Parempaa kuin treeni? Käykö siivous, baarissa tanssiminen tai seksi liikunnasta? ”Spinningissä ei tarvitse käydä, jos harrastaa seksiä.”

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Vipinää vällyissä

Kumppani tulee luokseni yöksi. Emme asu yhdessä, ja se on kenties yksi syy, miksi suhteemme on puolentoista vuoden tiiviin seurustelun jälkeen edelleen huomattavan fyysinen ja intohimoinen. Napautan kelloon muu sisäliikunta -asetuksen, ja antaudun yhteisen harrastuksemme seksin pariin.

”No, mitä kello sanoo, kysyy mies innoissaan, kun reilun parin tunnin session jälkeen palailemme tähän maailmaan. Tallennan treenin, ja katson ällistyneenä lukemia: kaloreita paloi 427, eli enemmän kuin missään muussa aktiviteetissa tähän mennessä. Keskisyke oli tasainen 95, ja parhaimmillaan syke huiteli 167:ssä.

Kaloreita paloi siis enemmän kuin tunnin tiukassa voimatreenissä, mutta olo ei tunnu seksin jälkeen ollenkaan yhtä voipuneelta. Olen yllättynyt.”

Kardiokuorma oli seksin aikana toiseksi korkeimmalla tasolla. Melko kuormittavaa sydämelle!

Päädyn pohdinnoissani siihen, että kaloreita paloi, koska kyseessä oli useamman tunnin liikuntasuoritus. Tilastollisesti seksi kestää keskimäärin 7-9 minuuttia. Jos olisin lenkkeillyt saman ajan kuin harrastin seksiä, kaloreita olisi varmasti palanut triplasti enemmän. Rakastelun on siis oltava pikajuoksun sijaan maraton, jotta peruskunto kasvaa.

Mieleen tulee taas Sinkkuelämää-sarjan Carrie Bradshaw’n letkautus: ”Spinningissä ei tarvitse käydä, jos harrastaa seksiä.” Siitä en tiedä, mutta kenties jonkinlainen peruskunto seksin avulla voi pysyä.

Asiantuntijan kommentti:

Kalorien perusteella seksi on vastannut noin seitsemän kilometrin hölkkälenkkiä. Seksi siis kelpaa hyvinkin liikunnaksi. Seksin aikana syke voi nousta korkealle myös emotionaalisista syistä. Suositusten mukaan reipasta liikuntaa tulisi harrastaa vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa.
Kaikki sydämen sykettä nostava liikunta kelpaa: ei kannata olla kapeakatseinen siinä, millaiset aktiviteetit tukevat peruskuntoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Johnny Appleseed
Asiantuntijan kommentti:
Kaloreiden perusteella baaritanssi on vastannut reilun yhdeksän kilometrin hölkkää. Sykkeiden perusteella tämä on ollut todella hyvää peruskuntoharjoitusta. Toisaalta: jos tanssit on tanssittu keskellä yötä, se sotkee unirytmin. Valvomisella voi saada Floridassa käyntiä vastaavan aikaerorasituksen.

Parempi siis tarttua useammin pölyimurin varteen.
 
Oletko sinkkumies? Nehän jotkut käyttää pölynimuria *tsetyy*ytykseen :o
Hänelläkin voi olla vaikkapa Miele -merkkinen 😆

  • Haha
Reactions: Setis.
Olen aiemminkin suositellut palstalaisille hyötyliikuntaa sängyssä tai muussa sopivassa paikassa. Miehistä 99,99% valitsee seksin imuroinnin sijaan, naisissa on sitten Alepoita, jotka omien sanojensa mukaan haluavat mielummin siivota.... :(
 
Se mikä tässä on mielenkiintoista, on se totuus, että 7 kilometrin lenkki on todellakin vain 400 kcal. Liikunta ei ole se millä laihdutetaan, vaan ruokavalio. Mutta toki sitä seksiä kannattaa harrastaa muussa kuin laihdutusmielessä joka tapauksessa.
 
Tuon asian olen aina tiennyt. Kerran miestyökaveri aiheutti lounasporukalle myötähäpeää möläyttämällä, että seksi vastaa viiden kilometrin liikuntaa.
En enää muista oliko kyseessä juoksu vai hitaampi liikkuminen.
Siihen maailmanaikaan ei puhuttu esim. tantraseksistä. Digiaikaan
seksin käsitys on laajentunut käsittämättömiin mittasuhteisiin.
Olen Hesarin maksumuurin takaisen jutun kanssa samaa mieltä, että
naiskäsitys muuttui nollaluvun alussa *ornahtavaksi. Paljasta pintaa pitää
näyttää etiketeistä viis veisaten. Erään jepen puolison keltainen olkaimeton iltapuku oli mielestäni mauton, mutta makujahan on joka lähtöön. Mitäpä jos nainen olisi aivastanut, ja puvun miehusta olisi valahtanut alas illallispöydässä. Ehkä servetti olisi pelastanut tilanteen tai joku mies frakillaan.
 
Mitä vikaa siinä paljaassa pinnassa on? Tuollainen tissien "vahingossa" paljastelu on huomion keräämisen perusteita.

Tässä 92-vuotia Joan Collins
4901e3b843b2596a93b46758952d8c2d48743a886d6e5397b467e75176bc9ba3.jpg
 
Viimeksi muokattu:
  • Vau!
Reactions: Setis.
Olen aiemminkin suositellut palstalaisille hyötyliikuntaa sängyssä tai muussa sopivassa paikassa. Miehistä 99,99% valitsee seksin imuroinnin sijaan, naisissa on sitten Alepoita, jotka omien sanojensa mukaan haluavat mielummin siivota.... :(
Annielassa lähes jokainen aamu alkaa ”sillä” S:llä, illallakin miellyttävän usein ja ihan luonnostaan 🥰😘

Eräänä aamuna soimasin itseäni kun ajattelin, että nyt ei saa päästää ”tilannetta laukeamaan”. Enkä vaan voinut hillitä itseäni.

Puolen tunnin päästä tuli nimittäin talkooapulainen, meillä lauloivat pitkään moottorisahat, ja sitten oli runkojen ja oksien jatkokäsittelyt ym. Piti laittaa flunssan piikkiin tilapäinen voimattomuus 🤭
 
Yhteistyössä