Paluu lapsettomuushoitoihin pikkukakkosta yrittämään?

luomuplussa uutisia tulin vanhoille tutuille kertomaan.... edellisen synnytyksen jälkeen ei menkkoja kuulunut, eikä se ollut yllätys, kun ei niitä ole 5 vuoteen tullut muutenkaan.... nyt sitten ollut pari viikkoa jatkuva huono olo, olin jo työterveyteenkin soitellut että mikä mulla on. No, tein sitten 3 testiä viikonloppuna (kun en muuten uskonut), kaikkihan ne oli plussia, ja tänään sitten ultrassa kävin. ja pieni sydän siellä pompotti, rv 7+1

Toivotaan että raskaus jatkuu ja saadaan vauva kotiin syksyllä. Mutta näköjään ihmeitä voi tapahtua! lääkärikin samaa sanoi, mie kyllä luulin että ihmeet tapahtuu muille mutta ei meille. Nyt ei ehkä tarviikkaan etsiä rahoja 4. IVF hoitoon...
 
Ensin oman navan kuulumisia:
Eilen oli siirto. Yksi huippulaatuinen alkio saatiin kyytiin. Olisin toivonut kahden alkion siirtoa, mutta lääkäri oli sitä mieltä että kun esikoinenkin syntyi vähän etuajassa, olisi ennenaikaisen synnytyksen riski liian suuri, jos molemmat alkiot sattuisivatkin kiinnittymään. En sitten uskaltanut väittää lääkärille vastaan kun oli niin vahvasti yhden alkion kannalla. Nyt vain kovasti toivotaan että tämä huipputyyppi päättää pysyä kyydissä :) Tosin usko hoidon onnistumiseen ei ole kovinkaan suuri. Olisihan se jo jotain ihan liian hyvää jos heti ensimmäinen pas onnistuisi, kun esikoinen lähti ensimmäisestä tuoresiirrosta.

Tervetuloa mukaan Ritza ja pahoittelut pojan kuoleman johdosta :hug: Teillä on varmasti ollut rankkaa! Annuli kyselikin jo aikalailla kaiken mitä minäkin olisi halunnut kysyä :) Minkä ikäinen tyttö on nyt?

Cattuksellekin tsemppiä hoitoon! Miellä on tosiaan yhtä pitkä aika siihen kun esikoiset täyttää 3 :D

Tiiti pp1
 
Viimeksi muokattu:
Ritza: Pahoittelut minunkin puolesta poikavauvan menettämisestä. Tsemppiä uusiin hoitoihin!

Siirto olikin maanantaina tiistain sijaan. Soittivat, että josko pääsisin tulemaan. Alkiota oli siihen mennessä viljelty neljä päivää. Hyvä kuntoinen yksilö lähti matkaan. Testailla saisi ystävänpäivänä. Tosin viime kerrallakin testasilin aikaisemmin, koska alkio oli kuitenkin "vanhempi" yksilö jo silloin kun normaalisti ja mulla oli raskausoireit. Saas nähdä nyt sitten... Kymmenestä alkiosta seitsemän oli kypsää, joista neljä hedelmöittyi. Yksi näistä neljästä oli viallinen ja kolme muuta olivat kelpoja. Kahta jatkoviljeltiin sitten blastokystiksi (eli tiistaihin). Niiden kahden kohtalosta tulee sitten kirje kotiin...

Olen nauttinut ruhtinaalisesta sairaslomasta. Tänään palailen töihin.
 
