U
Usvatuuli
Vieras
Olen suhteessa mieheen, joka on perfectionisti. Han on hyva lahes kaikessa ja kaiken pitaa olla tehty prikulleen ja taydellisesti. Se on valilla todella rassaavaa. Ja samoin han on myos herkka suuttumaan. Tuntuu, etta joka viikonloppu se on turparullalla jonkun asian vuoksi. Me ollaan molemmat tempperamenttisia ihmisia ja kun naen etta han on turparullalla minakin yleensa annan palaa, eli minua ottaa paahan se hanen suuttumisensa ja sitten sanon jotain takaisin vastaavalla tyylilla ja han suuttuu entista enemman. Eilen meille tuli lounasvieraita ja mies oli jo aamusta kiukkuinen kuin ampiainen. Han luonnollisesti kokkaa erinomaisesti ja kaikki mita mina tein oli vaarin. Sanoin hanelle, etta ei nama ole mitkaan linnanjuhlat, etta ei tartte niin paljon stressata. Ja sitten han paiskoi mielenosoituksellisesti kaapinovia ja kaikkea mita kasiinsa otti. Ja sitten kun sanoin siita etta han on kiukkuinen ollut aamusta alkaen han sanoi, etta se johtuu siita, etta en ole tehnyt jotain ja han viittasi silla seksiin. Perjantai-iltana harrastimme pitkaan seksia ja sitten pe-la yona han heratti minut viela hyvailyillaan, mutta en suoraan sanoen jaksanut alkaa, olin vasynyt viikon duuneista.
Muuten mies on mita erinomaisin. On aina huolehtivainen, turvallinen, uskollinen, keskusteleva, hella, kuuma, hoitaa asiat hyvin, on sosiaalinen, fiksu, alykas ja komea. Muuten meilla menee siis erinomaisesti ja vietamme lahes aina kaiken vapaa-ajan yhdessa ja meilla on todella mukavaa yhdessa. Paitsi etta mina kaipaisin toisinaan hieman aktiivisempaa elamaa vapaa-ajalle, mies tykkaisi enemmankin olla kotona ja harrastaa monta kertaa seksia paivassa ja kokata ja katsoa elokuvia yms.
Vakivaltainen mies ei ole koskaan ollut. Mutta vahan sellaista marttyyrimaisuutta hanessa on. Joskus tuntuu silta, etta en jaksa tuollaisen aina kiukkuisen ukon kanssa olla, mutta toisaalta kun hanessa on niin paljon hyvaakin.