A
ADD aikuinen
Vieras
Minulla on diagnosoitu ADD 10 vuotta sitten ja diagnoosin ansiosta sain vähäsen elämästä kiinni. Olen pari eri lääkettä koittanut, mutta kokonaisvaikutukseltaan olen kokenut, että en niitä voi käyttää.
Elämästä nykyään jo jotenkuten selviön, joskus vaan tuntuu että jospa ois joku lääke, jonka avulla tämä olisi helpompaa.
Olen siis syönyt medikinet-nimistö lääkettä aikoinaan. Lääke tuntui auttavan, mutta tuntui ettei pää kestänyt sen käyttöä. Eli sivuvaikutukset riittävällä käytöllä tulivat liian isoiksi. Nytkun elämässä joten kuten pärjään, niin aattelen että ainakaan sitä en viitti käyttää.
Minulla on muuten aika paljon päänsärkyä ja migreeniä, nuo oireet ko. lääkkeen ansiosta lisääntyivät. Lisäksi oli suunkuivumista, ruokahaluttomuutta (tämä oli sinällään ihan jees asia).
Onko muunlaisia lääkkeitä mitkä ovat muilla toimineet?
Ikää mulla jo 45v joten ei tässä mitään suuria tavoitella enää, hiukan helpotusta perusarkeen ja työssäpärjäämiseen.