Tervetuloa Cattus ja Siisami! Nyt alkaa olla koossa paljon vanhoja tuttuja:)

ONNEA luomuplussasta Soja,vautsi!!:flower:

Hienoa että saitte kyytiläiset Tiiti ja Ellastiina,nyt sitten vaan tsemppiä piinailuun! Täällä alkaa tänään hajota pää tähän piinailuun,ja pp6 vasta. Ajoittaiset menkkakivut madaltaa vielä lisää mielialaa,mutta yritän tsempata että voihan ne olla jotain muutakin... Ei sovi tämä piinailu näin kärsimättömälle ihmiselle, jos nyt kenellekään:D
 
Eiköhän ne menkkakivut tuossa vaiheessa ole ihan hyvä enne! Ainakin muistelisin ekasta raskaudesta, että "menkkakivut" alkoi aikaisin ja jatkui ja jatkui. Koko ajan olin ihan varma, että vuoto alkaa justiinsa. Tsemppiä piinailuun! =)

Sojalle onnea luomuplussasta ja Ellastiinalle ja Tiitille onnistuineista alkionsiirroista! Miten muuten, Tiiti, teillä oli nuo alkiot pakastettu? Meinaan siis että jäikö sulatuksesta toinenkin alkio, ja jos niin mitä sille tehtiin, kun eivät suostuneet siirtämään?

Siisamille paljon tsemppiä alkavalle hoitokierrokselle! On teillä ollut hurjan pitkä tuo hoitotaival. Tuntuu taas itsestä että on niin helpolla päässyt, kun heti ekasta koeputkihoidosta tuli tulosta.
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut myös minulta Sojalle! Luomuylläri on kyllä varmasti uskomaton tunne! Yllättävän moni tässäkin pinossa on saanut luomuyllärin. Olisiko kolme, neljä vai jopa viisi?

Mä huomaan, että en juurikaan piinaile. Ajatukset ovat aika vähän piinailussa. Hyvä niin. Nyt on sitten pp 2, mutta alkion kannalta pp 6. Jotenkin ihan meininki kuin esikoisesta. Välillä tulee jopa syyllisyys, että enkö mä halua tätä vauvaa yhtä paljon, kun otan niin rennosti...
 
Kiva lukea vanhojen palstatuttujen kuulumisia ja jännäillä teidän puolesta! =)

Ellastiinalle, Annulille ja Tiitille tsemppiä piinailuun!

Siisulle ja Cattukselle kans onnea uudelle kierrokselle!

Sojalle onnittelut plussasta!

Kamilla 13+1
 
Kiitokset kaikille osanotoistanne! :heart:

Meillä siis 2. IVF-hoidossa siirrettiin kaksi alkiota ja molemmat kiinnittyivät. Raskaus oli kuitenkin tosi raskas, sillä rv 6 asti vuosin melkein koko ajan verta. Vuoto loppui rv 14, mutta oli ehtinyt tehdä kohtuun jonkun tulehduksen ja pojalta meni lapsivedet rv 18. Lääkärit ennustivat synnytyksen alkavan parin päivän sisään, mutta niin vaan jotenkin päästiin 5 viikkoa eteenpäin, että rv 23 täyttyi, sain kortisonit ja pääsin yliopistolliseen sairaalaan. Sitten vauvat jo syntyivätkin. Tyttö voi olosuhteisiin nähden todella hyvin, vaikka painoi vähän päälle puoli kiloa. Hänenkään selviytyimisestä ei ollut mitään takuita ja alkuaikana oli todella rankkaa ja pelottavaa. Hän sai mm aivoverenvuodot molemmin puolin ja joutui isoon leikkaukseen. Viisi kuukautta hän oli sairaalassa ja sitten pääsi kotiin. Tänään hän on aurinkoinen ja reipas 10 kk vanha tyttö. =)

Olen tosiaan miettinyt noita alkioiden siirtoja, kun meidän klinikalla eivät jostain kumman syystä pakasta niitä uudelleen. Jos molemmat sulatuksesta selviäisivät, niin onko vanhempien päätettävissä, mitä alkioille tehdään? Voinko vaatia toisen uudelleenpakastamista ja mitäs sitten, jos ei voikaan pakastaa, uskaltaako siirtää kaksi? Tiedän, että PASissa on pienemmät mahdollisuudet kaksosiin ja toinen alkio voi auttaa toista kiinnittymään, mutta päätös tuntuu niin vaikealta tehdä.
 
