A
apuva
Vieras
Olen kolmen samaa sukupuolta olevan lapsen totaaliyh. Sama sukupuoli helpottaa tavaroiden, vaatteiden ja urheiluvälineiden ym. kierrätystä ja muutenkin käytän hyvin paljon kirpputoreja hyväkseni. Ruokaostoissa alennuslaput ovat jokapäiväisiä. Itselleni en osta koskaan mitään, en meikkejä, en käy kampaajalla jne. Kotina meillä on lähes velaton vanha puutalo, mutta koska tämä on vanha, niin jatkuvaa korjaustarvetta on ja siihen budjetoitava summa on tottakai epämääräinen.
Olen mennyt parisuhteen kariutumisen ja muidenkin katastrofien vuoksi erittäin heikkoon kuntoon henkisesti ja erityisesti työkuntoisuus epäilyttää. Akateeminen koulutus minulla on ja opiskelupaikka toistakin tutkintoa varten olemassa toistaiseksi, mutta koska olen totaaliyh, en pysty toistaiseksi venymään työelämään lainkaan (lapset alle kouluikäisiä) ja lisäksi itsetuntoni on aivan järkyttävissä pohjamudissa. Pelkään, ettei minusta ole koskaan enää töihin ja kuopuksen ollessa kolme tunnen jo pelin olevan menetetyn ikänikin vuoksi
Minkäköhänlaisen budjetin kanssa pitäisi laskeskella pärjäävänsä kolmen lapsen kanssa heidän kasvaessaan asumisen ja asuinpaikan vuoksi pakollisen auton lisäksi? Mikä voisi olla realistista? Olisiko kenelläkään ajatuksia? Tulevaisuus pelottaa lujaa