Kummastakin vaikea sanoa yksi. Pahimpia oli se, kun mies ekan kerran poistui synnytyssalista kahville, ja just sillon yhtäkkiä laitteet alkoi hälyttämään, kun laite ei löytänyt vauvan sykettä. Ei kuitenkaan hälyttänyt kätilölle asti. Hälytysnapit oli niin kaukana, että en sängyltä ylettänyt hälyttämään apua, ja piuhojen kanssa riuhdoin lähimmälle napille. Pelotti ihan sikana, mutta olikin ihan vaan tekninen ongelma...
Pahinmia oli myös ponnistusvaihe, kun tutui, että en jaksa tuota järkälettä punnertaa ulos. Samoin se, että vauva kiidätettiin lisähapelle, oli ihan veltto. Ja että itse vuosin synnytyksen jälkeen niin paljon, että jouduin teholle yöksi ja ensimmäisen vrk:n olin erossa vauvasta.
Parhaita oli mies, joka oli ihanasti tukena, kätilöt ihan huippuja ja etenkin se, että molemmat vauvan kanssa toivuttiin kuitenkin tosi nopeesti.
