Asian voi ajatella toki niin, että ne jotka tekee nopeasti, tehkööt enemmän...mutta meille asia esitettiin koulun vanhempainillassa niin, että eritoten he, jotka tekevät hitaammin ja tätä kautta vähemmän, olisivat ehdottomasti niiden "lisätehtävien" tarpeessa, jotta hekin voisivat oppia nopeammiksi ja sitä kautta tekemään pienemmässä ajassa enemmän. Jota kautta sitten taas kehittyy paremmaksi.
Tällä siis ajettiin takaa sitä, että jos oppilas A ehtii tekemään koulussa 15 laskutehtävää ja kotiin hänelle jää 5 laskutehtävää, tekee hän laskutehtäviä yhteensä 20 kpl.
Jos oppilas B tekee koulussa 4 laskutehtävää ja kotiin hänelle annetaan ne samat 5 laskutehtävää, tekee hän laskutehtäviä yhteensä 9 kpl.
Kun tätä jatketaan päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, on kai aivan selvää, että tämä oppilas B, joka tekee vähemmän, saa koko ajan vähemmän harjoitusta. Vaikka hän nimenomaan on tässä kohtaa se, joka sitä harjoitusta enemmän tarvitsisi.
Tottahan toki lapsissa on eroja sen oppimisen saralta. Mutta kun nimenomaan niitä heikompia oppilaita tulisi tukea oppimaan lisää, eikä "päästää helpommalla" koska oppiminen on heille hitaampaa/vaikeampaa. Oppimaan kun oppii vain oppimalla, eikä silloin se helpolla päästäminen välttämättä ole se paras tie.
Periaatteessa siis olen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei tehtävien määrän tulisi olla vakio. He jotka jo osaavat, voisivat tehdä vähemmän ja he, joilta riittävä tietotaito vielä puuttuu, voisivat tehdä enemmän.
