P
palstan mukaan surkimus
Vieras
Palstalla opittua joululahjoista että kylläpä meidän lapsilla on palstan mukaan sitten todella surkeat isovanhemmat kuin kummitkin.
Isovanhemmat asuu kaukana joten ei heistä ole edes hoitoavuksi ja ovat niin iäkkäitäkin jotta ei heille lapsia uskalla antaa edes yhdeksi yöksikään,
tuntikin niin ja näin.
Samoin isovanhemmat elävät hyvin pienillä tuloillaan joten molempien isovanhemmilta on turha odottaa isoja summia mikä tietenkin palstan mukaan tekee isovanhemmista todella huonoja ja ei välittäviä ihmisiä,
mukaanlukien ilmais lapsenvahtinakaan ei ole.
Ja molempien isät eli lapsiemme ukit meni mokomat jo aikanaan kuolemaan joten eipä ole kuin mummot elossa,
kehtaakin tehdä näin meidän lapsille!
Tänäkin jouluna saamme meidän 6 hengen perheellemme molempien puolelta vain 50e jolla meidän vanhempien sitten pitää osata ostaa lapsille ja itsellemme joku mukava joululahja.
Kummitkin mokomat asuvat kaukana joten eivät hekään mokomat pääse meille hoitamaan ilmaiseksi (tietenkin) lapsiamme.
Ja tästä syystä hekin on siis huonoja kummeja,
paska valinta tuli siis tehtyä kun muutettiin työn perässä.
Joululahjoja heiltäkään on turha suuria odottaa,
kortin laittavat tulemaan.
He kun käy kerta vuodessa kylässä ja tuovat silloin kummilapsilleen lahjan.
Eli palstan mukaan meillä on siis kaikin puolin surkea joulu kuin elämäkin edessä
Ja mikä kamalinta voin tunnustaa silti olevani onnellinen