Paluu harkinta-ajan jälkeen

Onko ketään, joka olisi palannut entiseen suhteeseen, avioliittoon, harkinta-ajan jälkeen ja suhde on toiminut sen jälkeen? Entä te jättäjät, onko lähtö perheestä kaduttanut, kuinka kauan? Kuinka jätetty puoliso on suhtautunut eroon/paluuseen?

Tunteet sekaisin, ajankohtaista on.

 

Olin meidän suhteessa se jättäjä-osapuoli. Ilmeisesti meillä ero todella oli oikea ratkaisu koska kertaakaan en ole exän luokse kaivannut, vaikka lasten kanssa yksin leminen välillä rankkaa onkin. Melko nopeasti molemmat meistä löysi uudet onnet, joiden kanssa ollaan edelleen.

 

Minä muutin kahden pienen lapsen kanssa omilleni kolme vuotta sitten. Tilanne oli kotona tulehtunut ja etsimme vain vikoja toisistamme. Mies oli äärettömän mustasukkainen. Lapset alkoivat tajuta tilanteen ja rupesivat tavallaan reagoimaan. Silloin minä lähdin. Kipeää teki ja rahallisesti erittäin tiukkaa. Reilun puolen vuoden jälkeen muutin takaisin kotiin. Mies oli aloittanut terapian ja kävimme myös yhdessä juttelemassa tuon terapeutin kanssa. Molemmat ymmärsimme, mitä olimme menettämässä ja vaikka se otti todella lujille niin saimme suhtemme kuntoon. Nyt on reilu vuosi eletty onnellisina toisistamme ja perheestämme. Meidän kohdalla asiat menivät onneksi hyvin =)

Tsemppiä sinulle, luota itseesi ja omiin tunteisiisi! :hug:

 

Kiitos tuosta kokemuksen kertomisesta. Mulla on tunteet sekasin enkä tiedä mitä haluan. ONNEKSI virallista avioeroa ei saa välittömästi. Joka päivä mietin, että tein oikein kun lähdin, mutta joka päivä mielessä käy myös paluu takaisin ja kaikki se mitä jäi. Kaipaus-"kohtaukset" ovat välillä aika tuskallisia.

 

Tiedän kyllä tuon tuskan...
Olo oli kuin varkaissa, kun mies kävi luonani ja päädyimme minun aloitteestani sänkyyn Vähitellen aloitimme "seurustelun" ikäänkuin uudelleen. Kovin riipaisi syvältä, kun huomasi ettei mikään, varsinkaan toinen, ole itsestäänselvyys.
Vähitellen varmistuin siitä, että paikkani on kotona, mieheni vierellä. Mies teki töitä sen eteen, että palasin kotiin. Vielä tänäkin päivänä hän muistaa päivitellä sitä, miten lähellä oli meidät menettää.
Alku oli minulle tuskaista; en todellakaan ollut varma, että olin oikean ratkaisun tehnyt. Ahdisti niin pirusti ja toisinaan hykertelin tyytyväisenä miehen kainalossa. Suurin epävarmuus kaikessa oli minun pääni ts. minun tunteeni. En tiennyt mitä halusin. No, päivä kerrallaan mentiin ja tähän on tultu. Nyt minun ei tunteitani tarvitse arvuutella, tiedän tehneeni oikean ratkaisun. rakastan miestäni niin valtavasti, mutta sen selvittäminen ja tajuaminen vei aikaa.
Heh, sitä on taas välillä kuin vastarakastunut...
Puolin ja toisin on ymmärrettävä, unohdettava ja annettava anteeksi. Periksi täytyy antaa vasta tarpeeksi yritettyään =)

Tsemppiä sinulle, mitä sitten päätätkin! Muista kuitenkin, että ajattelet itseäsi ja perhettäsi. Älä mieti sitä, mitä muut ajattelevat tai sanovat, tee niinkuin katsot, että on teille parasta! :hug:

 

2 kertaa..vikatikki, luulisi että olisin kerrasta oppinut, mutta kova pää ja tahto saada ehjä perhe ja toimiva suhde sumentaa järjen äänen... mies ei muuksi muutu, itse olen muuttunut jo liikaa miehen mielen mukaan. yrittänyt ja yrittänyt.. täytyy saada oma elämä takaisin jos jaksaisin vielä kerraan lähteä. harkitse tarkkaan! ehkä voi vielä toimia riippuu eron syistä.

 

Kiitos sinulle "palannut". Olisin voinut kirjoittaa juuri noin itse. Lauantaina mieheni oli käymässä ja päädyimme sänkyyn (minun aloite). Olo oli kuitenkin outo, ei samanlainen kuin sman katon alla asuessa. Kaiken lisäksi mieheni sanoi rakasteltuamme, ettei voi jäädä koko yöksi, hänestä tuntui pahalta (ei rakastelu) jäädä yöksi, koska minä oli se joka lähti ja jätti. Hän ei halunnut jäädä nukkumaan. Miehen lähdön jälkeen itkin pitkään. En tiedä mitä teen. Tunteita on paljon jäljellä, mutta ei kuitenkaan riittävästi, voiko ne lisääntyä?

 

Koskaan ei voi tietenkään sanoa, että riitävätkö tunteet suhteen kasassa pitämiseen. Ei ole varmuutta siitä, että jos palaa, niin tekeekö oikein vai taas suuren virheen. On vain otettava riskejä.
Minulla oli aikoja, jolloin luulin, etti minulla ole paljoa tunteita miestäni kohtaan jäljellä. Olin kyllä väärässä...En vain sillä hetkellä tuntenut niin syvästi.
Joku ystävistäni pyysi minua miettimään, että miltä minusta tuntuisi, jos mies löytäisi uuden ja tämä uusi aikanaan muuttaisi "entiseen-yhteiseen-taloomme-jopa-äitipuoleksi". Tämän ajatuksen miettiminen oli varmaan viimeinen sysäys sille, että muutin kotiin...

 

jos kerran on erottu paluuta ei enää ole...

ite olen kerran palannut ja se oli kyllä elämäni suurin virhe... plus vielä hullu menin ukon kanssa naimisiin!!! ne kans on ollu sellasia mitä olen katunut viimiset 10v.

eron jälkeen ei ole yhtä auvoista kuin ennen eroa oli syy eroon missä tahansa!!!