Parisuhdeongelma. Ideoita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja savuton nainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

savuton nainen

Vieras
Hei kaikki. Minulla on tämmöinen pienimuotoinen parisuhdeongelma. Olisi kiva, jos saisin vähän mielipiteitä, sillä en pysty näkemään itse kumpi meistä on kohtuuton, minä vai poikaystäväni.

Olen tuntenut nykyisen poikaystäväni viime maaliskuusta lähtien ja pienen säädön jälkeen aloimme virallisesti seurustella heinäkuussa. Olemme molemmat parikymppisiä, mies jo melkein 30. Aikomuksenamme on muuttaa yhteen ensi kesänä tai syksynä. Isoin jo ratkaistu ongelma on se, että asumme eri valtioissa EU:ssa. Juttelimme siitä pitkään ja hartaasti ja tulimme siihen päätökseen, että haluamme olla yhdessä ja minä suostuin olemaan se, joka muuttaa.

Mieheni on kiltti, ystävällinen, rauhallinen, komea ja kaikin puolin aika täydellinen.

Nyt yksi pieni ja naurettava ongelma on tullut eteen. Kumpikaan meistä ei polta, mutta osa mieheni hyvistä ystävistä polttaa. Hän asuu hissittömän kerrostalon viidennessä kerroksessa eikä hänellä ole parveketta. Silloin kun hän on järjestänyt juhlia, hänen ystävänsä ovat polttaneet keittiössä ikkunan ollessa auki.

Minä en voi sietää sisällä tupakointia (ainakaan omassa kodissani!) en edes vaikka ikkuna olisi auki. Koen, että minulla on oikeus asua savuttomasti ja käydä milloin haluan jääkaapilla ilman tupakan aromeja huoneessa.

Mieheni sanoo toki, ettei juhlia olisi kuin pari kertaa vuodessa ja minä voin kyllä sietää sitä. Hänen mukaansa hän voi ottaa verhot alas ennen juhlia ja tuulettaa keittiötä seuraavan päivän. Eilen kiivaan riitelyn päätteeksi myönnyinkin, sillä haluan muuttaa yhteen hänen kanssaan ja hän perusteli vielä väitettään aiemmilla kerroilla, jolloin olen yrittänyt kontrolloida häntä. Myönnän tehneeni niin keväällä, kun en ollut vielä vakavissani suhteen kanssa (tarkoitus nimittäin ei ollut olla virallisesti pari, vaan vain kesään asti, mutta muutimmekin mieltä kesällä).

Nyt olen pohtinut asiaa yhä uudestaan ja koen, että minun kodissani minulla tulee olla oikeus päättää poltetaanko vai ei. Kyseessä on tottakai miehenikin koti, hänhän siellä nyt asuu ja on vuokralla. Mutta jos olemme eri mieltä, minun oikeuteni hengittää puhdasta ilmaa on suurempi, kuin hänen oikeutensa antaa kavereidensa polttaa sisällä. Omasta mielestäni kaverit voivat sen kaksi kertaa yhdessä illassa kävellä raput alas ja ylös tai olla sen muutaman tuntia ennen mahdollista baariin menoa polttamatta.

Mitähän tässä nyt pitäisi tehdä, kun kumpikaan ei jousta millin vertaa? Kumpi teidän mielestänne on oikeassa (mielellään haluaisin myös perusteluja mieheni kannalle)?

Kiitos
 
Ettekö voisi muuttaa ihan uuteen paikkaan ja valita parvekkeellinen tai pihallinen asunto? Itse saan tupakansavusta päänsäryn ja muutoinkin tupakka haisee varsinkin sisätiloissa todella kuvottavalle, joten en voisi hyväksyä sitä että omassa kodissani poltetaan sisällä -koskaan.
 
Olisko se sitten iso uhraus niiltä kavereilta, mennä pihalle tupakalle? Me asutaan myös hissittömässä talossa ja meillä käyvät tupakoivat vieraat käyvät ulkona sauhuttelemassa.
 
