Partyliten kynttiläkutsut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja MillaO
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

MillaO

Vieras
Onko täällä innokkaita kynttiläkutsujen pitäjiä? Tai sellaisia joita kiinnostaisi kutsut pitää?
Tai no, voiko niitä enää kynttiläkutsuiksi kutsua kun myynnissä on myös vartalonhoitotuotteita ja "kodinraikastajia"
Itselläni oli joku aika sitten kutsut ja ihastuin kovasti niihin.
 
Pidin joskus, mutta sitten esittelijät alkoivat pitää puolen tunnin rekrytointi puheita ja tuotteita esiteltiin, tyyliin "katsokaa kuvastosta". Minä nimenomaan haluan esittelyn, en mitään värväystilaisuutta.
 
Olen samaa mieltä "Koo":n kanssa siitä että esittelijöiden tulisi keskittyä tuotteiden esittelyyn eikä esim. uusien konsulttien värväämiseen. Kutsut ovat mukavat kun ne on hyvin pidetty eikä niin että niissä tulee vaivautunut olo kun kuuntelee pitkää värväyspuhetta. Lyhyt ja ytimekäs mainitseminen kutsujen emännöimisestä ja mahdollisuudesta alkaa toimia konsulttina mielestäni riittää, kyllä kiinnostuneet varmaan kyselevät itse sitten lisää.
PS: niille jotka ovat kuvaston nähneet, mielestäni vain emännille myynnissä oleva (kannessa myös kuva) punainen iso rubiini hurricane on aivan ihana, ihan vain sen saamiseksi pidin itse kutsut
 
Mulla oli 9 vierasta ja myyntiä tuli noin 400 euroa. Moni osti myös joululahjoiksi jotain. Niitä vieraita kannattaa kutsua enemmän kuin haluaisi edes tulevan koska osa ei kuitenkaan pääse tulemaan- eikä osa edes halua tulla. Vieraiksi kannattaa varmaan kutsua myös muita kuin vain parhaat kaverit-
 
Oon nyt kutsunut tuleville kutsuilleni 18 ihmistä, muutama ei ainakaan pääse, ihan hyvä silti, kun jos kaikki tulis, ni en tiä miten mahduttas kaikki istumaan meen olkkariin (paitsi lattialle).
 
Jos joku teistä on kiinnostunut kyseisten kutsujen emännöinnistä niin minuun voi ottaa yhteyttä.saturnus@wippies.fi Olen vasta aloittelemassa konsultin työtä ja jokaiset kutsut ovat minulle tärkeitä ja paneudun niihin huolella. Kutsut eivät tule olemaan yllä mainitun kaltainen uusien konsulttien värväämistilaisuus vaan mukavat ja aidosti tuotteisiin painottuva esittely, jonka sisältöön voi emäntä myös vaikuttaa esim toivomalla tiettyjä tuotteita nähtäväksi.
Mukavaa syksyä kaikille!
 
olen pitänyt viimeksi kesällä kutsut. Musta toi 220e on aika suuri summa, koska se harvemmin on ylittynyt, mulla vieraita yleensä se 5-7 eli tosi vähän.
Kukaan ei tule, ku pitävät tuotteita kalliina, no onhan ne, mutta niin ihaniakin et sentään.
 

Yhteistyössä