Parisuhteesta perhesuhteeseen

Olen monta kertaa miettinyt miksei kukaan koskaan varoita elämänmuutoksesta mikä tapahtuu kun parisuhteeseen tulee lapsia ja varsinkin kun niitä tulee muutama muutaman vuoden sisällä. Jatkuva univelka ja väsymys, ei aikaa parisuhteeseen, muuttuvat prioriteetit, muuttunut vartalo synnytysten jälkeen, rupsahtava vaimo-ilmiö jne jne. Asun itse ulkomailla, jossa äitiyslomat ovat olemattomat, naisen rooli perheessä kokonaisvaltainen (äiti, vaimo, huora, siivooja, kokki) eikä tasa-arvosta ole tietoakaan vaikka itse olen vaativassa kokopäivätyössä. Tukea arkeen ei saa mieheltä anelemallakaan. Aina Suomessa käydessäni unelmoin elämästä siellä. Onko se utopiaa?Ovatko asiat paremmin Suomessa vai ovatko ongelmat samat? Tukevatko miehen paremmin perheitään ja ottavat vastuuta perheen arkipäivän asioista? Onko minun alistuttava tälläiseen roolimalliin vai olisi parempi jättää maailman tomut taakseen ja palata Suomeen. Se on houkutteleva ajatus, mutta kansainvälinen avioero/huoltajuus kolmen lapsen suhteen ei ole välttämättä kovin toiimiva ratkaisu. Apua?

 

Heippa aloittaja! Ensiksikin kyllä näistä avioliiton seurauksista varoittajia on! Laulujakin on tehty. Kalevalassakin on monta rimmaavaa värssyä...

Tilanne vain on se että kun on nuori ja rakastunut niin kuulo muuttuu hyvin valikoivaksi. Järkeä on turha yrittää takoa rakastuneen päähän. Eikä kovin monen muunkaan. Jostakin syystä me naiset toistamme äitiemme virheet sukupolvi toisensa perään.

Mutta ongelmaasi. Minusta sinun kannattaa ottaa yhteyttä johonkin lakipuolen asiantuntijaan. Tee pitkjänteistä selvitystyötä. On aina hyvä olla oman elämänsä asiantuntija. Silloin ei joudu turhaan painostetuksi ja pelotelluksi. Pystyy myös sitten arvioimaan omaa tilannettaan ja tekemään sen pohjalta ratkaisut.

Tämän palstan ellit varmaan osaavat neuvoa mistä ulkoelli apunsa parhaiten löytää.

 

Varoitukset eivät kuulu biologisen kellon tikityksen yli. Kun vaippaikäisen äiti kertoo ystävättärelleen, miten ihania vauvat ovat, jää huomaamatta univelasta syntyneet silmäpussit. Tottahan jokainen pienen lapsen äiti toivoo voivansa jakaa elämänsä ja kokemuksensa kohtalotoverinsa kanssa. Siihen päästäkseen lietsotaan vaalenapunaisia vauvaunelmia ja arjen ongelmista vaietaan visusti. Muutoinhan saatettaisiin jäädä yksin elämään univelkaista arkea.

Vaikka koliikki on verraten yleitä ja kehitysvammaisiakin lapsia syntyy, ei tällainen epäonni tietenkään henkilökohtaisesti voi kohdata. Korvasäryt, allergiat ja ihottumat hoituvat vasemmalla kädellä. Oman kehon ja mielen muutokset ovat äitiyden ""kaunistamia"", kunnes karu totuus paljastuu pahimman hormonimyrskyn mentyä ohi.

Mikä käsittämättömintä, nainen ei vahingosta viisastu. Vaikka ollaan nääntymäisillään kodin- ja lapsenhoidon alle, ei viitsitä ehkäistä ja kohta talossa on jo kaksi vaippaikäistä. Vasta siinä vaiheessa huomataan, ettei rahaakaan ole ylenmäärin ja isä on aina töissä, eikä jakamassa arkea. Kotipiian uran katkaisee korkeintaan pikapano perheen elättäjän kanssa, koska ilman sitä tulevaisuus näyttäisi entistäkin synkemmältä, vaikka hiekkalaatikolla pyörivät yksinhuoltajat muuta väittävätkin.

Usko heidän vakuutteluihinsa ei hiivu, vaikka hehän olivat vaipparumbaankin yllyttäneet mukamas taivaat aukeavana kokemuksena. Mutta turha toivo. Vielä tässäkään vaiheessa arkirealismi ei päätä pakota ja pitäisi yksi äitiään hamaan hautaan saakka rakastava nyytti saada aikaan. Etenkin, kun on jo selvää, ettei lasten isä (tuo perheestään huolehtimaton sikamies) ole eläkepäiviä jakamassa. Taitaa olla tälläkin hetkellä jonkun paremmin jakavan luona...

Nyt on varoitettu, ettei kukaan enää kirjoita yhtä naivia aloitusta.

 

Kyllähän joka puolella varoitetaan lasten saannin jälkeisestä elämästä. Seksiä ei ole, riidellään koko ajan ym ym. Ja ero tulee varmasti vuoden jälkeen. Lapsen tekeminen on iso ratkaisu. Meillä on yksi lapsi ja koen olevani kuin yksinhuoltaja. Olen lapsessa kiinni 24 h niinkuin äidin kuuluukin, mutta en myöskään koskaan pääse mihinkään ilman lasta! Isä ei jää hoitamaan jos vaikka kauppaan haluaisin yksin lähteä. Hoitoon on myöskin vaikea viedä koska vauva on tissiruualla, syö myös kiinteää, ja ei suostu ottamaan pulloa. Herää öisin syömään 4 x tissiä, joten yöllä on vieressä tissi oltava.
Asutko Englannissa, ajattelin vaan, että siellä äitiysloma on lyhyt ja miesten asenne naisia kohtaan juuri tuollainen kun kuvailit? Arki on jokapuolella samanlainen, täytyy vaan itse kehitellä selviytymisrituaaleja ja enemmän keskittyä hyviin asioihin!