Paskaa sataa vaan niskaan

[Möö]

Mä en jaksa enää.

Tilanne on siis se että mies ei kuulemma enään rakasta mua, mutta haluaa ja yrittää saada tunteita takaisin pariterapian ja yksilöterapian avulla. Totuus on tietysti satuttanut, mutta oon ollu toiveikas, koska mies on halunnut yrittää tehdä asialle jotain. Tosin oon alkanu miettimään haluuko yrittää vaan lapsen takia, ja suurimmaks osaksi varmaan sen takia haluaaki.

No, tällä välin kun käydään terapiassa ja 'yritetään', niin asiat tuntuu menemään vaan paskempaan. Mies on niin kylmä mua kohtaan kun olla vaan voi, niin henkisellä kun fyysiselläkin tasolla. Seksi kyllä kelpaisi, mutta viikko sitten tuli sellanen olo että en vaan voi olla jonkun panopuu ilman tunteita. Mutta ei mitään pusuja, haleja, ei mitään läheisyyttä. Nyt on kärjistynyt siihen, että hyvä et ees puhuu enään tai ees moikka sanoo lähtiessään. Oon yrittänyt ehdottaa, että yritettäisiin miettiä ja nähdä enemmän positiivisia asioita toisissamme kuin negatiivisia. Ja ajatuksella sanottaisiin myös positiivisia asioita ja tehtäisiin positiivisia asioita toisillemme ja yhdessä, ei kuulemma pysty siihen.

Omaa aikaa mies haluaisi paljon eikä enään haluakkaan oikein viettää aikaa yhdessä. Tai jos vietetään se tuntuu niin jäykältä ja teennäiseltä. Ja sitten tänään..ollaan sovittu, että jos ulos halutaan lähteä viikonloppuna, siitä ilmoitetaan edellisenä iltana viimeistään. No tänään ilmoitti halunsa lähteä kirjoittamaan baariin tuntia ennen, mutta joustin ja sanoin että mene jos haluat. Nyt 3 ja puol tuntia myöhemmin soitin josko se vois viedä koirat ulos kun ne näyttää olevan tuossa jalat ristissä (on siis läheisessä baarissa) ja mulla täällä 8kk poika nukkumassa. Sanoi et tulee kun huvittaa ja vie koirat sitten. Ja minä en myöskään saa jättää lasta hetkeksikään yksin nukkumaan, mutta mene sinä nukkumaan ja hän vie sitten kun tulee. Huoh

 

[fedfw]

no aika solmuiselta kuulostaa teidän tilanne... erittäin hyvä kuitenkin että olette lähteneet muutosta hakemaan terapiasta. Muistathan, että terapia on rankka prosessi (niin yksilö kuin pariterapiakin) ja kun niitä asioita käy läpi voi melko pitkäänkin tuntua, että asiat menee vaan pahemmaksi.. psyykkinen työstäminen vie paljon energiaa. Selvästi vaikuttaa siltä, että miehelläs on nyt paljon itsessään työstämistä, eikä hänestä niin ollen ole antamaan sinulle parisuhteessa tällä hetkellä sellaista mitä sinun kuuluisi saada (rakkautta, arvostusta jne). Minä sanoisin, että anna hänelle sitä aikaa ja tilaa tässä vaiheessa, kun hän nyt vetäytyy sinne miehiseen luolaansa, hän palaa takaisin parempana miehenä (kunhan häntä ei pakoteta siihen).

toki joitain asioita tässäkin vaiheessa voit häneltä odottaa ja pyytää eli juuri näitä että kertoo menonsa ja tulonsa, hoitaa osansa kodin ja lapsenhoidosta. Mutta todellakin rakastelu esim ei varmasti tässä tilanteessa paranna asiaa. Teidän on ensin päästävä henkisesti lähemmäs toisianne...

tsemppiä...kyllä asiat vielä muuttuu parempaan suuntaan. Ja aito läheisyys ja tunteet voidaan löytää sieltä kaiken alta.

 

[dghg]

mikä teidän suhteen noin kireäksi vei?? lapsen syntyminenkö ja vanhemmaksi tuleminen aiheutti tuon??

 

[Möö]

Joo, saa nähä meneekö parempaan vai luovutanko, kun ei tahtois enään jaksaa. Mies tuli viemään koirat ja lähti baariin, sanoin että en odottanut että se hengaisi koko yön baarissa kirjoittamassa, varsinkin ku hyvää hyvyyttäni joustin. Kysyin milloin tulee, sano että sitten kun tulee. Alkaa nousta niin paljon vihaa tota ihmistä kohtaan pikkuhiljaa. Niin ja pariterapiassa ollaan käyty jo monta kuukautta eikä näytä auttavan, yksilöterapiassa mies on käynyt nyt 4 kertaa.

 

[Möö]

Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen, josta toivuin melko nopeasti ja pahin on ollut jo jonkinaikaa ohi. Mies myös sanoi, että ei oikein tajunnut kuinka paljon elämä muuttuu lapsen myötä ja kuinka omaa aikaa ei ole niin paljon kun hän tarvisi. Hän kuulemma tarvitsee paljon omaa aikaa ja tilaa. Masennus taisi olla hänelle liikaa ja on vain sanonut, että ehkä hän on liian herkkä kun se vaikutti häneen ja tunteisiin niin suuresti.

