F
S
syytetty
Vieras
Mies vetoaa samaan, mihin aina eli syyllisyydentuntoihini. Hän tekee minusta jälleen syyllistä, vaikka hän itse on se, joka on uhannut erolla ja myös julistanut eroa jo vuosia. Hän on lähtenyt raivoten ja ovet paukkuen, sanonut, ettei tarvitse olla ikinä yhteydessä tai hänen puhelimensa lentää seinään, enkä saa häntä enää koskaan kiinni. Hän on kertonut, että nyt on lopullisen lopullisen hyvästi ja hän on onnellinen päästessään moisesta oliosta eroon.
Viimein hyväksyin tämän ja käsitin, ettei hän tule koskaan hakemaan itse apua, ei menemään töihin, ei olemaan huutamatta ja raivoamatta.
Nyt kuitenkin olen jälleen syyllinen kaikkeen, jätin hänet yksin ja olen julma, kun en vastaa, kun olen peluri jne. Ahdistaa syyllistys, kun en minä ole tähän syyllinen, enkä minä tätä aloittanut. Puhuin aina toivosta ja keinoista, miten voisimme saada kaiken toimimaan.
[/QUOTE]Ei ole väliä onko aloittaja tunneherkkä tai muuten tosi herkkä vai kuvitteleeko kenties kaiken päässään vai kenties olisi omalla toiminnoillaan aiheuttanut koko vaikeudet. Sillä ei ole merkitystä lopunviimein, jos niitä ei kuitenkaan pysty/kykene/halua muuttaa tai/ja kumppani ei halua muuttua. Lopunviimein aloittajalla on selkeästi paha olla suhteessa, kokee, että on tehnyt oman osuutensa mitä kykenee ja haluaa tehdä. Nyt haluaa siitä pois ennemmin kuin alkaa selvittää asioita (koska ilmeisesti kokee, ettei selvittely auta asioihin). Kun päätös on tehty, toiset ei voi antaa kuin tukea toisen päätökselle.[/QUOTE]
Minulla oli perusvaatimuksia kaikki nämä vuodet: ei saa huutaa, elämässä pitää olla perusturvaa, rauhaa, rutiineita. Mitään näistä ei ollut koskaan, koska ne on liikaa vaadittu. Esimerkiksi rutiineita ei voi olla, koska se mahdollistaisi kaksoiselämäni helpommin.
Koen, että tein ihan liikaakin. Olisi pitänyt lopettaa suhde heti ensimmäisiin hälytyskelloihin ja pitää omista rajoista kiinni.
[/QUOTE]Syyttely, ilkeily tai vääntäminen "miten olisit voinut tehdä toisin", ei tässä vaiheessa enää auta eikä kieltämättä hyödytäkään. Jokainen voi vain ja ainoastaan muuttaa itseään, mutta ne muutokset itsessä ei tarkoita sitä, että kumppani muuttuu. Kumppani ei tule muuttumaan ellei itse lähde itseään prosessoimaan ja todennäköisesti tuollainen liiallinen mustasukkaisuus lähenee jo sairautta/omaa epävarmuutta, että on aivan sama miten aloittaja tässä tilanteessa toimii. Ellei kumppani itse lähde muuttamaan ajatuksiaan/tekojaan, asia ei tule eteneen mitenkään.[/QUOTE]
Olen lukenut, että toinen täytyy parisuhteessa hyväksyä sellaisena kuin hän on. Tätä olen yrittänytkin. MUTTA toinen täytyy hyväksyä sellaisena kuin hän on vain silloin, kun hänen käytöksensä on tervettä. Ei ole tervettä seurata toista psykologikäynnille ja epäillä silti, kieltäytyä juttelemasta kuitenkaan psykologin kanssa itse, jotta saisi vahvistuksen, että juuri siellä olin. Ei ole tervettä aikuisena, pian nelikymppisenä ihmisenä olla hoitamatta paperiasioitaan ja vaatia muita elämättämään itsensä. Ei ole tervettä olla vuosikausia työttömättä ilman, että jaksaisi hakea työttömyyskorvausta. Ei ole tervettä huoritella kauppareissuilla, jos hymyilee kassalla, ei ole tervettä lähetellä viestejä tapaamistaan halukkaista naisista ja soitella baarista, kuinka himottu hän onkaan jne. Eikä ole tervettä syyttää tästä kaikesta häiriötoiminnasta minua ja yhteiskuntaa eikä ole tervettä kaivata ja syyttää sitten minua hylkäämisestä, jos vielä olen tämän kaiken aiheuttanut.
