Patologisen valehtelijan, Trumpin kampanja jatkui totutulla tavalla: Donald Trump valehteli useaan otteeseen perjantaiaamun puheessaan.

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Sillä tavalla että niitä valheita on paljon enemmän ja ne on räikeämpiä eikä Trump itse välitä lainkaan siitä miten helppo ne on ollut todeta perättömiksi, koska hänen valheidensa tukijoita on niin paljon republikaaneissa ja maga-porukat uskoo mitä vaan Trump milloinkin väittää. Trumpin on laskettu valehdelleen yli 30 000 kertaa kautensa aikana. Se tekee noin 20 valhetta päivässä.
 
vierailija
Niinpä, poliittisessa linjassa ei Trumpin osalta tapahtunut käytännössä yhtään mitään. Joutuminen rikollisen murhayrityksen kohteeksi vaikutti kuitenkin poliittiseen mielikuvapeliin USA:ssa ja muuallakin, jopa niin, että Trumpista ollaan tekemässä kaikkitietävää "messiasta", jonka kritisoiminenkin nähdään maanpetoksena. Näinkö ne "itsevaltiaat" yhä vieläkin syntyvät, jopa vanhimmassa demokratiassa? Mielenkiintoista, että juuri Trump on puolustanut mahdollisimman suvaitsevaa aselainsäädäntöä ja kun joutuu itse kokemaan sen nurjimman puolen, niin seuraukset ja johtopäätökset tapahtuneesta ovat aivan toiset, kuin moni kuvittelisi olevan.
 
vierailija
Katselin aamuyöstä TV:stä sitä republikaanien oikeistosiiven (trumpistien) hulabaloota ihmeissäni. Nyrkki pystyssä, korva teipattuna kansa huusi, itki ja rukoili. Moni heilutteli myös "Fire Biden" kylttiä. Hurmoshenki oli hyvin samanlaista kuin 6.1.2021 Capitol kukkulalla, mutta nyt onneksi toistaiseksi ilman väkivaltaa.
 
vierailija
Onneksi äärioikeistolainen kokoomuspersu kannattajakunta uskoo mieluummin tällaiset TrumpismiPutinismin valheelliset lupaukset, kuin faktan ja realismin.

Kannattajia odottaa ikuinen elämä, kun jumalan valittu Trump julistaa TrumpismiPutinismilla ilosanomaa herkkäuskoisille kannattajille.

Tällaista samaa valhetta suolsi kotoinen persukokoomus, jonka lupaukset ovat todellisuudessa kääntyneet velanoton kasvuun, työttömyyden kasvuun ja ennen näkemättömään Suomen talouden syöksyyn.

Onneksi Suomessakin herkkäuskoinen kannattajajoukko on valmis uskomaan Leevin ja Kailajärven kaltaisiin uusiin valheisiin "se on tulossa".

Kannattajille tiedoksi ehkä ette tule sitä elinaikananne näkemään, mutta sitten joskus on tulossa.

Putinin tekojen luulisi olevan varoitusvalo, mutta ei kun yhä uudelleen nämä herkkäuskoisimmat ovat valmiita kapsahtamaan uusiin valheisiin.
 
vierailija
Uskomatonta että tuomion saanut, oikeussaleissa jatkuvasti ryvettynyt tyyppi voi olla tuosta noin vain ehdokas ja pahimmassa tapauksessa presidentti. Kahdesta huonosta vaihtoehdosta Trump on huonoin, USA tarvitsisi jämäkän selkärankaisen johtajan eikä showmiestä tai mikämikä maassa seikkailevaa presidenttiä.
 
vierailija
Aapeen ip-lehden toimittajan lainaama lista on lähes täysin sama minkä kirjoitin tälle palstalle tällä viikolla johonkin toiseen ketjuun. En ole katsonut Trumpin aamuista puhetta, mutta katsoin Ylen aamun, jossa Janne Saarikivi oli taas loistava ja hauska. Trumpin kristinuskolla ratsastus on vastenmielistä. Tuskin Jumala häntä siitä synnistä helpolla päästää.
ja mikähän jumala miljoonista mahtaisi olla se joka päästää synnistä? 😅
 
vierailija
Suomessa on jo 70.000 pakolaista Ukrainasta, muualla Euroopassa n. 5 000.000. Jos Ukraina joutuu alistumaan niin n. 20 miljoonaa pakenee vainoja ja keskitysleirejä eli kansanmurhaa, heistä varmasti satoja tuhansia Suomeen. Eli minun järkeni sanoo että on välttämätöntä estää tällainen pakolais/väestönsiirto katastrofi. 2. maailmansodan jälkeen siirtyi ja pakkosiirrettiin miljoonia ihmisiä, esimerkiksi 400.000 suomalaista Karjalasta.
 