Hui Ritza, onpa teidän pienellä ollut rankka elämänalku! Onneksi tyttö voi nyt hyvin :heart:

Onnea luomuplussasta Sojalle! :flower: Ihania nämä pienet ihmeet!

Ellastiinalle tsemppiä piinaan! Piinaillaankin samaan tahtiin :)

Cattus, meillä on alkiot pakastettu pareittain. Toinen alkio oli huonompi ja meni roskiin :(.

Annullille kärsivällisyyttä =)

Täällä kanssa piinaillaan ihan tosissaan ja kärsimättömyys vaivaa. En olisi uskonut että otan tämän toisenkin piinailut näin "vakavasti". Ajattelin että tämä toisen tekeminen menis vähän niin kuin siinä sivussa, mutta ei se mennytkään ihan niin. Onneksi tuo esikko kuitenkin järjestää ohjelmaa päiviin ihan kiitettävästi ettei ihan koko aikaa ehdi asiaa miettimään ja oireita kuulostelemaan :) Minun alamaha on eilisillasta asti ollut kova! Siis ihan niin kuin ois kivuton supistus jatkuvasti päällä. Ikävä tunne, joka tuskin lupaa mitään hyvää! Ei ollenkaan kivaa!:|

Tiiti pp4
 
Sannamary ilmoittaa taas olemassa olostaan ;)
Onnea kaikille plussanneille tasapuolisesti! Ja piinailijoille tsemppiä!
Meillä oltaisiin menossa tässä näillä näkymin toiseen ivf-hoitoon tuossa helmi-maaliskuun vaihteessa jos kaikki hyvin menee. Olen tässä aloitellut terolutteja syömään ja niiden jälkeen alkaisi menopur-piikittely. Ainoa pieni mutta oli tässä että orgalutran oli loppunut tukusta eikä sitä ollut apteekkihin tullut ainakaan alku viikosta mutta klinikalle kun soittelin tästä asiasta että mites toimitaan niin sanoivat että heiltä saa jonkun vastaavan lääkkeen reseptin tilalle =)
Nyt sitten odotellaan vaan kovasti näitä hoitoja ja toivotaan että kaikki menisi hyvin... En oikein uskalla olla vielä kovinkaan positiivisilla mielillä tän hoidon suhteen kun tietää että on suuren mahdollisuudet pettyä tulokseen mutta kuitenkin sellainen pieni toivo on että jos vaikka onni olisi puolella?!

On tosi mahtavaa kuulla hyviä uutisia täältä palstalta jotka ovat lähteneet toiseen hoitorumbaan. Se luo kuitenkin sellaista positiivista energiaa ja toivoa että mitä jos meilläkin olisi onnea =)
 
Annuli: Ihanaa, onneksi olkoon! Moneskos päivä sulla oli menossa, kun testasit? Onko ollut oireita, joista olit jo päätellyt, että olet raskaana?

Mulla välillä vihloo alavatsaa. Tänään on alkanut yskittää, jota olen hieman miettinyt, että voisiko olla oire, jos limakalvot alkavat turpoamaan (edellisessä raskaudessa mulla oli kurkkukipua). Vielä täytyy jatkaa piinailua ennen kuin testailen... Nyt olisi siirrosta pp7 vasta, mutta alkion hedelmöittymisestä jo pp11.
 
Wau, onnea kovasti Annulille plussasta!! :heart: Mahtava juttu että onnistuitte vaikka siirrettäväksi jäi vain tämä kyytiläinen! Meillä kans sama tilanne että lapsiluku jää 95% varmuudella kahteen jos tämä raskaus menee kunnialla loppuun. Onneksi meilläkään ei oo pakkasessa mitään, niin ei tarvi miettiä mitä alkioille tekisi. En varmasti pystyisi niitä kuitenkaan roskiinkaan heittämään, tyly ajatus..

