Parisuhdepohdinta

[pakkoparina]

Mitä olette mieltä Kyösti Niemelän Älä pohdi parisuhdettasi -tekstistä ellien etusivulla? Minulle tuli heti ensi rivillä tunne, että taas mies kirjoittaa soopaa, kun ei osaa keskustella naisen kanssa ja tekstin lopussa oli kuin olikin miehen nimi.

En ymmärrä miksen saisi listata miehen hyviä ja huonoja puolia ja pohtia parisuhdettani, jos se tuntuu tökkivän. Minähän ns. teen töitä parisuhteeni eteen, kun mietin onko sillä mahdollisuuksia jatkoon.

Jos miinuslista on paljon pidempi kuin pluslista, voin ottaa asian keskusteluun parini kanssa ja voimme yhdessä pohtia saako hän minusta yhtä pitkän miinuslistan aikaseksi. Jos kumpikaan ei ole valmis lyhentämään toisen miinuslistaa, on suhde aika tavalla hajalla. Silloin kannattaisi miettiä onko suhde ylipäätään järkevä. En näe mitään pahaa siinä, että parit eroavat, jos suhteessa ei ole hyvä olla. Niinhän sen pitääkin olla.

Näen ympärilläni paljon pareja, jotka elää kituuttavat parisuhteissa, joissa mättää 99prosenttisesti, mutta sinnikkäästi ja sisulla ollaan yhdessä. Sitten parit valittavat tahoillaan toisistaan ystävilleen ja työkavereilleen, eivätkä tee mitään sen eteen, että elämä paistaisi heidänkin risukasaansa.

 

[Jee]

Minusta se oli superhyvä.

Suhteeni on kunnossa, mutta minulla on taipumusta tehdä tehdä kärpäsestä härkänen monesti.

Kolumni siis kolahti ihan kympillä.

 

[N 72]

Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että jos suhteessa tökkii, niin kyllä niiden tökkimisten syitä pitää yrittää pohtia ja selvittää. Yleensä jonkinlaista ajatustyötä vaatii se, että paikallistaa vian, jotta sitä voi sitten lähteä parantelemaan.

Tässä Kyösti Niemelän artikkelissa näin nopealla lukemisella ei kuitenkaan ollut ihan tästä kyse. Minä ymmärsin hänen puhuvan siitä, että pohtii parisuhteensa tilaa kauheasti, vaikkei mikään mätäkään. Tekee niitä välikysymyksiä ja analyyseja tavallaan tarpeettomasti, vaikka suhde onkin ihan hyvä. Sellaisesta kyllä on mielestäni yleensä enemmän haittaa kuin hyötyä.

Joillakuilla on taipumuksena ylianalysoida kumppaninsa sanomisia ja tekemisiä. Sitten omassa mielessään luo näille teoille tarkoitusperiä, jotka kaiketi eivät ole kumppanin mielessä käväisseetkään. Silloin tulee tavallaan luoneeksi suhteeseen ongelmia, joita todellisuudessa ei ole olemassakaan.

Itsekin sorrun tähän välillä. Hyvä esimerkki moisesta: Pari vuotta sitten kauppareissulla mieheni valitsi tavanomaisen tarjousedamin asemesta 17%:sta juustoa. Minä mielessäni vähän ihmettelin tätä tavallisesta poikkeavaa valintaa ja rupesin pohtimaan, että MIKSI mies osti KEVYTjuustoa?? Aikani asiaa päässäni vatkattuani tulin siihen tulokseen, että mies pitää minua liian lihavana. Aikani lisää tätä lopputulosta mietittyäni olin jo aivan varma asiasta. Sitten analysoin vähän lisää, kiukustuin mieheni pinnallisuudesta ja annoin tulla suuni puhtaaksi. Mieheni reaktio oli vilpittömän hämmästynyt ""HÄH??""

Siinäpä sitten saatiin aikaan kunnon parisuhteen välikysymys mehevällä riidalla ja miksi? Siksi koska miesparka oli halunnut kokeilla toista juustoa iänikuisen edaminsa sijaan ja minä olin omassa päässäni luonut sille merkityksen, jota ei ollut olemassakaan...

Kaikenkaikkiaan olen sitä mieltä, että jos suhde tuntuu tosiaan tökkivän, kannattaa se plussa/miinus-lista tehdäkin. Sitten voi miettiä, että ovatko ne miinukset ihan todellisia vai kuviteltuja, ja kuinka paljon niillä on merkitystä oman onnellisuuden kannalta, miten hyvin niitä kykenee sietämään ja olemaan silti tyytyväinen. Mielestäni kuitenkin tällaisia listoja on turhaa rueta väsäämään ilman todellista tarvetta. Jos suhde on hyvä, on tarpeetonta ruveta miettimään miksei se ole täydellinen. Ei kannata ruveta etsimällä etsimään vikoja onnellisesta parisuhteesta, sillä niitä löytyy takuuvarmasti. Täysin ongelmatonta suhdetta ei ole olemassakaan, ja ne ongelmat kasvavat eksponentiaalisesti silloin, jos rupeaa tekemään tikusta asiaa.

 

[nojaa]

tuollaiset kevytjuusto -pohdinnat on tosiaan vähän liikaa, mutta muutoin varsinkin suhteen alkumetreillä on enemmän kuin tervettä selvittää ja tarkastella onko suhteella tulevaisuutta- tunteet jyllää eikä välttämättä ajatella järkevästi pitemmälle. Koska sitä on vähän pakko ajatellakin.Esim. pystyykö toisen luonteenpiirteiden kanssa elämään sovussa loppuajan, onko toisesta hyväksi vanhemmaksi (jos tehdään lapsia), pystyykö toinen sitoutumaan arkeen ja parisuhteeseen, mikä on suhde uskontoon, rahaan jne. kyllä se on pakko näitä asioita ajatella.

ihan off the topic voisin heittää, että tämä kirjoittaja itse on kyllä mitä analyyttisin IRL, eli ei todellakaan ihan paras puhuja/kirjoittaja asiasta.

 

[vatkaamisesta]

Olen ollut panevinani merkille, että ammattiauttajat ovat kääntämässä taas kelkkaansa neuvoissaan.

Ehkä suomalaiset ovat oppineet vihdoin pohtimaan ihmissuhteita. Kun pohdinta menee liiallisuuksiin ja ammattiapua on vaikea saada, viskaalit alkavat panikoimaan.

Kun koin avioeron, minulle tuputettiin joka käänteessa Fisherin avioeroseminaaria. Soitin puhelimella pitkän puhelun kurssin vetäjälle. Tulin siihen tulokseen, että en ole kurssin tarpeessa.

Suomi24:n avioeropalstalla joku avioeronnut nainen kertoi käyneensä kurssin ja tuntevansa edelleen vihan ja raivon tunteita.

Jokainen työstää päänuppiaan miten parhaiten taitaa.
Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.

Kaikkeen kyllästyy. Ei kai parisuhdettaan jaksa loputtomiin analysoida. Elämässä on niin paljon muutakin mukavaa pohdittavaa.

Minun pohdiskelu alkaa olla loppusuoralla. Ajattelen vain mukavia asioita exästäni.