parisuhteeseen

kyseessä avioliitto jossa monta lasta - emme halua erota (ei tule edes kysymykseen), mutta meillä on iso ongelma: parisuhteemme voi huonosti, koska meillä ei ole toisillemme eikä itsellemme aikaa... lapset ja arki vie kaiken ajan.

välillä riitelemme rajusti... usein naispuolinen aloittaa ja ärsyttää, paljon. niin kauan, että menee järki. väkivaltaa on puolin ja toisin, ehkä kerran puolessavuodessa, vaikka emme sitä tietenkään halua. asit ja riitelyt kyllä sovimme, mutta mistä meidän kannattaisi hankkia apua? :'(

 

Elämäänne varmasti helpottaisi, jos menisitte juttelemaan ammattiihmisen kanssa, jolla vaitiolovelvollisuus. Tapaamisia voi järjestää siten, että käytte ensin erikseen keskustelemassa (jos haluatte) ja sitten yhdessä. Seurakunnalla pitäisi olla tällaista palvelua. Diakoneilta ainakin saa tarkempaa tietoa asiasta. Hienoa, että olette huomanneet, että kaikki ei ole kunnossa ja ymmärrätte hakea apua :flower:

 

Meillä myös paljon selvittämättömiä asioita parisuhteessa.On ollut paljon riitoja ja yleensä ne paisuvat niin suuriksi,ettei niistä ole enää ulos pääsyä.
Ja sitten minulle iskee masennus ja itkeä tihrustan päivätolkulla.

Olen miettinyt parisuhdeterapeutilla käyntiä.
Onko kunnallisella puolella miten koulutettua henkilökuntaa vai kannattaako mennä yksityiselle?
Saako kelalta korvausta parisuhdeongelmiin?

Onneksi mies on vihdoin suostunut,että lähdemme johonkin puhumaan jollekin ulkopuoliselle.Itse haluaisin,että tälläinen ihminen olisi tarpeeksi perehtynyt ongelmiin parisuhteessa ja niiden ratkaisumalleihin.

 

Meillä kaksi pientä lasta ja olen vielä herkässä tilassa synnytyksen jäljiltä.
Lapset 1v5kk ja 3viikoa.

 

\

Onko kunnallisella puolella miten koulutettua henkilökuntaa vai kannattaako mennä yksityiselle?
Saako kelalta korvausta parisuhdeongelmiin?

Jos on sairausvakuutus, se korvaa myös yksityisellä terapeutilla käynnin!! Kannattaa laittaa harkintaan vakuutuksen otto ja mennä yksityiselle. Tosin yksityiselläkään puolella niitä aikoja ei ihan noin vaan ole saatavilla :/ Eli terapiaan ei pääse, niinkuin muille yksityislääkäreille, parissa tunnissa.

Muuten kyllä voin suositella terapiaa, me kävimme vaikeimpina aikoina ehkä viitisen kertaa ja jotenkin vaan se vieras ihminen auttaa näkemään sim. sen, että ehkä itsessäkin _on_ joskus jotain korjaamista, ettei asioita voi parantaa muuttaalla toista, tekemättä itse mitään.

Ja nuo riidat...Varmaan aika monella on niiden kanssa sama juttu; se on se sama riita, jota jatkuvasti käydään. Vuodesta toiseen joka riita päätyy lopulta samoihin syytöksiin, vaikka olis alotettu mistä. Kun joku auttaa löytämään uusia keinoja hoitaa ristiriitatilanteet, riitelykin voi muuttua rakentavaksi eikä pääty aina siihen samaan 10 vuoden takaiseen mokaan minkä toinen teki ja minkä takia minä nyt saan tehdä ihan mitä vaan. Loppujenlopuksi riitelyn ja parisuhdetta rakentavan keskustelun ero on aika veteen piirretty viiva, erimielisyyskin voi johtaa suhdetta eteenpäin, kun se saadaan järkevästi läpikäytyä.

 

kiitoksia kommenteista... täytyy ruveta ottamaan selvää

päätettiin eilen sitten kun juteltiin 3 asti aamulla, että joka viikko tehdään yhdestä illasta sellainen, joka on tarkoitettu meille kahdelle... aivan normaalia eikä mitään paineita,m utta meille kahdelle

ja se, että kerran kuukaudessa, kuun viimeinen perjantai on ilta, jolloin kumpikin saa nostaa asioita pöydälle ts. keskusteluilta...

todetttiin, että paljon tullut turhia arjen väärinkäsityksiä ja tulkintoja kun ei tiedä toisen ajatusmaailmaa juuri siinä asiassa... siis KESKUSTELUA JA KESKUSTELUA

ja... olihan se ihana, kun voitiin lopettaa keskustelua silloin aamuyöstä rakastavaisten rakasteluun

elämä aina voittaa

 

\

Meillä kaksi pientä lasta ja olen vielä herkässä tilassa synnytyksen jäljiltä.
Lapset 1v5kk ja 3viikoa.

