paljonko varaa talvikenkiin lapselle? onko 2cm liikaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ??
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Me ostettiin Sokoksen myyjän avustuksella eccon varrelliset talvikengät meiden 3-vuotiaalle, missä oli viime kuussa n. 2cm kasvunvara, pienemmässä koossa oli vain n. 1cm ja pähkäilyjen jälkeen myyjäkin sanoi että voi olla tuon 2cm, koska kenkiä käytetään vielä siellä maaliskuussakin, joten voi hyvin kasvaa niin että pienempi koko olis sitten jo pieni. Lapsi pystyi kuitenkin hyvin kävelemään ja juoksemaan kengillä, joten ei tuntunut mitenkään liian suurilta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;24785219:
ei ole liikaa, jos lapsi pystyy niillä reilusti liikkumaan

Lapsen liikkumisesta ei voi hirveästi päätellä kengän sopivuudesta... Lapset kulkevat kevyesti myös numeroa liian pienillä kengillä (niin kuin itseasiassa moni lapsi tekee). Lapsi seisomaan pohjallisen päälle ja varaa 1,7cm ja katsotaan, että kenkä on muutoin jalkaan sopiva niin homma on pulkassa. Talvikenkä mielummin reilumpi kuin niukempi, mutta yli 2cm on ehdottomasti liikaa varaa.
 
Mun mielestä ohje on, että talvikengissä 1-2cm käyntivaraa ja 1cm kasvuvaraa. Eli ei ole ainakaan liikaa. Riippuu lapsen iästä, mutta mieluummin 2,5 cm liikaa alkutalvesta, jotta mahtuu villasukka ja hyvällä tuurilla kenkä jalkaan vielä maalis-huhtikuullakin.
 
[QUOTE="vieras";24785236]Mun mielestä ohje on, että talvikengissä 1-2cm käyntivaraa ja 1cm kasvuvaraa. Eli ei ole ainakaan liikaa. Riippuu lapsen iästä, mutta mieluummin 2,5 cm liikaa alkutalvesta, jotta mahtuu villasukka ja hyvällä tuurilla kenkä jalkaan vielä maalis-huhtikuullakin.[/QUOTE]

Ei näin. Tällöin kenkä on 1-2 numeroa liian suuri.

Talvikenkään max 2cm varaa. Kokeilkaas nyt itse kaupassa minkä kokoinen kenkä on jalassa jos siellä on tyhjää 2,5cm kärjessä :) Voin luvata, ettei ole mukava kävellä. Villasukka mahtuu hyvin ja käyntivaraa jää kun kärkeen jää max 2cm. Jos lapsen jalka kasvaa kevätpuolella kengästä ulos niin silloin ostetaan uusi, sopiva kenkä. Ei niin, että ostetaan pari numeroa liian suuri kenkä syksyllä. Joulun jälkeen kenkiä saa sitäpaitsi halvalla.
 
[QUOTE="vieras";24785262]Ei näin. Tällöin kenkä on 1-2 numeroa liian suuri.

Talvikenkään max 2cm varaa. Kokeilkaas nyt itse kaupassa minkä kokoinen kenkä on jalassa jos siellä on tyhjää 2,5cm kärjessä :) Voin luvata, ettei ole mukava kävellä. Villasukka mahtuu hyvin ja käyntivaraa jää kun kärkeen jää max 2cm. Jos lapsen jalka kasvaa kevätpuolella kengästä ulos niin silloin ostetaan uusi, sopiva kenkä. Ei niin, että ostetaan pari numeroa liian suuri kenkä syksyllä. Joulun jälkeen kenkiä saa sitäpaitsi halvalla.[/QUOTE]

Miten sä saat 0,5 cm:stä 2 numeroa liian suuren kengän, jos 2cm vara on sinun mielestä ihan ok.? Nyt kun kuukkelilla tietoa hain, niin sielläkin tosiaan mainittiin nimenomaan 2cm talvikengissä, ehkä se sitten on muuttunut siitä kun viimeksi olen lukenut. Mutta joka tapauksessa 2cm on sopiva, ja parempi kuin vain 1 tai 1,5cm. Sitähän ap kysyi.

Meillä ehkä vielä se vaikuttaa, että villasukat kutoo lapselle mummo, käsin ja paksusta langasta, jolloin sukka vie hyvinkin sen sentin kengästä.
 
[QUOTE="vieras";24785293]Miten sä saat 0,5 cm:stä 2 numeroa liian suuren kengän, jos 2cm vara on sinun mielestä ihan ok.? Nyt kun kuukkelilla tietoa hain, niin sielläkin tosiaan mainittiin nimenomaan 2cm talvikengissä, ehkä se sitten on muuttunut siitä kun viimeksi olen lukenut. Mutta joka tapauksessa 2cm on sopiva, ja parempi kuin vain 1 tai 1,5cm. Sitähän ap kysyi.

Meillä ehkä vielä se vaikuttaa, että villasukat kutoo lapselle mummo, käsin ja paksusta langasta, jolloin sukka vie hyvinkin sen sentin kengästä.[/QUOTE]

Puoli senttiä lisää on jo ylensä seuraava koko. Jos ajatellaan, että 2cm on jo reilu vara niin tällöin 2,5cm on vähintään kokoa liian suuri :) Ihan noihin aiempiin kommentteihin viitaten.
 
Mä olen pähkäillyt kokojen 26 ja 27 välillä. 27:n kengässä olisi se 2cm vara. Totesin, että liian kömpelö käynti noilla isommilla ja ostan mielummin nyt 26 ja kevättalven alesta sitten uudet isommat.
 

Yhteistyössä