Mulla on vain yksi lapsi, joka on nyt 3-vuotias. Lyhyt historiikki:
1. raskaus kesällä 02 -> meni kesken spontaanisti n. rv. 8
2. raskaus keväällä 03 -> lapsemme syntyi 03
3. raskaus kesällä 05 -> kohdunulkoinen, joka myös vei toisen munatorvistani mennessään
Kaikki yllä olevat olivat siis luomusti alulle saatuja, mutta yhdellä tukkeutuneella munatorvella ei enää luomualusta ole toivoakaan :-(
Tämä on meille silti eka ja vika IVF, uudestaan en tähän rumbaan lähde. Suhtauduin alusta asti IVF:ään aika negatiivisesti, se vain ei "tuntunut mun jutulta" - en osaa sitä paremmin eritellä, mutta ajatus sumutteluista, piikittelyistä, kapseleista, pillereistä ja punktiosta tuntui tosi vieraalta. Siksi kokeilimme ensin paljon kevyempää IVM:ää, ja pääsimme kerran punktioon asti.
Kun tässä kierrossa näytti jo toistamiseen siltä, etteivät olosuhteet olleet otolliset uudelle IVM:lle, päätin yrittää IVF:ää kerran. Ja voin kertoa, että itseni piikittäminen on ollut yksi vaikempia asioita, mihin olen ikinä joutunut! Koko prosessi oli fyysisesti niin epämiellyttävä ja vieras, kuin mitä olin kuvitellutkin, joten toistamiseen en tähän lähde. Jossakin vaiheessa on joka tapauksessa tehtävä päätös hoitojen lopettamisesta, ja haluan itsekin jo kohta "päästää irti" ja keskittyä kaikkiin muihin hyviin asioihin elämässäni - mukaan lukien tietysti meille jo suodun lapsemme!
Jos meillä ei olisi yhtään lasta, suhtautuisin asiaan aivan päinvastoin, ja olisin valmis jatkamaan hoitoja varmaan hautaan asti...