golf-leski
Kesä tekee tuloaan ja golf kentät viheriöi. Mies viettää kaiken vapaa-aikansa pelaten, illat, viikonloput ja pyhätkin. Tästä lajista on tullut ongelma ja mielipahaa, minulle.
Olen ollut monesti mukana, mutta koen ettei laji ole omani. Se ei vaan kiinnosta.
Nyt harrastus on tullut suhteemme väliin ja minä kärsin.
Ekoina kesinä muutamia vuosia sitten mies pelasi vain arkisin ja olimme viikonloput yhdessä. Olin silloin tyytyväinen, että yhteistä aikaa on että myös mies saa harrastaa ja nollata ajatuksiaan raskaan ja vaativan työn vastapainoksi. Lisäksi saa tarvitsemaansa ulkoilmaa. Hienoa!
Joka kesä peli innostus on kasvanut ja tietenkin golf kaveripiiri laajentunut. Kun joku heistä soittaa ei voi (ei kehtaa) kieltäytyä, eikä oikeastaan haluakaan.
Tämän kesän tavoite on huima ja tietää sitä, ettei miestä kotona juuri näy. Yhteistä lomaa ei voida suunnitella, koska golf on etusijalla tai jos olemme jossakin hän ottaa selvää missä on lähin golf rata.
Ärsyttää se kun ärsyttää. Ymmärrän, että lajia voi harrastaa vain lyhyen ajan ja olen pohjimmiltani tyytyväinen, että miehellä on "ulkoilma" harrastus.
Koen ulkopuoliseksi itseni, kotona sen vähäisen ajan hän juttelee tuloksistaan "uusien" kavereidensa kanssa tai katsoo telkkarista golffia. Vieraannumme toisistamme. Olen puhunut ääneen tuntemuksistani ja yksinäisyydestäni. Viime kesänä hommasimme koiranpennun osittain siksi, etten olisi niin yksinäinen. Tai niin hän kaikille on sanonut, ettei mun tarvitse olla golf-leskenä. Kauniisti ajateltu, mutta...
En halua valittaa, mutta pelkään parisuhteemme puolesta. Kesää olisi mukava viettää kahden ja nauttia hyvistä keleistä ja uudesta omakotitalostamme. Laittaa puutarhaa yms. Mikään muu ei kiinnosta häntä kun vain golf...
Mitenkä te muut golffareiden vaimot olette pitäneet itsenne tyytyväisenä ja saaneet aikanne kulumaan? Tällä en todellakaan tarkoita mitään "hommaa salarakas"-juttuja. Olen töissä käyvä ja kotona viihtyvää tyyppiä. Lapsi on jo lähes aikuinen. Kaipaan neuvoja omaan ajattelutapaani.
ps. Ensitalven kaukomatka on varattuna ja kuinka ollakaan golf varusteet pakataan kuulemma mukaan...
Kiitos!
Olen ollut monesti mukana, mutta koen ettei laji ole omani. Se ei vaan kiinnosta.
Nyt harrastus on tullut suhteemme väliin ja minä kärsin.
Ekoina kesinä muutamia vuosia sitten mies pelasi vain arkisin ja olimme viikonloput yhdessä. Olin silloin tyytyväinen, että yhteistä aikaa on että myös mies saa harrastaa ja nollata ajatuksiaan raskaan ja vaativan työn vastapainoksi. Lisäksi saa tarvitsemaansa ulkoilmaa. Hienoa!
Joka kesä peli innostus on kasvanut ja tietenkin golf kaveripiiri laajentunut. Kun joku heistä soittaa ei voi (ei kehtaa) kieltäytyä, eikä oikeastaan haluakaan.
Tämän kesän tavoite on huima ja tietää sitä, ettei miestä kotona juuri näy. Yhteistä lomaa ei voida suunnitella, koska golf on etusijalla tai jos olemme jossakin hän ottaa selvää missä on lähin golf rata.
Ärsyttää se kun ärsyttää. Ymmärrän, että lajia voi harrastaa vain lyhyen ajan ja olen pohjimmiltani tyytyväinen, että miehellä on "ulkoilma" harrastus.
Koen ulkopuoliseksi itseni, kotona sen vähäisen ajan hän juttelee tuloksistaan "uusien" kavereidensa kanssa tai katsoo telkkarista golffia. Vieraannumme toisistamme. Olen puhunut ääneen tuntemuksistani ja yksinäisyydestäni. Viime kesänä hommasimme koiranpennun osittain siksi, etten olisi niin yksinäinen. Tai niin hän kaikille on sanonut, ettei mun tarvitse olla golf-leskenä. Kauniisti ajateltu, mutta...
En halua valittaa, mutta pelkään parisuhteemme puolesta. Kesää olisi mukava viettää kahden ja nauttia hyvistä keleistä ja uudesta omakotitalostamme. Laittaa puutarhaa yms. Mikään muu ei kiinnosta häntä kun vain golf...
Mitenkä te muut golffareiden vaimot olette pitäneet itsenne tyytyväisenä ja saaneet aikanne kulumaan? Tällä en todellakaan tarkoita mitään "hommaa salarakas"-juttuja. Olen töissä käyvä ja kotona viihtyvää tyyppiä. Lapsi on jo lähes aikuinen. Kaipaan neuvoja omaan ajattelutapaani.
ps. Ensitalven kaukomatka on varattuna ja kuinka ollakaan golf varusteet pakataan kuulemma mukaan...
Kiitos!