Paranisko asiat teidän työpaikalla näin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Silloin kun mulla oli vielä useampi työntekijä niin kesät asuttiin "kommuunissa". Syötiin, juotiin ja saunottiin kimpassa. Se toimi.

Mutta jos ois pitänyt koko työmaan porukan -mikä se sit milloinkin olikin- kanssa lähteä ryyppyreissuun niin ei helvetissä. Ne muut palailivat aina moisilta reissuilta silleen että ainakin yhdellä oli silmä mustana.
 
Olen ollut reilut 15 vuotta samassa työpaikassa. En ole koskaan osallistunut työpaikan bileisiin.

Nuoremmat pitivät bileitä ja ryyppäsivät aina yhdessä, eikä se niin nokonuukaa ollut, kuka pani ketä. Seuraavissa bileissä uudestaan ja taas sekoitettiin pakkaa. Ehkä heistä sen takia tuli niin läheisiä. Ainakin työpaikalla tiedettiin, kuka sai helpoimmat duunit ja kuka joutui tekemään ihan niska limassa hommia.

Porukka on vaihtunut, varsinkin noita bilettäjänuoria on lähtenyt. Nykyisin työpaikan bileet eivät ole noin rajuja, nykyisin vain syödään ja juodaan sivistyneesti, ehkä vähän keilataan tai katsellaan standup-koomikoita. Tosin en edelleenkään osallistu.
 
Meitä on moneksi. Joku innostuu ja kokee hyvänä, yhdistävänä tekijänä yhdessä bilettämisen, jota kuta se ei voisi vähempää kiinnostaa. Itse olen osallistunut työpaikkojen rientoihin säännöllisen epäsäännöllisesti eli jos muuta tekemistä ei ole ollut. On ollut hyviä ja huonoja illanviettoja, mutta aina niissä on suurinpiirtein sama porukka ollut, joten mitään sellaista koko firman yhdistävää fiilistä ei ainakaan mun työpaikoissa ole syntynyt.
 
Kyllä se tutkitusti toimii. Se että kyseinen toiminta "ei kiinnosta ja innosta" ei ole perustelu tuon toimimattomuudelle. Iät ja ajat on nuristu ja muristu herrojen saunailloille. No mistäs siinäkään muusta on kyse, kuin että otetaan hapanta ja tutustutaan toisiin ns. työroolien takana.
 
Siis kaikki eivät vaan ole kiinnostuneet työpaikan tyyppien elämästä niin paljon, että haluaisivat viettää vapaa-aikaansa heidän kanssaan. Ei tämä tarkoita, etteikö se osa porukasta, joka on kiinnostunut, voisi saunailtaa, mökkireissua tms järjestää, mutta on turha odottaa, että kaikki sinne haluavat tai lähtevät. Sitä osaa työntekijöistä ei firman yhtenäisyyteen saada tällä toiminnalla liitettyä.

Aivan sama juttu kuin, jos jotkut työntekijöistä haluaisivat lähteä Lappiin vaeltamaan luodakseen yhtenäisyyttä ja me-henkeä työporukkaan. Ei kaikkia kiinnosta olla vaeltamassa Lapissa...
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Yleensä joukossa on aina joku, joka kännää liikaa. Sitten seuraavana päivänä kaikki ovat kiusaantuneita avautumisesta/riidanhaastamisesta/liiasta sekoilusta.
 
On ihan järkyttävä ajatus, että mun pitäisi viettää vapaa- aikaani työporukan kanssa yli yön. Ei sillä, ettenkö tykkäisi niistä, mutta minä tykkään itse valita vapaa- ajan seurani. Voisin harkita asiaa, mikäli koko aika olisi palkallista ylityökorvauksineen ja päivärahoineen.
 
Juuri tätä hain takaa.
 
Tulipa vielä mieleen eksän edellinen työpaikka ja sen virkistäytymismatka rapakon taa. Muuten meni ihan kivasti mutta joku onnistui naimaan työnantajan vaimoa. Siitä vasta ratkiriemukas työsyksy tulikin.

Ja myöhemmin ero ja konkurssi.
 
Outs. Mitään noin järkkyä ei itsellä ole tullut virkistysmatkoissa vastaan, mut kyllä välillä joku on onnistunut juomaan liikaa ja avautunut sitten niin, ettei seuraavana päivänä ole ollut pomolla pelkästään positiivisia uutisia kerrottavana.
 
Mulla kun noita työntekijöitä oli parhaimmillaan -tai siis pahimmillaan- reilut kymmenen ja lähes kaikki asustivat viikot meillä niin pääsääntöisestiyhteisistä illanvietoista saatiin hyviä ideoita työmaallekin.

Mutta sit se toinen puoli.

Joku sotkeutuu vieraaseen naiseen ja raahaa senkin meille. Ja seuraavalla viikolla on hyvittelemässä vaimolleen ja kyselee voisiko kutsua vaimon ja perheen viikonlopuksi kylään.

Sopivan läheiset välit ovat ookoo mutta liika sit taas ihan liikaa. Mua risoi tietää mihin herroilla rahat täällä menee ja kuulla sivukorvalla puhelinkeskustelusta miten nainen kotosalla valittaa kun ei oo rahaa sähkölaskuun.
 
En ihmettele yhtään, että välillä risoi...
 
Paranisi, mutta ei sen tartteisi ola mitään ryyppäystä ja kännäystä, vaan yhdessä vietettyä aikaa esimerkiksi hyvän ruuan ääressä. Ennen vanhaan firma maksoi ryhmäruokailut, jos oltiin vaikka reissussa jonkun projektin puitteissa. Osallistujia oli eri paikoista, joten vapaa-ajalla oli hyvä tutustua muihin. Nykyään ruuat ja juomat on maksettava pääasiassa itse. Päivällisen lasku jaetaan usein pääluvun mukaan, jolloin saa olla maksamassa muidenkin juomisia ja syömisiä. Se saa aikaan sen, että aikaa vietetään omissa oloissa eikä osalistuta yhteisiin menoihin.
 
Paranisi. Olen moneen otteeseen ehdottanut mutta työpaikallani on muutama nihkeilijä joidenka mielestä työkavereille ei kuulu heidän elämä millään tapaa. Eli eivat siis halua edes keskustella henkilökohtaisista asiosta. Arvattanee, että meillä on todella huono yhteishenki ja melkein kaikkia vituttaa työnteko.
 
Paranisi, mutta paria nihilistiä ei koskaan kiinnosta. Toisaalta näille tyypeille ihan kaikki yhdessä tekeminen klo 16 jälkeen on aina paskaa. Ei vaan kiinnosta koko yhteishenki. Ne tietää varmasti että läheisemmäksi tultais, kun käytäis katsomassa stand uppia, syömässä ja juopottelemassa. Mutta kun se yhteishenki ei kiinnosta.

Sitten ne ihmettelee kun työpaikalla jäävät monessa asiassa outsidereiksi ja että kuulevat asioista vasta, kun niistä kerrotaan virallisesti.
 
Yhteistyössä