Paras ratkaisu tähän tilanteeseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Aloittaja"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

"Aloittaja"

Vieras
Meillä on kolme lasta 6v ja loppu kesästä 2v ja 5v täyttävät. Nyt sitten pohditaan kovasti tulevan syksyn suunnitelmia. Tarvitsisin muiden mielipiteitä, että miten ovat toimineet ja miksi. Tietysti päätös syntyy sitten miehen kanssa kahden, mutta aina ulkopuolinen ajatus auttaa.
Suurin kysymys on menenkö kouluun vai jäänkö vielä vuodeksi kotiin kun kumpikin vaihtoehto käy. Itse haluaisin jo kouluun, mutta pienimmän hoitoon meno ei tunnu hyvältä. Päivät hoidossa olisivat kuitenkin 9 tuntisia kun koulupäivät olisi pitkiä. Mutta tässä erilaisia vaihtoehtoja mitä olemme miettineet. Ja mielellään perusteluita vastauksiin, että miksi juuri se vaihtoehto.

A) 6v Eskariin ja hoitoon, 2v ja 5v hoitoon päiväkotiin ja äiti kouluun

B) 6v Eskariin, 5v 4 tunniksi kolmena päivänä hoitoon ja pienin äidin kanssa kotona

C) 6v Eskariin ja pienemmät kotiin äidin kanssa.
 
Mun mielipide: 6 vuotias eskariin. Meillä 6 vuotias poika on tykännyt kovasti olla eskarissa ja luulen että koulun aloitus sujuu paremmin kun on jo tuttuja kavereita ja harjoiteltu koulukäyttäytymistä.
Viisi vuotiaan veisin ilmanmuuta hoitoon, kaipaa jo ikäistään seuraa ja isoveli (vai sisko?) on eskarissa. Tota pienimmäistä mietin vähän enemmän kun on vielä aika pieni, mutta musta on väärin viedä toinen hoitoon jos toinen jää äidin kanssa kotiin. Kallistuisin siihen ratkaisuun että se pienikin menisi hoitoon. Oma tyttöni meni 2 v ja 3 kk ikäisenä hoitoon päiväkotiin ja on todella sosiaalinen ja iloinen (ja kiukkuinen ;) ) tapaus. Pärjää hienosti porukoissa. En tiedä millainen olisi jos olisi ollut kanssani kotona pitempään. Mä halusin neljän kotivuoden jälkeen töihin.
 
6v menee varmasti eskariin. Tyttö odottaa jo innolla. Pienemmät on poikia. Minusta ajatus 5v hoitoon viennistä tuntuu hassulta jos tulen kuitenkin kotiin. Luulen vain, että poika itse jo kaipaisi muutakin kuin tätä kotona oloa. Varsinkin kun sisko pääsee jo muualle. Isoin ongelma tässä onkin tuo pienin, kun en millään haluaisi laittaa pientä pitkiksi päiviksi hoitoon. Varmastihan se siellä pärjäisi :(
Tilannetta vaikeuttaa vielä sekin kun joutuisin yksin huolehtimaan viikolla lasten hoitojutut ja vielä siihen lisäksi kaikki työt mitä tulee omakotitalosta. Mies mielestä olisi paras jos jaksaisin olla vielä vuoden kotona ja itsekkin sen uskoisin parhaaksi. Joka tapauksessa viimeistään syksyllä 2012 kouluun menen. Polte kouluun menoon on vaan kova. Onhan tässä tullut jo kotona oltua 6 vuotta.
 
Mä sinuna veisin kuitenkin sen pienekin hoitoon. Jos sitten tuntuu ihan mahdottomalta niin voithan (kai) keskeyttää opinnot ja olla vielä vuoden kotona pienen kanssa ja pitää 5 vuotiasta muutamana päivänä hoidossa. Välillä pitää vaan uskaltaa ja ottaa haasteita vastaan.
 
Mie olisin sen vuoden vielä kotona jos itsestä ei ihan ylitsepääsemättömältä tunnu.

Vanhin eskariin ja kaksi nuorempaa kotona. He ennettävät vielä siellä hoidossa ja koulussa istua monta montavuotta. Joten miksi ihmeessä se ura pitäisi aloittaa yhtään aiemmin kuin on pakko.

ne kotona olo vuodet ovat kuitenkin arvokkaita, niin lapsille kuin vanhemmillekkin.
 
Noista valitsisin varmaan sen vaihtoehdon c. Joskin ehkä sille 5-vuotiaalle hakisin kerhopaikkaa jos sellaiseen olisi mahdollisuus. Riippuen toki siiitä, saisiko viemisiä ja hakemisia sovitettua hyvin eskarilaisen viemisiin ja hakemisiin. Mutta kotiin jäisin kyllä ainakin.
 
Viimeksi muokattu:
Mä aloitin nyt viime syksynä opiskelun, ja mulla on lapset, jotka lähikuukausina täyttää 4v ja 5v. Hoidon alkaessa olivat siis 3,5v ja 4,5v. Mielestäni onnistuin ajoittamaan hoitoon menon todella hyvin, ja sopetutuminen on mennyt hyvin. Silti on rankkaa. Tosi rankkaa. Sinuna en menisi vielä opiskelemaan, vaan vasta vuoden päästä. Valitsisin varmaankin vaihtoehdon c.
 
Kerho olisi muuten hyvä vaihtoehto, mutta aikataulullisesti tosi hankala eskarin kanssa. Siksi ajattelinkin olisiko mukavampaa jos olisi pari päivää hoidossa saman ajan mitä sisko eskarissa.
Aikatauluihin tietysti vaikuttaa tulevana vuonna paljon miten pienin nukkuu ja mihin aikaan eskari sitten päättyy.
Halu kouluun menoon on suuri, mutta kotonakin on kiva olla. Jotenkin vain tuntuu, että olen jo ollut ihan liian pitkään kotona, vaikka täällä mielelläni lasten kanssa olenkin.
 
Opiskelu olisi ihan ammattikoulussa tapahtuvaa, eli ei taida paljon etäpäiviä olla. Aikuisopiskelu olisikin yksi hyvä vaihtoehto, mutta haluamaani linjaa ei ala täällä tänä vuonna.
 
5v kotona olo ei minulle olisi mikään ongelma vaan mieluiten pitäisin hänetkin täällä jos kotona pysyn. Lähinnä ajattelinkin olisiko jo lapsen kannalta parempi saada muutakin tekemistä.
 
Ole ihmeessä kotona, sinua odottaa kamala rääkki kun aloitat koulun. Laskekaa miehen kanssa mitä 5v osapäiväinen hoito maksaisi . jos paikat ovat lähekkäin, ei muutamasta hoitopäivästä varmaan lapselle haittaa olisi eikä sinulle lisävaivaa kuljetuksien suhteen.
 
Saisitko palkattua hoitajan kotiin? Mikäli kunta makssaa yksityisen hoidon tukea ja saisitte yhden tai kaksi lasta kimppaan, niin se ei tule sen kalliimmaksi kuin päiväkotimaksu.
 

Yhteistyössä