Kysy neuvolassa neuvoa, osaavat siellä varmasti ohjata eteenpäin. Voit myös varata terveyskeskuksesta masennuksen takia ajan. TK lääkäri ohjaa sinua sitten eteenpäin.
Voimia! Pienten lasten kanssa arjen eläminen on raskasta ja varsinkin siloin, kun miehen kanssa on pinna tiukalla. Masennuksessa on vaan se huono puoli, että se ei hevillä itsekseen lähde vaan voi jopa kroonistua. Kannattaa kuitenkin oikeasti hakea sitä apua kun mieli on maassa. :flower: :flower:

 

Kuulostaa todella tutulta, aivan kuin meidän elämäämme jokin aika sitten.

Meillä on myös lapsia useita, joista nuorimmat ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Sairastuin toiseksi nuoremman jälkeen synnytyksen jälkeiseen masennukseen (jota ei tosin olla ulkopuolisen ammatti-ihmisen kautta todettu, diagnoosi on itseltäni...Jos tilanne uusii yhtä pahana haemme kyllä apua!). Toisella vanhemmista oli lisäksi kova työstressi. Itse koen nyt olevani jo aika vahvoilla.

Kukaan ulkopuolinen ei varmasti uskoisi minkälainen perhehelvetti meillä pyöri puolentoista vuoden ajan. Jos niitä aikoja muistelee, pahaa tekee vieläkin...Olin juuri kuvaamanlaisesi -ärsytin siihen asti, että toiselta paloi pinna ja riidat olivat aivan kamalia. Kaikki kyllä sovittiin, mutta seuraavana päivänä kaikki saattoi alkaa jälleen alusta. Riidat olivat yhdestä ja samasta aiheesta, useinmiten. Omassa päässäni sain tämän aiheen käännettyä mitä uskomattomiin ja epätodellisiin mittasuhteisiin vilkkaan mielikuvitukseni avulla. Mitään vastaavaa ei ole yhdenkään synnytyksen tai koko pitkän yhdessä olon aikana ollut. Lapset tuntuivat kuitenkin aina yhtä ihanilta, puoliso ei.

Meillä tilannetta auttoi luja usko siihe, että yhdessä ollaan myötä ja vastamäessä. Rakkaus on kuitenkin kaiken perusta ja hyvät, yhdessä koetut vuodet ja ne hyvät hetket, joita kriisinkin keskellä oli. Yhdessä puhuttiin aina "selvinä" hetkinä paljon. Näin jälkikäteen ajateltuna ammattiapu olisi ollut varmasti paikallaan ja voihan olla, että sinne vielä hakeudutaan, jos tilanne niin vaatii. Kynnys hakea apua oli kuitenkin suuri, ehkä johtuen meidän ammateistamme. Tyhmältähän se kuulostaa, näin se vaan kuitenkin meni. Toisaalta omista taustoista johtuen osasimme suhtautua tilanteeseen niin järkevästi, kuin se hyvinä hetkinä suinkin oli mahdollista. Ajattelimme, että masennus saa ihmisen käyttäytymään niin, ei ihminen itsessään ole muuttunut.

En tiedä miten hommasta selvittiin siihen, missä nyt ollaan. Nyt meillä on taas oikein mukavaa keskenämme, ei merkkiäkään #&%?$!*ä ole aikoihin ollut. Itse saan nukuttua ja mielessäni eivät pyöri typerät vainoharhaisuudet. Arki on vieläkin välillä rankkaa, mutta niinhän se on kaikissa lapsiperheissä. Puolisonani on kuitenkin maailman ihanin ihminen sitä arkea jakamassa ja lapset ovat tietenkin ihania ja välillä aika rasittaviakin. Ehkä suurin syy selvitymiseemme (huominen tosin näyttää paremmin, kuinka hyvin on selvitty) oli tarina jonka kuulin läheltäni (perhetuttuja) ja ihan todellsesta elämästä. Tarinassa masentunut ihminen oli vaikuttanut käytöksellään (jos niin voi niin sanoa) siihen, että rinnalla sitkeästi kulkenut toinenkin ihminen oli masentunut ja lapset olisi otettu huostaan, jos ei olsi ollut lähellä sukulaisia heitä hoitamaan. Ajattelin, että en (emme) halua meille samanlaista "kohtaloa", en halua sairastuttaa toista ja lapsista olemme me vastuussa. Toipuminen ja asioiden järkeistäminen alkoin välittömästi, vaikka tie on ollutkin karikkoinen vieläkin.