vierailija
Jenkeissä ei ole kummoista sosiaaliturvaa. Sellainen on vasemmistolaisuutta. Siirtolaisia taas tarvitaan että edes joku pyyhkii niiden hoitolaitoksissa olevien Trumpin kannattajien takapuolet halvalla tai kotona pimeästi vielä halvemmalla. Nuo ruohonjuuritason työntekijät pitävät yhdysvaltain talouden pyörimässä.
 
vierailija
Aivan sama kuin kertoisi umpi-ihastuneelle henkilölle hänen unelmointinsa kohteen olevan valehteleva liero ja muutenkin tuovan muassaan vain murhetta ja surua. Siinä saa vain vihat päälleen. Sitten kun asiat valkenevat, on jo paljon ehtinyt tuhoutua. Jäljelle ovat jääneet vain "olisi pitänyt sua kuunnella ja uskoa" puheet. Hurmoksen täyttämään sieluun ei järkipuhe mahdu.
 
vierailija
#24 Auervaara-heitto sopii hyvin lippalakkijoukon pomolle.
Yle aamussa puhuttiin ruostevyöhykkeestä. Usko autoteollisuuteen istuu Amerikassa lujassa. Poratkaa, poratkaa fossiilisia eli drill, drill kuten Timo Soini
imitoi Trumpin aamuista puhetta. Vanha kansa on opetettu lujaan liukuhihnatyöhön. Ei väliä onko siinä mitään järkeä. Luterilainen työn puurtaminen ja älytön uutteruus on tärkeintä. Trumpin varapresidenttiehdokas on kuumakalle, joka valtaan päästyään saatta aiheuttaa mitä tahansa hirveyksiä. Äitinsä 10 vuoden raittius on hänellä koko ajan mielessä. Normaali ihminen ei kirjoita kirjaa eikä teetätä elokuvaa perheasioistaan. Ihminen käy anonyymissa vertaisryhmässä, ja elää tasapainoista elämää kehittäen itseään. Ehkä nänestä on se hyöty, että kiihkeimmät tällä palstalla Trumpia fanittavat hakeutuvat vihdoin avun pariin. Jos olen heille aiemmin asioista vihjaillut tai lempeästi suositellut, olen saanut tietää olevani alkoholisti, mt-ongelmainen ja pikaisen avun tarpeessa.
 
vierailija
Ne jotka on kultissa, niin niille on ihan sama mikä totuus on. Jos Trump sanoo, että taivas on vihreä ja ruoho sinistä, niin ne uskoo sen.
Trump on heille valo ja valo määrää värin😀
 
vierailija
He palvovat Trumpia sanoi tai teki tämä ihan mitä tahansa. Trumpismia voi verrata Venäjään (Putiniin) siinä mielessä, että molemmat muuntelevat totuutta hyvin räikeästi tavoitellessaan omaa etuaan ja määränpäitään.
 
vierailija
Jännää miten Yhdysvalloissa Suuren Johtajan palvonta on tavoittamassa Pohjois-Korean. Yhtä fanaattista ja sokeaa.

Ehkä Jumala osuikin Trumpin oikeaan korvaan merkkinä että oikeiston valheilta pitää sulkea korvansa.
 
vierailija
Oli valtava spektaakkeli Milwaukeessa. Näyttää selvältä, että seuraava presidentti on Trump. Euroopalle viesti on karu. Trump mainitsi Orbanin ja suorastaan ylisti tämän taitoja. USA näyttää vetäytyvän Ukrainan tukemisesta: todella vakava kysymys Euroopalle. Trump on "diilintekijä" ja saattaa tehdä diilin myös Venäjän kanssa Ukrainasta. Jotain kertoi asenteista Tucker Carlsonin esiintyminen. Hän on suorastaan Putinin ihailija. Trumpin esiintyminen muutama päivä murhayrityksen jälkeen osoittaa hänen henkistä voimaa. Suuren taistelijan Hulk Hoganin ylistyspuhe villitsi kansan. Taisi villitä suuren osan amerikkalaisista.
 
vierailija
Onneksi trumpin mahdollinen valinta ei kestä kuin neljä vuotta enää ja senkin ajan putinin puudelilla on onneksi hallinnossa työntekijöitä, jotka pystyvät pitämään laivan suunnassa kapteenin sekoiluista huolimatta.
Sen jälkeen saadaan taas järkeä maailmaan, kun MAGA kultti kuivuu, kuten persut Suomesta.
 

Yhteistyössä