paras ja ikävin muistosi synnytyksestä?

näitä olisi kiva saada lukea. :heart:

 

paras on tietysti se kun sen pienen sai syliinsä! ja ikävintä oli se oksentelu :x

 

näitä olisi kiva saada lukea. :heart:

ikävin, kun kätilö sanoi ennen ponnistuksen alkua ettei sydänääniä kuulu. paras kun normaalin (tosin välilihan leikkaamisella nopeutetun) synnytyksen jälkeen sai terveen lapsen rinnalleen ja kaikki kipu lakkasi. ja ne hormonit! se oli kuin jotain huumetta.

 

Lopputulos oli tietysti se paras hirveintä oli ihan ensimmäinen KUNNON suppari,meinas taju lähteä kun oli niin kauhea. Loput ei tuntunutkaan enää niin pahalta..

 

Mulla ei oikeastaan ole ikäviä muistoja. Kaikki synnytykset olleet helppoja, vaikka toki kipuakin oli.
Ihaninta oli terveet ja kauniit lapset :heart:

Ai niin, kolmosen synnytyksen jälkeen osastolla pyörryin kahdesti, kun reilu 300g painava verihyytymä tuli ulos. Se oli ehkä ikävintä.

 

Ikävin oli se, kun repesin milliä vaille peräaukkoon asti
Ihanin on tietysti se lopputulos, eli lapsi

 

Kyllä se tunne kun lapsen sai syliin, oli jotai käsittämättömän ihanaa! :heart: Kahdeksan vuoden lapsettomuuden jälkeen tuo hetki oli jotenkin niin pysähdyttävä.

Pahin muisto synnytyksestä on oikeestaan siitä heti jälkeen. Tyttö syntyi käsi pään vieressä ja repi matkalla, siihen lisäksi eppari. Ei ollu hirveen hauska fiilis tuolla alakerrassa.. :x

 

Ikävintä ja kipeintä oli synnytyksen jälkeen kun kätilä alkoi tikkaamaan alapäätä. :x :kieh: Ihaninta kun sai vauvan puskettua ulos.

 

Parasta oli vauvan syntyminen ja kauheinta, kun vauva oli ihan eloton ja vietiin pois. Lääkäri tuli pyytämään anteeksi, ettei älynnyt aloittaa imukupilla avustusta, vaikka olisis pitänyt. Surkeat agparit. Happivajetta oli, mutta lääkäri sanoi, ettei riitä aivovauriota aiheuttamaan.

 

Paras ehdottomasti se, kun pojan sai ekaa kertaa rinnan päälle ja hää avas silmänsä ja tuijotti :heart: .
Pahin ehdottomasti se käpykätilö... :x .

 

Parasta oli tietysti se kun lapsi oli syntynyt, mutta eräs mieleen painuvin oli, kun tulin suihkusta ja mies istui vauvan (kakkosen) kanssa keinutuolissa ja lauleli vauvalle. :heart: Niin ja mun mies ei sitten osaa pätkääkään laulaa.
Ikävintä oli ponnistusvaihe ja se kun esikoinen oli syntynyt, niin olin autuaasti unohtanut sen jälkeisvaiheen. Sitten vielä se ompelukin. :x

 

Ikävin muisto on varmaan se kun poika REVITTIIN VÄKISIN imukupilla ulos! Mutta ihanaa kun hänet sieltä viimein ulos saatiin :heart:

 

ei synnytyksestä oo mitään pahaa sanottavaa, mutta sen jälkeisestä ajasta kyllä kun oli tunteet niin herkässä, että itkin vaan 2 päivää siellä joka asiasta

 

Parasta kun mies oli tukena koko synnytyken ajan! Auttoi se minkä tarvitsin ja oli läsnä.
Ikävin spinaalista aiheutunut kirpakka nirhauma.

 

Parasta oli tietenkin se vauva ja kauheinta se hetki ennen syntymää kun eppari leikattiin ilman puudutusta :kieh:

 

Ikävintä ehkä se kun joutuikin sektioon.
Parasta tietysti pojan saaminen viereen sitten lopulta.

