S
savuton nainen
Vieras
Hei kaikki. Minulla on tämmöinen pienimuotoinen parisuhdeongelma. Olisi kiva, jos saisin vähän mielipiteitä, sillä en pysty näkemään itse kumpi meistä on kohtuuton, minä vai poikaystäväni.
Olen tuntenut nykyisen poikaystäväni viime maaliskuusta lähtien ja pienen säädön jälkeen aloimme virallisesti seurustella heinäkuussa. Olemme molemmat parikymppisiä, mies jo melkein 30. Aikomuksenamme on muuttaa yhteen ensi kesänä tai syksynä. Isoin jo ratkaistu ongelma on se, että asumme eri valtioissa EU:ssa. Juttelimme siitä pitkään ja hartaasti ja tulimme siihen päätökseen, että haluamme olla yhdessä ja minä suostuin olemaan se, joka muuttaa.
Mieheni on kiltti, ystävällinen, rauhallinen, komea ja kaikin puolin aika täydellinen.
Nyt yksi pieni ja naurettava ongelma on tullut eteen. Kumpikaan meistä ei polta, mutta osa mieheni hyvistä ystävistä polttaa. Hän asuu hissittömän kerrostalon viidennessä kerroksessa eikä hänellä ole parveketta. Silloin kun hän on järjestänyt juhlia, hänen ystävänsä ovat polttaneet keittiössä ikkunan ollessa auki.
Minä en voi sietää sisällä tupakointia (ainakaan omassa kodissani!) en edes vaikka ikkuna olisi auki. Koen, että minulla on oikeus asua savuttomasti ja käydä milloin haluan jääkaapilla ilman tupakan aromeja huoneessa.
Mieheni sanoo toki, ettei juhlia olisi kuin pari kertaa vuodessa ja minä voin kyllä sietää sitä. Hänen mukaansa hän voi ottaa verhot alas ennen juhlia ja tuulettaa keittiötä seuraavan päivän. Eilen kiivaan riitelyn päätteeksi myönnyinkin, sillä haluan muuttaa yhteen hänen kanssaan ja hän perusteli vielä väitettään aiemmilla kerroilla, jolloin olen yrittänyt kontrolloida häntä. Myönnän tehneeni niin keväällä, kun en ollut vielä vakavissani suhteen kanssa (tarkoitus nimittäin ei ollut olla virallisesti pari, vaan vain kesään asti, mutta muutimmekin mieltä kesällä).
Nyt olen pohtinut asiaa yhä uudestaan ja koen, että minun kodissani minulla tulee olla oikeus päättää poltetaanko vai ei. Kyseessä on tottakai miehenikin koti, hänhän siellä nyt asuu ja on vuokralla. Mutta jos olemme eri mieltä, minun oikeuteni hengittää puhdasta ilmaa on suurempi, kuin hänen oikeutensa antaa kavereidensa polttaa sisällä. Omasta mielestäni kaverit voivat sen kaksi kertaa yhdessä illassa kävellä raput alas ja ylös tai olla sen muutaman tuntia ennen mahdollista baariin menoa polttamatta.
Mitähän tässä nyt pitäisi tehdä, kun kumpikaan ei jousta millin vertaa? Kumpi teidän mielestänne on oikeassa (mielellään haluaisin myös perusteluja mieheni kannalle)?
Kiitos