[QUOTE="vieras";22475439]Olisko se sitten iso uhraus niiltä kavereilta, mennä pihalle tupakalle? Me asutaan myös hissittömässä talossa ja meillä käyvät tupakoivat vieraat käyvät ulkona sauhuttelemassa.[/QUOTE]

Siis parvekkeettomassa....vai miten se kirjotetaan
 
Itselleni tuo sisällä polttaminen ei kävisi. Mutta olenkin "vähän" tiukkis sen suhteen. Kun meillä käy polttavia vieraita, en halua, että pössöttelevät edes yleisellä pihalla, vaan vetävät lähtöröökitkin meidän takapihalla. Täällä on vielä lähes 100% vaan lapsiperheitä, enkä halua että muut tuulettaessaan saavat tupakanhajua sisälle. Itse en ymmärrä, miksi tuo viimeisen röökin poltto takapihalla on ongelma (luulis että olis mukavampikin), vaan joidenkin on silti pakko mennä autonsa viereen keskelle yleistä pihaa polttelemaan. Long story short, siis en ikinä suostuisi siihen, että joku polttaisi omassa kotonani, siis sisällä. Tupakansavu tarttuu myös tapetteihin, ja huonekalun tekstiileihin. Haistaahan sen tupakan ravintoloissakin vaikkei enää pitkään aikaan kukaan olis siellä polttanutkaan. Juu on vähän eri juttu, mutta kuitenkin.
 
Tuo on niin kulttuurissa oleva juttu. On niin epäkohteliasta laittaa vieraita ulos tupakalle. Ymmärrän täysin teitä molempia. Sinunkin tapasi tulisi ottaa huomioon. Suosittelen parvekkeellisen asunnon hankkimista. Sinne kykenee vaivautumaan kovapäisinkin ranskalainen tuppakkauuno. Keksi syyksi vieraille joku migreeni tms. ja pyydä heitä itse kauniisti ja kohteliaasti ulos tupakalle. Mitäs miehesi sille voi?

Tosi asiahan on, että jos kunnolla pitää ikkunaa auki, ei se kauaa haise. Kiehauta etikkavettä juhlien jälkeen hellalla niin haju katoaa.
 
Muutto ei oikein onnistu, koska mieheni muutti kyseiseen asuntoon kesällä ja hinta on aivan järkyttävän halpa. Vain pari-kolmesataa euroa kuussa ja kokoa kämpällä on 57 neliötä. Noin halvasta asunnosta (kaupungissa) en ole kuullutkaan. Ja toiseksi kyseisessä maassa keittiökalusteet eivät kuulu vuokrahintaan, joten hän käytti viimeiset pari kuukautta aikaa siihen, että hän rakensi itselleen keittiön tasoineen. Muutossa meidän tulisi siis taas purkaa keittiö ja ostaa rakentaa uuteen kämppään uusi. Luulenpa, että kumpikaan meistä ei haluaisi sitä.

Luulen myös, että kavereita ei hirveästi haittaisi se, että he joutuvat menemään ulos. Mutta mieheni kokee sen helpommaksi, jos he saavat polttaa sisällä. Ja jos hän järjestää juhlat, hän kokee, että hänen tulee myös antaa kavereidensa polttaa sisällä.
 
Ei kyllä suomessa kuulu oikein kulttuuriin polttaa sisällä muualla kuin jossain deekukämpissä. Ymmärrän hyvin, ettet sellaista halua kotiinne. Minusta vierailta todella epäkohteliasta polttaa sisällä, jos se ei talonväellä ole tapana itsellään, niinkuin teillä ei ole. Ei kai oikeasti se tupakan saaminen voi olla niin tärkeää, että pilaa toisten asuntoa ja terveyttä sillä?

Sikäli sinä olet minusta oikeassa. Sitäpaitsi, asunnossa tupakoiminen voi olla kiellettyä joissain tapauksissa muutenkin.