 

Varmaan kummassakin synnytyksessä paras muisto on se,kun vauvan sai siihen paidan alle lämpimään :heart:
Tosin tokassa synnytyksessä muistan melkeinpä nauraneeni,kun kätilö sanoi just ennen vuoronsa vaihtumista (oli siis lähdössä ) että parin tunnin päästä meillä melko varmasti on vauva..kun esikon synnytys kesti niin kauan,en todellakaan voinu kuvitella että toinen syntyis niin nopeesti..Mut kyllä syntyi,puol tuntia veikkausta nopeemmin

Pahimmat muistot, ekassa synnytyksessä varmastikin se, kun ei ponnistelut riittäneet ja imukupilla vauva kiskottiin pihalle, melkein 2 tunnin ponnistelun päätteeksi..ja se pelko, oliko vauvalla kaikki hyvin..taisin muutaman kyyneleen tirauttaa kun näin vauvan liikkuvan.

Toisessa synnytyksessä pahin paikka oli ehkä se,kun nousin sängyltä mennäkseni suihkuun..ylämahaan koski ihan sikana ja suihkuun kun pääsin niin silmissä musteni.
(Hassua kyllä että tuo oli pahinta,kun ei se ite synnytyskään mitään herkkua ollut)

 

Ikävintä: se että tyttö syntyi imukupilla sydänäänilaskujen takia, ei hengittänyt kunnolla alkuun ja vietiin heti pois (näin ehkä 15-20min kuluttua noin 2min ajan tyttöä ). Oma oksentelu ja pyörtyminen/jalat alta kun oli menossa suihkuun oli myös ikävää. Edelleen vaikea asia mulle, etten saanut tyttöä syliin/masulle synnytyksen jälkeen.

Parasta: se, ettei tytöllä ollut mitään vakavaa vaikka lastenosastolla joutuikin olemaan 3 päivää.

 

Ikävintä oli tulosten odottaminen, lapsivedet mennyt vuorokausi ennen käynnistystä ja vaikka supistuksia oli tullut viidenkin minuutin välein, ei paikat avautuneet... Eli siis vaikka kivut olivat vielä myöhemmin oksitosiinitipoista johtuen aivan HIRVEÄT, niin en saanut mitään "palkintoa".
Pitkän aikaa tunnin välein kävivät koittelemassa "joo ei tää vielä mitä oo auennut".

Käynnistämisestä meni sitten vielä kuutisentoista tuntia ennenkuin vauva oli maailmassa, alateitse, vaikka hilkulla olikin ettei sektioon menty.

Parasta oli luonnollisesti vauva, sekä kipulääkitys juuri oikealla (ja ihan viime) hetkellä

 

Parasta on ollut joka kerta saada pieni ensimmäistä kertaa syliin :heart:
Ikävintä esikoisen raju sykkenlasku ja siitä seuranneet toimenpiteet.

 

Parasta oli tietysti se kun sain kummallakin kerralla lapsen rinnanpäälle heti syntymisen jälkeen.

Pahinta oli kai toinen synnytys. Jäi traumoja, näin painajaisia jälkeenpäinkin. :'( Tapahtui nopeasti. Kätilön kanssa ei synkannu yhtään, kivut todella kovat. Tunne oli kamala kun ei saanut ihmisiä tajuamaan miten järkyttävän kipeä oli. Se avuttomuus ja tuska ei unohdu ihan heti. En jaksa edes nyt käydä sitä läpi. Onneksi meillä on jo kaksi lasta, se saisi riittää joka tapauksessa ja nyt ei tarvi edes miettiä että pysytisikö siihen vielä.

 

paras on tietysti se kun sen pienen sai syliinsä! ja ikävintä oli se oksentelu :x

Just meinasin kirjottaa aivan saman.

 

Parasta tietty se, kun sai sen vauvan rinnalle, ja urakka oli ohi Ikävintä oli synnytksen jälkeinen päänsärky joka kesti 1½vrk, ennen kuin sain veripaikan. Se päänsärky oli 1000000x kivuliaampi mitä itse synnytys.

 

Parhaat kokemukset on tietenkin ne hetket kun vauva on turvallisesti pihalla, ja kaikki on ohi. Mutta itse synnytyshetkellä kaikissa alatiesynnytyksissä se ponnistaminen on ollut jotain järkyttävän kamalaa, ja parasta on ollut se hetki kun se ponnistaminen loppuu...

 

Parasta oli kun sai pikkuisen syliin. Kamalinta oli suihkuun meno synnytyksen jälkeen, kun vuodin verta vielä siinä vaiheessa aikas lailla ja olo oli kuin jyrän alle jäänyt...