PAS ja järkyttävä turvotus, kohtalotovereita??

Kopioin tämän tännekin tuolta toiselta palstalta..

Heippa!

Täällä kärsitään aivan järkyttävästä turvotuksesta, housut eivät mene kiinni ja painoakin tullut pari kiloa. Tämä turvotus alkoi jo ennen alkionsiirtoa ja on nyt viikon verran siirrosta pahentunut ihan vauvamahaksi.

Onko teillä muilla tullut tällaista PAS-lääkkeistä? (lutinus, progynova, dexametason ja gonapeptyl). Ivf:n jäkeen olen myös ollut aivan pallomaha, mutta se on jotenkin ymmärrettävämpää punktion jälkeen. Tämä ei nyt ole mikään maailman murheista suurin, kunhan tässä mietin onko muitakin.
 
Minulla on myös tullut molemmista passeista kiloja lisää 3-4 kg, tosin lääkitys on ollut zumenon ja lugesteron. Turvotus on ollut todella paha, esim. käsivarsiin ja reisiinkin on jäänyt aina painaumat. Mutta on onneksi helpottanut lääkkäiden lopetuksen jälkeen. Tosin nyt laihdutan ihan tarkoituksella ja jotenkin tuntuu¨, että nämä hormonihoidot ovat saaneet koko aineenvaihdunnan ihan sekaisin.
 
Helpottavaa kuulla, että sinullakin on ollut samanlaista turvotusta. Mullakin on tullut nyt tuo 3-4 kiloa ja yhdet normaalikokoiset housut menevät enää jalkaan. Pahin turvotus on tällä hetkellä vatsassa. Syömisen jälkeen tuntuu että en saa kunnolla happea kun maha jotenkin painaa niin kovasti. No, enää viikko ja sitten saan joko lopettaa lääkkeet, tai kasvattaa oikeata mahaa ja jatkaa lääkkeitä vielä kuukauden.
 
Yhteistyössä