V
vierailija
Vieras
Vipinää vällyissä
Kumppani tulee luokseni yöksi. Emme asu yhdessä, ja se on kenties yksi syy, miksi suhteemme on puolentoista vuoden tiiviin seurustelun jälkeen edelleen huomattavan fyysinen ja intohimoinen. Napautan kelloon muu sisäliikunta -asetuksen, ja antaudun yhteisen harrastuksemme seksin pariin.
”No, mitä kello sanoo, kysyy mies innoissaan, kun reilun parin tunnin session jälkeen palailemme tähän maailmaan. Tallennan treenin, ja katson ällistyneenä lukemia: kaloreita paloi 427, eli enemmän kuin missään muussa aktiviteetissa tähän mennessä. Keskisyke oli tasainen 95, ja parhaimmillaan syke huiteli 167:ssä.
Kaloreita paloi siis enemmän kuin tunnin tiukassa voimatreenissä, mutta olo ei tunnu seksin jälkeen ollenkaan yhtä voipuneelta. Olen yllättynyt.”
Kardiokuorma oli seksin aikana toiseksi korkeimmalla tasolla. Melko kuormittavaa sydämelle!
Päädyn pohdinnoissani siihen, että kaloreita paloi, koska kyseessä oli useamman tunnin liikuntasuoritus. Tilastollisesti seksi kestää keskimäärin 7-9 minuuttia. Jos olisin lenkkeillyt saman ajan kuin harrastin seksiä, kaloreita olisi varmasti palanut triplasti enemmän. Rakastelun on siis oltava pikajuoksun sijaan maraton, jotta peruskunto kasvaa.
Mieleen tulee taas Sinkkuelämää-sarjan Carrie Bradshaw’n letkautus: ”Spinningissä ei tarvitse käydä, jos harrastaa seksiä.” Siitä en tiedä, mutta kenties jonkinlainen peruskunto seksin avulla voi pysyä.
Asiantuntijan kommentti:
Kalorien perusteella seksi on vastannut noin seitsemän kilometrin hölkkälenkkiä. Seksi siis kelpaa hyvinkin liikunnaksi. Seksin aikana syke voi nousta korkealle myös emotionaalisista syistä. Suositusten mukaan reipasta liikuntaa tulisi harrastaa vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa. Kaikki sydämen sykettä nostava liikunta kelpaa: ei kannata olla kapeakatseinen siinä, millaiset aktiviteetit tukevat peruskuntoa.