S
syytetty
Vieras
Ei ole väliä onko aloittaja tunneherkkä tai muuten tosi herkkä vai kuvitteleeko kenties kaiken päässään vai kenties olisi omalla toiminnoillaan aiheuttanut koko vaikeudet. Sillä ei ole merkitystä lopunviimein, jos niitä ei kuitenkaan pysty/kykene/halua muuttaa tai/ja kumppani ei halua muuttua. Lopunviimein aloittajalla on selkeästi paha olla suhteessa, kokee, että on tehnyt oman osuutensa mitä kykenee ja haluaa tehdä. Nyt haluaa siitä pois ennemmin kuin alkaa selvittää asioita (koska ilmeisesti kokee, ettei selvittely auta asioihin). Kun päätös on tehty, toiset ei voi antaa kuin tukea toisen päätökselle.[/QUOTE]
Minulla oli perusvaatimuksia kaikki nämä vuodet: ei saa huutaa, elämässä pitää olla perusturvaa, rauhaa, rutiineita. Mitään näistä ei ollut koskaan, koska ne on liikaa vaadittu. Esimerkiksi rutiineita ei voi olla, koska se mahdollistaisi kaksoiselämäni helpommin.
Koen, että tein ihan liikaakin. Olisi pitänyt lopettaa suhde heti ensimmäisiin hälytyskelloihin ja pitää omista rajoista kiinni.
[/QUOTE]Syyttely, ilkeily tai vääntäminen "miten olisit voinut tehdä toisin", ei tässä vaiheessa enää auta eikä kieltämättä hyödytäkään. Jokainen voi vain ja ainoastaan muuttaa itseään, mutta ne muutokset itsessä ei tarkoita sitä, että kumppani muuttuu. Kumppani ei tule muuttumaan ellei itse lähde itseään prosessoimaan ja todennäköisesti tuollainen liiallinen mustasukkaisuus lähenee jo sairautta/omaa epävarmuutta, että on aivan sama miten aloittaja tässä tilanteessa toimii. Ellei kumppani itse lähde muuttamaan ajatuksiaan/tekojaan, asia ei tule eteneen mitenkään.[/QUOTE]
Olen lukenut, että toinen täytyy parisuhteessa hyväksyä sellaisena kuin hän on. Tätä olen yrittänytkin. MUTTA toinen täytyy hyväksyä sellaisena kuin hän on vain silloin, kun hänen käytöksensä on tervettä. Ei ole tervettä seurata toista psykologikäynnille ja epäillä silti, kieltäytyä juttelemasta kuitenkaan psykologin kanssa itse, jotta saisi vahvistuksen, että juuri siellä olin. Ei ole tervettä aikuisena, pian nelikymppisenä ihmisenä olla hoitamatta paperiasioitaan ja vaatia muita elämättämään itsensä. Ei ole tervettä olla vuosikausia työttömättä ilman, että jaksaisi hakea työttömyyskorvausta. Ei ole tervettä huoritella kauppareissuilla, jos hymyilee kassalla, ei ole tervettä lähetellä viestejä tapaamistaan halukkaista naisista ja soitella baarista, kuinka himottu hän onkaan jne. Eikä ole tervettä syyttää tästä kaikesta häiriötoiminnasta minua ja yhteiskuntaa eikä ole tervettä kaivata ja syyttää sitten minua hylkäämisestä, jos vielä olen tämän kaiken aiheuttanut.[/QUOTE]
S
syytetty
Vieras
En ole, mutta mies kokee myös entisen elämäni pettämisenä, kun olen ollut muutaman kerran elämässäni parisuhteessa ja kaihoan näitä miehiä kuulema yhä ja hänestä tuntuu pahalle, että olen ollut miesten kanssa aiemmin. Olen myös perusluonteeltani avoin ja puhelias, eikä hän kestä sitä ollenkaan. Siksi sulkeuduin ja itkin vuosikausia. En puhunut oikeastaan kenellekään yhtään mitään, paitsi ammattiauttajille. Yritin muuttua sellaiseksi, että mies hyväksyisi, mutta ei niin koskaan käynyt.
Tässä hyvä pointti. Itseään voi muuttaa, mutta se ei tarkoita, että se toinen muuttuisi tai suhde senkummemmin edes muuttuisi parempaan.. Jos olet avoin ja puhelias luonteeltasi, ei sun kannata niitä perusasioita muuttaa itsestäsi ja jos nyt osaat vielä löytää ne itsestäsi niin kannattaa yhä olla avoin ja puhelias.