Ellastiinaa ja Tiitiä nyt sit jännäillään, +++++ :whistle: =)
 
Mahtavaa Annuli, onneksi olkoon! Nyt vaan paljon voimia sitten raskauden ajaksi. Niitä varmasti tarvitaan ihan eri lailla kuin ennen, kun jaloissa pyörii vilkas taapero :)

Täällä on peukut tiukasti pystyssä Tiitille ja Ellastiinalle!

Mä kans aattelin, että eihän sitä nyt toisella kertaa ole niin kärsimätön. Nyt ei olla vielä ees oltu PASia edeltävässä ultrassa ja silti jo tuntuu että aika matelee!
 
Voihan että... Täällä kuulee monia hienoja uutisia! Paljon onnea plussanneille =) ja tietysti tsemppiä piinailijoille.
Itse pässen näillä näkymin aloittelemaan pistoksia tässä muutaman päivän sisällä. Viimeinen terolut menee huomenna ja sitten odotellaan vaan vuotoa. Sitten lähtisikin tämä meidän IVF-hoito käyntiin oikein kunnolla :eek:
Jännityksellä odottelen miten meillä tämä kerta lähtee menemään kun viime kerran hoito oli tuon pistos ruljanssin kanssa niin pirullisen piiiiiitkä. No se jää nähtäväksi...

Tässä nyt lyhykäisyydessään Sannamaryn tilanne päivitys...:)
 
Kirjottelin tänne yks päivä pitkät pätkät ja yks kaks, kaikki hävis enkä sitten ehtinyt enää raapustaa uutta kirjotelmaa... Nyt on ollut vähän nettikatkoa kun lapsonen on ollut kipeänä viikon. Jos tuo tuosta alkais jo pikkuhiljaa tervehtyä.

Me käytiin klinikalla hakemassa mulle metut, joita syön keskenmenojen takia. Ja ens kierrossa ois sitten tarkoitus tehdä PAS. Meillä 3 munaa odottelemassa pakkasessa, joista siirretään joko 1 tai 2 riippuen siitä miten ne on pakastettu, että onko se top-alkio pakastettu yksinään vai sen vähän myöhemmin kehittyneen kanssa. Meidän alkioita viljeltiin pitkään, niin ei ole ainakaan sitä tyhmää tuulimunaa luvassa.
Lääkäri sanoi että on noin 20-23% todennäköistä että raskaus alkaisi, tosin ekan hoidon onnistuminen hilaa vähän prosentteja ylöspäin. En vaan jaksa uskoa että onnistuttaisiin heti kun ivf:n eka siirto onnistui... voisiko meillä olla niiiin hyvä tuuri? Mut oonhan mä tosin ollut jo 4 kertaa raskaana..

Onnea Annulille plussasta!

Tiiti+:
Jospa masunkovettelu kuitenkin lupailisi hyvää? Eihän sitä koskaan tiedä. Mulla on nyt ollut tässä luomukierron lopuilla semmosta, että kun esim aivastan niin maha kovettuu, ihan kun tavallaan repisi. Semmosta mulla oli raskausaikanakin... no.. saas nähdä.

Sojalle Onnea luomuplussasta! IHANAA!!

Ritsalle pahoittelut!:'(
 
Onnea kaikille plussanneille!

Kävin eilen kp10 follikkeli ultrassa ja huomisesta lähtien saan ruveta tikuttamaan ovista. Ens viikolla olis sitten luvassa se viimeisen alkion siirto. Harmittaa kun söin metuja siihen kiertoon (siirtoon) mistä tuo meidän poika sai alkunsa mutta tähän kiertoon en ole syönyt. Jotenkin tuntuu että ei tämä voi onnistua ilman niitä metuja kun muutkaan siirrot eivät onnistuneet koska en niihin sitä syönyt. Tekis mieli soittaa klinikalle että voinko vielä aloittaa, ihan varmuuden vuoksi. Tulis itselle parempi olo...
Palaan asiaan jos saan kyytiläisen mukaan!
 