En tiedä, oliko tästä mitään apua. Itse ehkä kuitenkin suosittelisin ammattiauttajan apua, se saattaa säästää monelta mutkalta. Toisella (tai molemmilla) taustalla voi tosiaan olla masentuneisuutta, joka hankaloittaa tilannetta. Voimia teille kuitenkin!

 

Jotain ajatusvirheitä kirjoituksessani oli (hyvät hetket kannattelivat, piti teksissäni lukea!)

Noita terapiapaikkoja on tosiaan useita. Kirkon parisuhdeterapiaan on lyhyet jonot ja siellä kukkaro ei kevene. Väestöliitolla on myös palvelunsa ja yksityisiäkin terapeutteja on. Myös terveyskeskuksessa voi asian ottaa puheeksi.

 

Menee vähän yksinpuheluksi, mutta jatkan vielä.

Saman riidan aiheen toistumisesta:

Vuosien takaiset mokat ovat tosiaan hankalia, jos ne kuormittavat parisuhdetta vieläkin. Meillä oli yksi tällainen moka (ei uskottomuus kylläkään, mutta jotain joka saa mielikuvitukseni laukkaamaan) toisen puolelta ja itse olen ihminen, joka huonossa tilassa ollessani osaan näköjään kaivella. Vuosia oli mennyt, että tästä ei oltu edes puhuttu. Mokia pitkään parisuhteeseen kuuluu ja itsekin olen varmasti mokaillut (ei pettämisiä, vaan muuta), mutta toisella puoliskolla on onneksi taito unohtaa. Itse olen nyt ottanut itseäni niskasta kiinni: jos olen muka antanut anteeksi, miksi kaivan uudelleen kerran haudattua kuoppaa. Tämä päivä ja huominen ovat paljon merkityksellisemmät. Olen epäreilu toista kohtaan, jos aloitan riidan aina uudelleen samasta aiheesta.

Muita lapsiperhettä ja parisuhdetta rasittavia asioita:

On ehdottomasti tuo yhteisen ja oman ajan puute. Olemme yrittäneet omalta osaltamme ratkaista pulmaa ottamalla yhteistä aikaa arjen keskellä. Leffailta kotona tai jokailtainen iltatee ovat mukavia Myös perheen kanssa lähdetään usein mukaville retkille lähiympäristöön, vaikka koti olsi kuin pommin jäljiltä. Molemmilla on myös omat harrastuksensa ja kaverinsa. Kuulostaa ehkä idealistiselta,tärkeintä on kuitenkin yrittäminen ei se kuinka hyvin yritykset onnistuvat.

Itse olen luonteeltani perfektionisti ja olen yrittänyt höllätä narua. Ei haittaa vaikka kämppä ei aina kiiltelisikään tai ruoka olisi välillä einesruokaa. Olen oppinut kantapään kautta menemään usein sieltä, mistä aita on matalin tai sitä ei ole ollenkaan,

 

Kävin tänään vauvan kanssa neuvolassa ja puhuin vähän tilanteestani.Olo on jo vähän helpottanut,kun tietää miten edetään.
Menen ensi viikolla terveyskeskukseen juttelemaan sairaanhoitajan kanssa masennuksestani ja sen jälkeen varataan aikaa,joko perheneuvolaan tai psykologille,jossa keskustellaan yhdessä miehen kanssa.

Pelottaa ajatus,että joutuisin masennukseni takia syömään lääkkeitä tms.
Mutta tiedän,että tilanne ei voi jatkua näin!

 

meillä kanss pari kuukautta sitte ollut sellainen tilanne että oltiin niin umpikujassa ja kaikki tunteet hkassa... mies ilmoitti jopa ettei enää jaksaa tätä että haluaa erota... no sain sen ylipuhuttua niin että yritetään käydä parisuhde terapia ja ollaan nyt yhdessä siellä käynyt muutama kerta ja se oli todellakin pelastus meille..... nyt meillä menee jo paljon paremmin ja hyvinkin paljon yhdessä.. ollaan yritetty enemmän ottaa toisiamme huomioon ja antaa toisillemme sitä oma aikaa ...

Ja se Perheneuvola (kunnallinen ja seurakunnan ) on täysin ilmainen.... joten sen puolesta ei oo rahallisesti harmi.... ja erittäin osaavia työntekijöitä joka varmasti on kuullut jo kaikki ennen... kun kuitenkin varmaan päivittäin tällaisia sotkuja selvittele......