Paljonko säästätte kuussa? Onko sääsätäminen tärkeää, vai onko tärkeää nauttia NYT?

  • Viestiketjun aloittaja Gnaa
  • Ensimmäinen viesti
"wieras"
Nyt olen hoitovapaalla ja siitä on vähän hankala säästää, mutta töissä ollessani laitoin sivuun aina sen verran rahaa, kun pystyin. Sen takia olen voinut olla hoitovapaalla ihan huoletta ja ei ole tarvinnut tinkiä ja köyhäillä.

Lapsille meillä on rahastot ja kaikki heille tullut raha menee sitten sinne sijoitukseen. Ajatuksena just se että kun lasten kulutustarve kasvaa niin on sitten heillekin rahaa säästössä.

Eli siis säästän kun pystyn mutta en niin että en sitten pysty mitään muuta tekemään. Tylsää sekin olisi.
 
Säästäminen on toki tärkeää, niin että pystyy varautumaan äkillisiin menoeriin mutta ei sen säästämisen tarvitse olla sellaista ettei elämästä pysty nauttimaan nyt. Tasapuolisesti kumpaakin.

Äidiltäni kerran kysyin mihin hän säästää niin ettei raaski ostaa uutta talvitakkia (vanha on "vasta" 15 vuotta vanha moneen kertaan pesty ohut ruppana). Äiti kertoi säästävänsä pahan päivän varalle. Kysyin milloin tulee niin paha päivä että niitä säästöjä raaskii sieltä käyttää, kun esim. talvitakkiin ei mene kovin isoa siivua
 
säästöön
Säästäminen on tärkeää, koska se mahdollistaa sen, että elämästä voi nauttia NYT. Jos tili on ana nollilla, niiin koskaan ei voi ostaa sitä mitä haluaa, ei ainakan karsimatta jotain muuta pois. Mutta kun elää säästäväisesti, niin aina on rahaa ostaa, jos tulee jotain haluttavaa vastaan. Säästämättömyys on lyhytnäköistä ja silloin joituu aina elämään niukasti. Kun on säästöjä, niin pystyy helpmmin hankkimaan tavarat silloin, kun ne saa edullisesti ja voi ostaa laadukkaita tuotteita eikä tarvitse tyytyä siihen minkä saa halvimmalla.
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
kosunki
En säästä.

Meillä tehtiin valinta asuntolainaa ottaessa, joko eletään niukasti ja maksetaan suurta lainaerää TAI maksetaan pientä erää ja eletään mukavammin.

Valittiin jälkimmäinen, koska elämä on silloin mukavampaa + oli varaa siihen/se oli fiksua.
 
"äipppä"
Säästäminen on tärkeää, mutta toki elämästä pitäisi pystyä myös nauttimaan nyt.

Nyt hoitovapaalla ei paljoa säästöön jää, mutta hieman laitan joka kuukausi säästöönkin. Jos rahaa jää kaikkien laskujen, lainojen ja säästöön laiton jälkeen vielä yli, niin sen voi sitten käyttää nautiskeluun. Yleensä jää vähän.
 
"sarppa"
säästöön menee 200-600 ekeä kuukauessa. ja pärjätään kohtuu hyvin. syyään lähes mitä halutaan. mutta omasta takkaa on hirvenlihaa ja paaljon paljon marjoja. oon ite osa-aikasella eli palkka on reilut puolet normipalkasta ja kelasta saan satkun.
 
-.-.-
100-500 €/kk, riippuu ihan kuukauden menoista. En todellakaan kituuttele jotta sais rahaa säästöön, vaan siirtelen noita pois silmistä käyttötililtä vain.

Asuntolainaakin lyhennellään, joka vie aika paljon palkasta.
 
säästöön
Säästämistä voi tehdä eri tavoin. Itse en ole koskaan säästänyt siten, että olisin laittanut jonkun tietyn summan per kuukausi säästöön vaan säästöä on ollut aina se, mikä on jäänyt yli. Huonompina aikoina olen pyrkinyt siihen että käyttötilillä on aina rahaa vähintään pari sataa. Joten jos rahaa ei ole ollut juurikaan tulossa, niin sitä ei ole myöskään käytetty kuin täysin välttämättömiin asioihin.
 
pilipali
Mä en mitenkään säästämällä säästä. En vain tartte elämiseen koko mun palkkaa. Eikä mulle ole vielä iskenyt sellaista "pakko ostaa koko ajan jotain kivaa" -asennetta. Enkä harrasta heräteostoksia.
 