Onnea plussanneille ja tsemppiä muille hoitoihin ja piinailuihin.

Omaa: Viime torstaina aloitin Menopur piikit ja tänään oli ensimmäinen ultra. Ulrtassa näky oikeallla puolella 2, 14 mm rakkulaa, ja 3, 10 mm rakkulaa. Vasemmalla puolella 2, 10 mm rakkulaa. Menopur annosta nostettiin ja saan aloittaa tänään Orgalutranit. Perjantaina seuraava ultra.
Sain kotitehtäväksi miettiä miehen kanssa, että siirretäänkö tuoresiirtona 1 vai 2 alkiota. Lääkäri siitä itse rupes puhumaan, OHO :) Vaikea päätös tuokin. Mut kyllä taidetaan 2 alkioon päätyä. Pitänee vielä mieheltä tiedustella, et mitä mieltä on. Edellisessä ICSI:ssä siirrettiin tuoreena yksi-> ei raskautta, sit pas, kaksi alkiota-> ei raskautta, sit toinen pas, kaksi taas -> raskaus ja poika.
Äsken sattu hyvä juttu, ku makasin sohvalla ja mies pisti mulle piikit, kuten joka ilta. Poika, hitasen vaille vuoden siinä katseli vierestä, yhtä-äkkiä konttas johonki ja tuli takas kynä kädessä, mun mahaa kohti, meinas, että hänki pistää, ihana :)
 
Onnea plussauutisista :flower: ja tsemppiä piinailijoille! !

Me käytiin viime viikolla klinikalla suunnittelukäynnillä ja seurauksena oli se, että maanantaina aloitin puregonin pistämisen. Ens viikolla sitten olis kai jo punktio ja siirto. Meni tää aikataulu ehkä hiukan nopeemmin kuin ennakkoon olin ajatellut =) Mutta lääkärin ja miehen mielestä, mitäs tässä nyt sitten enää odotellaan. Olin vaan jotenkin luullut, että kyllä siinä nyt ainakin kuukaus menisi, ennenkuin päästään tositoimiin.

Meille tehdään siis ICSI ja käytetään pakkasessa olevia miehen siittiöitä. Selvisi, ettei siittiötuotanotoa ole lainkaan viime vuoden sytostaattihoitojen jäljiltä. Onneksi on useampi olki pakkasessa - ihan kauheeta, ettei kukaan kehoittanut miestä pistämään spermaa talteen, vaan itse alettiin sitä ennen syöpähoitoja kyselemään. Ei kai oltais osattu kysellä, jos ei olisi tätä lapsettomuustaustaa entuudestaan.


Ihana tuo sun poika, futuremami =)
 
Kiitti onnitteluista kaikille! Mun hcg-arvo oli vaan matalahko,joten ei tässä oikein uskalla iloita. Oli siis 43 pp11. Menen huomenna uudelleen verikokeeseen,jotta näkee onko nousussa. Ollaan vielä lähdössä pe reissuun pariksi viikoksi,joten hivenen jänskättää miten kaikki nyt sujuu...

Mites Ellastiina,milloin ajattelit testailla?? Tiitille kanssa tsemppiä! Mulla on myös ollut vaikka mitä masuoiretta,nipistelyä ja menkkakivuntapaista.Välillä masu turvonnut ihan palloksi.
 
Annuli, toivottavasti hcg-arvo nousee! Tuuthan kertomaan tuloksista vielä ennen reissuun lähtöä!

Vuokolle tsemppiä hoitoon! Onneksi olitte fiksuja ennen miehen hoitoja ja tajusitte kysyä sperman pakastamisesta :)

Haave, toivottavasti ovis löytyy pian :) Kysyitkö metuista klinikalta?

Julietta, sulla on ihan samanlaiset ajatukset ku mullakin: ensimmäinen pas ei voi onnistua kun 1. ivf onnistui :)

Onko Ellastiinalla oireita? Koska aiot testata?

