlettakaapa muutkin tästä kärsivät 'ahdistuneisuushäiriö'.... On tosiaan siis todellinen sairaus, mutta koen, että oma ahdistukseni ei ole suuruusluokaltaan niin iso, että lääkitystä tarvitsisin.

Tämä on mulla aika kausittaista, nyt vaan on laukaisijana tuo tyttö ja tosiaan pelko, että menetän hänet.

Yksi vieras siellä kirjoitti noista todennäköisyyksistä, niin minä myös kun ahdistus kasvaa oikein pahaksi, ajattelen todennäköisyyksiä, lukuja kun 55000 lasta syntyy noin ja alle 20 menehtyy kätkytkuolemaan... Meillä myös nyt isopainoinen tyttö, joten tuo tieto, että myös se harventaa todennäköisyyttä helpottaa...

 

[Kokenut]

Niin, ota myös huomioon se, että lapsesi on lähelläsi ainakin 18 v.
Että pelko keksii kyllä aina uuden kohteen kun siihen taipuvaisuus on.
En sano pahalla, vaan ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Vasta mielialalääkkeen aloittaneena.

Voimia, äläkä häpeä hakea apua jos himpunkaan tuntuu että menee yli..

 

[elämä kantaa]

mä oon alkanut pelätä että tuo tukehtuu
on 11kk ja vetää kaiken suuhun. maissinaxuja on syöny monta kk mutta yhes vaihees veti ne silleen että yökkäs ja yski,siis liian nopee. nyt taas osaa syödä paremmin. hampaita on 4 edessä. pelkään siis aina tukehtumista kun syötän sitä.osaan kyl lastensairaanhoitajana se elvyttää jos tilanne tulee mut ahdistaa.

 

[neito83]

mulla on aivan samanlaisia pelkoja,ja ne tosiaan haitaa elämää. päivisin on helpompaa,sillon niin paljon muuta. mutta yöt on kamalia. jostain syystä oon lueskellu hirveesti noita lapsen kuolemaan liittyviä juttuja ja ne ahdistaa viä enemän. mä en luota ees muille mun esikoista kun miehelle ja mun vanhemmille. jos on toisella mummulla tai biologisella isällä pelkään ihan hirveesti. ehkä syynä se ettei sen isä oo senkans aikaa viettäny ja on aika huolimaton,ja sen vanhemmat on tosi iäkkäitä. mulla on 3 viikkoinen poika ja pelkään et jotain sattuu. rukoilen hirveesti jokapäivä et saan kummatkin lapset pitää luonani. kamalampaa ei voisi sattua kun oman lapsen kuolema. otan osaa kaikkien lapsen menettäneen suruun.

 

[neito83]

ja oon tästä asiasta päättäny keskustella neuvolassa,koska niin haittaa elämää. tosin aina äidit pelkää lapsiensa puolesta.

 

[Beep]

Mulla oli kans toi kätkytkuoleman pelko tosi vahvana silloin vauva-aikana. Se sitten vain luonnollisesti jotenkin jäi taka-alalle lapsen kasvaessa. Ja totuushan on se, että asiat tapahtuu jotka on tarkoitettu, ei niitä voi pelkäämällä estää. Mä suren mieluummin vasta sitten kun jotain tapahtuu kun pilaan hyvät hetket suremalla etukäteen.

Noiden pelkojen taustalla on pitkä ketju, ja suosittelen tekemään itselle kysymyksiä ja tajuamaan omien pelkojen syitä. Mitä oikeastaan pelkää? Ei se ookaan niin yksinkertaista ja suoraviivaista.

 

[mantelisuklaa]

Ainahan äiti pelkää hysteerisesti lapsensa puolesta. Iästä riippuen, pelon kohteet vain vaihtuu. Itsekin pelkäsin hysteerisesti aluksi kätkyttiä, tai vieläkin pitää kyllä käydä tarkistelemassa, mutta nyt suurimman pelon kohteena on tukehtuminen, kun meillä tuo vuoden ikäinen vetää kans kaikki suuhunsa ja nielee mitä näkee - koosta riippumatta.

 

[Mad Miss Manton]

Luulenpa, että raskaana ollessa/synnytyksen jälkeen nämä joskus järjettömät pelot johtuvat hormoneista, mitkä meissä äideissä jylläävät. Itsekin elin synnytyksen jälkeen n. pari viikkoa jossain pelkoharhoissa, olin varma, että asuntomme polttaa joku pyromaani nukkuessamme ja pelkäsin järjettömästi omaa kuolemaani (en niinkään vauvan!). Olin varma, että lapseni ja mieheni eivät selviä, jos kuolen jostain syystä...! Onneksi kaikki meni pikkuhiljaa ohi. Hormoneilla on muutenkin suuri vaikutus elämään (myös miesten) ja jopa moniin sairauksiin. Hyvin moni asia on myös perinnöllistä, kysypä huviksesi äidiltäsi näistä asioista!