 

["Vieras"]

Siis baarissa kirjoittamassa? Oliko se tämän jutun pointti? ;D

 

[Möö]

Ei ollu jutun pointti, tosin mies on kirjoittanut jo 5 tuntia ja nyt meni takas. Ärsyttää vaan että ei voi kunnioittaa sen vertaa että edes kertoisi milloin tulee ja hengaa sitten koko helvatun yön ulkona. Tämän kaiken lisäksi, alkaa tuntua aika liialta ja siltä, että mua ei arvosteta tippaakaan.

 

["heii"]

no , toivottavasti kärsivällisyytesi kestää, kuulostaa todella siltä, että hänellä on kriisi vanhemmuudesta ja siitä miten se muuttaa elämää. Tällä hetkellä teidän parisuhde on varmasti tosi epätyydyttävä, mutta koita vastapainoksi saada jotain muuta positiivista itse itsellesi elämään. Tapaa ystäviä, käy perhekerhossa vauvan kanssa ym eli elä hyvää elämää parisuhteenkin ulkopuolella. Opettele olemaan onnellinen myös itseksesi tekemällä sellaisia asioita jotka tuo sulle hyvää oloa.
esim sen sijaan, että näyttäisit ärsyyntyväsi siitä, että mies on baarissa kirjoittamassa ja jättänyt teidät kotiin, niin kun vauva nukkuu niin katso itse joku kiva elokuva tai jotain muuta vastaavaa. Näistä voit sitten sanoa miehelle joskus sivulauseessa, että juu oli mulla kiva ilta kun juttelin kaverin kaa netissä, katoin elokuvan ym..
tämä ihan siksi että mies näkis, että sä voit olla tyytyväinen ja onnellinen ilman häntäkin..ehkä hän sitten jonkun ajan päästä herää ja tajuaa, että hänkin haluisi taas kokea niitä hyviä hetkiä sun kanssa yhdessä.

 

[nellien]

no mä en kattelis tollasta miestä.

 

[niimpä]

kyllä sillä miehelläs on aika paljon vielä elämässä opittavaa ja kypsymistä tultava.. kun elämä muuttuu on sopeuduttava, eikä jumituttava entiseen. Kun puoliso tarttee tukea masennuksen selättämiseen, niin se menee yli oman menohalun. Tai siis pitäs mennä.

 

[Möö]

Kiitos näistä sanoista Toivon kanssa että kärsivällisyys kestäisi ja että se lopussa myös palkittaisiin. Oonkin käynyt aika paljon salilla (kiitos lapsiparkin) ja yrittänyt saada ajatuksia muualle. Miettinyt oon myös että alkaisin ottamaan onnellisuuteni enemmän omiin käsiini, enkä miehen tai parisuhteen takia ryydy täysin onnettomuuteen. Joskus se on vaan niin paljon helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin ku joka päivä tuntuu tulevan jotain uutta negatiivista.

 

[Möö]

Joo niin sitä itekkin luuli että oltaisiin yhdessä menty masennuksen läpi, mutta ei. Hän puhuu ja takertuu siihen kuinka vaikeaa se oli hänelle ja kun hän joutui pahimpina aikoina hoitaa vauvaa välillä enemmän kuin minä. Hän otti myös masennuksen ja sen aikaisen käytöksen henkilökohtaisesti, vaikka se ei sitä todellakaan ollut. Lähinnä siis syyllistää minua parisuhteen ongelmista ja minun pitäisi se tästä suosta nostaa ja on sanonut, että minun täytyy tehdä enemmän sen eteen kuin hän. Hänen mielestään lapsentulo ei myöskään pitäisi muutta omaa vapaa-aikaa ja nyt hänellä onkin omaa aikaa n. joka toinen ilta. Ja sillä pitäisi saada tehdä mitä haluaa, kuinka kauan haluaa. Välillä tämän parisuhteen tulevaisuuteen on erittäin vaikea uskoa

 

["vieras"]

minkä ikäisiä olette ja kauanko seurustelitte ennen kuin menitte naimisiin ja päätitte haluta lapsen?

 

[Möö]

Mies on 30 ja minä 22. Ei selvästikkään tarpeeksi kauan, koska tämä vapaa-aika ongelmakin näytti alkavan vasta lapsen syntymän jälkeen.

 

[Isä]

Miksi teillä käyttäydytään toisianne kohtaan juuri näin?

 

[Möö]

Tarkoittaen, että jos oisin tiennyt hänen tarvitsevan näin paljon vapaa-aikaa ja tilaa, oisin kyllä jättänyt lapsen hankkimisen myöhemmäksi.Tai skipannut kokonaan jos synnytyksen jälkeinen masennus tuhoaa hänen tunteensa näin totaalisesti. Jälkiviisaus ei vaan auta, ja mistäs näitäkään tietää ennenkuin se tilanne tulee ja vapaa-aikakin alkoi tosissaan olla ongelma lapsen tulon jälkeen.