"wieras"
Minä olin kyllä iloinen, kun säästössä oli rahaa. Sairastuin yllättäen pahasti ja jouduin puolen vuoden sairauslomalle. Työpaikkaa olin vaihtanut pari vuotta aikaisemmin, joten palkallista saikkua oli vain kuukausi ja sitten tipuin Kelan sairaspäivärahalle. Sairaalalaskuun ja lääkkeisiinkin meni melkein tonni. Onneksi tuohon saumaan ei mennyt auto tai mikään kodinkone rikki, niitä en olisi saanut enää maksettua.
 
näin minäkin
Alkuperäinen kirjoittaja säästöön;29470582:
Säästäminen on tärkeää, koska se mahdollistaa sen, että elämästä voi nauttia NYT. Jos tili on ana nollilla, niiin koskaan ei voi ostaa sitä mitä haluaa, ei ainakan karsimatta jotain muuta pois. Mutta kun elää säästäväisesti, niin aina on rahaa ostaa, jos tulee jotain haluttavaa vastaan. Säästämättömyys on lyhytnäköistä ja silloin joituu aina elämään niukasti. Kun on säästöjä, niin pystyy helpmmin hankkimaan tavarat silloin, kun ne saa edullisesti ja voi ostaa laadukkaita tuotteita eikä tarvitse tyytyä siihen minkä saa halvimmalla.
Näin minäkin ajattelen. Minusta olisi kovin rasittavaa, jos jatkuvasti kaikki menisi mikä tulisikin ja ei olisi mitään säästössä. Silloin rahaa joutuisi miettimään paljon enemmän ja joutuisi pohtimaan milloin on varaa hankkia joku isompi juttu ja menisi tiukalle, jos tulot tippuisivat tai tulisi joku kallis ylläri. Kun säästää tasaisesti koko ajan ja varsinkaan "ylimääräisiä" ei tuhlaa, ei talous keikahda heti, kun tulee jotain muutoksia. Jäin työttömäksi ja erinäisten epäselvyyksien vuoksi meni pari kuukautta ennen kuin työttömyyskorvaukset. Ei tarvinnut stressata yhtään, vaikka ei tullut rahaa pariin kuukauteen, eikä siitäkään että tulot tippuivat juuri silloin kun piti alkaa tekemään pientä remonttia.

Voidaan siis nauttia elämästä NYT ja elää suunnilleen kuten ennenkin ja eikä tarvinnut jättää suunniteltua remonttiakaan tekemättä vaikka tulot muuttuivat. Mulla on elämän varrella heitelleet tulot niin paljon, etten edes osaa ajatella, että eläisin niin, että en yhtään varautuisi siihen, että tulot voivat vaihdella.
 
Viera s
Töissä ollessa laitoin säästöön noin 500 €/kk, mutta nyt kun ollaan miehen kanssa molemmat opiskelijoita, niin säästöön ei jää mitään ja joudutaan jatkuvasti käyttämään noita säästöjäkin. Onneksi tuli säästettyä niin on nyt mistä käyttää, ei tarvitse hirveästi köyhäillä. Ollaan laskettu, että säästöjen pitäisi riittää loppu opiskeluajaksi, muutoin pitäisikin jostain jo tinkiä.

Säästäminen on mun mielestä ehdottomasti järkevää, koska se antaa turvaa tilanteissa, joissa tulot tippuu tai tulee suuria ja/tai yllättäviä menoja.

Munkaan mielestä säästäminen ei estä elämästä nauttimista, toki riippuu tuloistakin ja perhekoosta yms. mutta yleisesti ottaen. Moni voisi pitää meidän elintasoa vähän kituutteluna, mutta itse ei onneksi koeta niin :) jos olisi enemmän rahaa niin todennäköisesti sitä käytettäisiin enemmän matkusteluun, laadukkaampaan ruokaan ja laadukkaampiin kenkiin ja vaatteisiin..
 
ekek
Asuntolainaa lyhennetään 1100 euroa kuussa ja lisäksi automaattisesti menee 200 euroa kuussa säästöön. Joskus jos tulee jostain jotain ylimääräistä niin laitetaan nekin sitten säästöön
 

Yhteistyössä