Mulle tuli postissa 7 kappaletta raskaustestejä :D Yritän kuitenkin lauantaihin asti ainakin malttaa odottaa ennen kuin testaan ekan kerran. Klinikalta sanottiin silloin että saattaa näkyä jo pp 11, mutta saattaa mennä jopa 16 päivää ennen kuin testi on positiivinen.

Tiiti pp9
 
Annuli: Toivottavasti hcg -arvoi lähtee lujaan nousuun ja yllätyt positiivisesti!

Vuokko
: Hienoa, että hoidot pyörähtivät käyntiin. Parempi lienee vaan kun ei liikaa ehdi jännittämään etukäteen... :)

Tiiti: Mun tekisi mieli hirveästi testata tänään, mutta mies kielsi. Alkion hedelmöittymisestä on huomenna 14vrk. Jospa jaksaisin malttaa lauantaihin... tai edes perjantaihin. Oikeastaan malttamattomuuttani testata lisäsi se, että tänään tuli kirje kotiin, jossa kerrottiin, että kaksi muuta alkiota eivät selvinneet blastokysta vaiheeseen, joten pakastimeen ei jäänyt mitään... Luulen, että ennusteemme ei ole kovin hyvä. Pari munasolua oli nimittäin ehtinyt jo karata ennen punktiota. Eli varmasti ne parhaat. Hieman tuppaa masentamaan jo etukäteen asia... Huomenna on kuitenkin työpäivä, joten ehkä on parempi, kun ei testaile ja pety.

Oireista... En tiedä... Aamulla olin kuntosalilla ja cross trainerissä tuli huono olo. Alavatsassa on menkkamaista jomotusta...

Jos tästä raskautuu, niin asiat menisivät tosi ihanteellisesti sillä haluaisimme kaksi lasta. Oli jo ehtinut murehtinut jo valmiiksi sitä, mitä tekisimme pakastimeen jääville alkioille. Ainoaksi oikeaksi mä kokisin siirron myöhemmin, jolloin olisi ollut riski saada kahden lapsen päälle vielä kaksoset... No, turhaa sitäkään mietin.... (alan lähestyä iältäni jo neljääkymppiä, joten "suurperheen" perustaminen hirvittää...)

Ja jos ei olla raskaana... Siinäpä sitä onkin miettimistä... Olisiko vielä se viimeinen IVF keväällä vai vasta ensi syksynä.... Vai pitäisikö tyytyä yhteen lapseen enempää enää yrittämättä... Luulen, että viimeinen IVF tulisi käytyä vielä... Suuri murhe mulle olisi kaiken päälle vielä se, että en enää voisi jäädä luontevasti kotiin lapsen kanssa. Olen kovasti odottanut, että pääsisin uudestaan äippälomalle ja voisin jäädä kotiin taas...
 
Viimeksi muokattu:
Annulille tsemppiä ja toivotaan, että arvo lähtee hurjaan nousukiitoon.

Tiitille ja Ellastiinalle vielä pitkiä hermoja viimeisiin piinapäiviin. Mä olisin jo niin varmasti sen testitikun kanssa heilumassa :)

Täällä odotellaan, että pistelemään pääsisi. Mitä lähemmäs alkaa hoito tulla sitä malttamattomammaksi sitä itse käy. Pääsin vielä eilen nuuhkuttelemaan semmoista 3 kk vauvaa ja voi kun se oli suloinen ja pieni. Ei varmasti toi meidän jässikkä ole ollut niin pieni :)
 
Hcg oli tänään pp14 176,eli hyvin lähtenyt nousuun:) Huh,mikä helpotus!

ellastiina ja Tiiti,teillä tosiaan hyvät hermot testaamisen suhteen:D Itsellä on tullut pissittyä niihin aina turhan aikaisin...

Siisami,hetki enää odotusta,kohta alkaa piikitykset.
Tsempitykset kaikille! Nyt pitää hetki lepäillä,olen stressannut niin paljon että olen aivan puhki...
 

Yhteistyössä