Parisuhde koukerot

[vaimo]

En ole varma olenko onnellinen tässä suhteessa. Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta ja naimisissa viisi vuotta. Mieheni on elämäni ensimmäinen. Muiden kanssa en ole ollut. Meillä on kolme lasta, mutta seksiä meillä ei ole ollut kuuteen vuoteen, jos ei lapsien tekemistä lasketa. Minulla ei ole haluja, mutta miehelläni olisi. En tiedä rakastanko miestäni miehenä vai kaverina. Riitelemme tai kinastelemme päivittäin. Melkein joka asiasta saamme väittelyn aikaiseksi. Haluaisin lapsilleni ehjän kodin, jossa asuu sekä äiti, että isä. Mutta onko sekään lapsille hyväksi, jos vanhemmat eivät tule toimeen ja ovat yhdessä vain lasten takia?

 

[ei tuo ole parisuhde]

se on kämppissuhde,elätte kuin kaverit.
Parisuhteeseen kuuluu seksi.
Etkä ole onnellinen,jos olisit et pohtisi koko asiaa.

 

[No halooo]

Miksi oot edes mennyt naimisiin jos jo sitä ennen ei mm ole ollut seksiä? SEKSI on tärkeä asia kunnollisessa parisuhteessa. jos sitä ei ole, niin aika kuollut koko suhde. Myös jatkuva riitely kertoo jo aikas paljon. Tosta tekstista ei voinut kuin lukea sen että teidän perhe on nyt jo hajalla! ja siis jos seksiä ei kuuteen vuoteen.... niin eikö mies muka käy vieraussa? Itse en 6-vuotta olisi ilman seksiä!!!!! Koska jos rakastaa, niin kyllä silloin myös haluaa toista. Se vaan on niin! Ero teille jokatapauksessa tulee tota menoa. pitkitätte vaan ajankohtaa.
Ellette siis puhu kaikkia asioitanne selväksi. mutta 9-vuodessa on aikas puhuminen!!!!

 

[toinen vaimo]

Aivan sama homma täällä Tosin seksiä ei oo ollut puoleen vuoteen. En yksinkertaisesti halua. Olen paljon miettinyt, että olenkohan koskaan edes ollut rakastunut oikeasti, koska en oo edes intohimoa kokenut. Mies on kyllä aivan ihana, huomaavainen ja rakastava isä. Ei mitään vikaa hänessä ja taatusti osaa sänkyhommatkin. Mutta ehkä se on vaan se kuuluisa KEMIAN puute? Teilläkin kenties?

Masentaa ajatellakin eroa, mutta toisaalta se vois olla paras ratkaisu meille molemmille. Mies ansaitsis paremman ja halukkaamman vaimon. Ja kyllä minäkin ansaitsen onnen. Takamaastossa kummittelee semmoinen haave, että edes joskus elämässä kokisin intohimoa ja suurta rakkautta...

 

[Rukoilijasirkka]

Olette siis menneet naimisiin, vaikka seksiä ei ole ollut? Miksi ihmeessä?

 

[toinen vaimo]

Ja huom! En ole mikään romanttinen hömppä, vaan täysin realisti elämän suhteen. Kyllä sen sydämessään tietää, onko mies se oikea juuri minulle. Varmasti sinäkin ap tiedät mitä tehdä, kun vaan kuuntelet ITSEÄSI!

 

[vaimo]

On niin helppo tuomita toisia, mutta kai tämä on sitten tuttua ja turvallista...

Kertokaapa millaista on elää normaalissa ja onnellisessa suhteessa?

 

[vaimo]

Aivan sama homma täällä Tosin seksiä ei oo ollut puoleen vuoteen. En yksinkertaisesti halua. Olen paljon miettinyt, että olenkohan koskaan edes ollut rakastunut oikeasti, koska en oo edes intohimoa kokenut. Mies on kyllä aivan ihana, huomaavainen ja rakastava isä. Ei mitään vikaa hänessä ja taatusti osaa sänkyhommatkin. Mutta ehkä se on vaan se kuuluisa KEMIAN puute? Teilläkin kenties?

Masentaa ajatellakin eroa, mutta toisaalta se vois olla paras ratkaisu meille molemmille. Mies ansaitsis paremman ja halukkaamman vaimon. Ja kyllä minäkin ansaitsen onnen. Takamaastossa kummittelee semmoinen haave, että edes joskus elämässä kokisin intohimoa ja suurta rakkautta...

Minullakin sama, että en tiedä olenko koskaan rakastanut tätä miestä niin kuin vaimo miestään rakastaa. Suurta intohimoa meilläkään ei ole ollut.

