E
Epätoivoinen
Vieras
Olen 26-vuotias nainen. Kärsin PCOS:ista, johon syön e-pillereitä. Olen normaalipainoinen. Ilman pillereitä ihoni menee jo viikossa karmeaan kuntoon, hiukset rasvoittuvat ihan hirveästi, ja minulla on vaikeita vuotohäiriöitä.
Pillerit kuitenkin aiheuttavat haluttomuutta, mikä on maksanut minulle jo kaksi parisuhdetta. Miehet eivät yksinkertaisesti kestäneet sitä, että minua ei seksi kiinnostanut, eikä minua saanut syttymään vaikka kuinka olisi yrittänyt. Miehet halusivat naisen jonka kanssa seksi ei olisi harvinaista herkkua, ja siksi minä sain jäädä.
Kärsin myös limakalvojen ohuudesta ja kuivumisesta. Gynekologi oli kauhuissaan nähdessään limakalvot - ne olivat hänen mukaansa kuin vanhalla naisella. Kun minulta on pitänyt ottaa PAPA-koe, olen itkenyt kivusta - ja saanut koetta ottavat hoitajat järkyttymään. Mistään paikallisesti käytettävistä puikoista ja voiteista ei tahdo olla kuin hetkellinen apu, ja limakalvot ovat niin ohuet, että puikot aiheuttivat suorastaan helvetillistä kirvelyä. Olen myös epäillyt vestibuliittia - mutta sen ensihoidoksihan suositellaan pillereiden lopettamista.
Mitä ihmettä tässä tilanteessa voisi tehdä? Kun minulla ei ole seksihaluja ja limakalvoni ovat kuivat kuin Saharan autiomaa, parisuhteeni epäonnistuvat. Koska minulla on PCOS, en voi lopettaa pillereiden syömistä. Jos lopetan pillerit kaikesta huolimatta, altistun syövälle, osteoporoosille, ja alan näyttää suohirviöltä.
Alan olla epätoivoinen, ja pelkään, etten tämän takia voi koskaan saada tasapainoista parisuhdetta.
Onko PCOS:iin olemassa mitään muuta hoitoa kuin pillerit? Laihduttaminenkaan ei tule kysymykseen, kun painoindeksini on jotain 21-22.