Ja näin tupakoimattomana voin sanoa, että todellakin se tunkkainen haju jää asuntoon, vaikka pitäisikin ikkunaa auki tai polttaisi liesituulettimen alla. Ei sitä millään tuulettamisella saa pois. Ne jotka itse tupakoivat edes vähän, eivät vaan tajua sitä.
 
Samantekevää, polttavatko kaverit ulkona vai keittiön ikkunan ääressä sen pari kertaa vuodessa. Tupakan hajua tulee joka tapauksessa sisään vähäsen, ja se lähtee joka tapauksessa tuulettamalla.

Enemmän minua huolettaisi, jos te ette pääse noin pienestä asiasta sopuun. Miten sitten isommat asiat?
 
Nuoleeko mies kavereidensa persettä kaikissa muissakin asioissa? Luulen, että se voi olla aikapaljon isompi ongelma, kuin satunnainen tupakansavu.

Mitä jos tulis joku ongelmatilanne, missä hänen pitäisi asettua joko sinun tai jonkun kaverinsa puolelle, kumpaa kohtaan olis ensisijaisesti lojaali?
 
[QUOTE="vieras";22475592]Nuoleeko mies kavereidensa persettä kaikissa muissakin asioissa? Luulen, että se voi olla aikapaljon isompi ongelma, kuin satunnainen tupakansavu.

Mitä jos tulis joku ongelmatilanne, missä hänen pitäisi asettua joko sinun tai jonkun kaverinsa puolelle, kumpaa kohtaan olis ensisijaisesti lojaali?[/QUOTE]

Entäpä, jos mies olisikin se, joka muuttaisi ap:n luo Suomeen, ja alkaisi jossakin arkisessa asiassa vaatimaan ap:tä ja tämän kavereita sopeutumaan oman kulttuurinsa tyyliin? Nuolisiko ap. silloin kaveriensa perseitä, jos hän haluaisi suomalaisena Suomessa toimia suomalaiseen tapaan?
 
Entäpä, jos mies olisikin se, joka muuttaisi ap:n luo Suomeen, ja alkaisi jossakin arkisessa asiassa vaatimaan ap:tä ja tämän kavereita sopeutumaan oman kulttuurinsa tyyliin? Nuolisiko ap. silloin kaveriensa perseitä, jos hän haluaisi suomalaisena Suomessa toimia suomalaiseen tapaan?

Musta kuitenkin se on ap:ltä jo joustamista, että hän muuttaa miehen kotimaahan. Mies voisi joustaa sitten jossain muussa isossa asiassa. Mitä tämä ei edes ole.

Ei varmaan suomessakaan kukaan nainen antaisi kavereidensa pyyhkiä jalkojaan muslimimiehensä rukousmattoon vaikka se kynnysmatolta näyttääkin ja täällä matoille tallaaminen ei ole mikään paha asia...
 
[QUOTE="vieras";22475792]Musta kuitenkin se on ap:ltä jo joustamista, että hän muuttaa miehen kotimaahan. Mies voisi joustaa sitten jossain muussa isossa asiassa. Mitä tämä ei edes ole.

Ei varmaan suomessakaan kukaan nainen antaisi kavereidensa pyyhkiä jalkojaan muslimimiehensä rukousmattoon vaikka se kynnysmatolta näyttääkin ja täällä matoille tallaaminen ei ole mikään paha asia...[/QUOTE]

Mutta entäpä jos se mies haluaisi naisen kavereiden lähtevän ulos asunnosta rukoushetkien ajaksi? Olisiko se vähän vaikeaa ymmärtää?
 
Mutta entäpä jos se mies haluaisi naisen kavereiden lähtevän ulos asunnosta rukoushetkien ajaksi? Olisiko se vähän vaikeaa ymmärtää?

Ei tätä nyt minusta voi verrata, koska tuo syy kavereiden ulos käskemiseen on lähtöisin tässä esimerkissäsi miehen, ei kavereiden tekemisistä. Eri asia, jos vaikka ei halua, että kaverit käyttävät kotona alkoholia, koska se on miehen periaatteita vastaan, ja tämmöisen ymmärrän kyllä hyvinkin.
 

Yhteistyössä