 

[vaimo]

Onko oikein rikkoa lapsen lapsuus oman itsekkyyden vuoksi? Olen ajatellut eroa paljonkin, varsinkin nyt viimeisen vuoden aikana, mutta se tuntuu niin vaikealta, pelottavalta, surulliselta, lopulliselta. Mitä, jo eron jälkeen mietinkin, että menin tekemään elämäni suurimman virheen?

 

[?]

Anna tilanteelle aikaa. Mulla meni 2 vuotta kun ajattelin, että me ollaan vaan kavereita ja parisuhde on kuollu ja kuopattu. Että asun suurin piirtein parhaan kaverini kanssa. No, se oli vain sellainen jakso. Miten onnellisia me nyt ollaankaan ja kuinka kiitollinen olen siitä, ettemme antaneet periksi. Parisuhteisiin kuuluu niin monenlaisia kausia. Ja toinen asia minkä huomaan on se, että omaa tyytymättömyyttä itseensä purkaa helposti puolisoonsa. kohensin omaa elämääni muilla osa-alueilla ja positiivisuus alkoi näkyä heti kaikessa, myös parisuhteessa. uudet harrastukset, treffit kavereiden kanssa, enemmän liikuntaa, enemmän yhteistä hauskaa koko perheen voimin. Enemmän irti normi arjesta. Ja siitäkös syttyi taas uusi ihana jakso.

 

[vieras]

Näin itse eron lapsena kokeneena sanoisin, että älkää erotko, ellei se ole viimeinen vaihtoehto. Jotenkin tuntuu, että nykypäivänä se oman onnen ja himojen ym tavoittelu menee lapsen onnen edelle. Ja täytyy sanoa, että näen punaista yleensä aina, kun luen lauseen "lapsellekin ero olisi parempi", sillä vanhemmat haluavat vain lievittää omia omantunnontuskiansa. Lukekaa therapeia säätiön kirja Avioeron perintö, eron lapset aikuisina ja miettikää sitten vielä uudestaan (muillekin eroa miettiville siis hyvä vinkki, ei vain ap:lle ).

 

[Rukoilijasirkka]

Jos et erota halua, niin ala tehdä jotain sen eteen, että olisitte muutakin kun kavereita. Ja lopettakaa se turha riitely, pitää olla toiselle ystävällinen, muuten ilmapiiri muuttuu tosi kireäksi.

Jos et seksiä halua, niin tehkää jotain muita rakastavaisten juttuja, menkää vaikka treffeille.

 

[vieras]

Tässä vielä kuvaus edellämainitsemastani kirjasta. Suosittelen kirjan lukemista myös, vaikka päätös erosta olisi jo tehty, kirjassa on vinkkejä, kuinka käsitellä eroa lapsen kanssa.

Judith Wallerstein, Julia Lewis ja Sandra Blakeslee: AVIOERON PERINTÖ - ERON LAPSET AIKUISINA, 2007, 339 S.

Tämä kirja on jokaiselle, joka joutuu tekemisiin avioeron kanssa. Kun kirja julkaistiin Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa, se sai valtaisan julkisuuden. Wallerstein rikkoo yleiset myytit avioeron vaikutuksista lapseen.

Judith S. Wallerstein kertoo avioeron pitkäaikaisista vaikutuksista lapsiin. Wallersteinin tutkimusryhmä seurasi eron lapsia jopa 25 vuotta. Hän kertoo lasten kohtaloista, jotka havainnollistavat elävämmin kuin mikään tilasto, miten lapsi kokee avioeron. Usein unohdetaan, että avioero merkitsee eri asioita aikuisille ja lapsille.

Wallerteinin mielestä avioerolapset maksavat vanhempiensa vapaudesta karvaasti; kohtalokkainta on, mikäli lapselle kehittyy aikuisena vaikeus luoda hyviä ja kestäviä parisuhteita. Hän kannustaa vakavasti pariskuntia pysymään naimisissa, jos heillä on lapsia. Hän antaa myös käytännönläheisiä ohjeita, kuinka lapset otetaan erossa huomioon.

Avoin keskustelu tästä nykypäivänä niin tavallisesta perhetilanteesta olisi tärkeää sekä yhteiskunnallisella tasolla että psykoterapeuttista työtä tekevien kesken. Myös vanhemmat olisi saatava keskusteluun mukaan.

 

[vaimo]

Itse olen avioerolapsi. Isä ei ole ollut paljoa kuvioissa mukana, vain pakollinen paha ja äidin suhteet, noh niitä oli paljon ja niistä on todella pahoja muistoja. Olen aina ajatellut, että omille lapsilleni en haluaisi samanlaista lapsuutta. Mutta en haluaisi myöskään itse olla onneton. Mutta, jos eroon päätyisimme, niin ei mulle miestä tulisi. En usko, että kaipaisin suhdetta.