Paljon kysyttävää

Lasten isä aikoo vaatia (kirsitää minua) että allekirjoitan sellaisen paperin kun menemme lastenvalvojalle, että kun se päätös (tapaamisista) on tehty, niin sitä ei voi jompi kumpi yksin purkaa/muuttaa ja sillä hän koettaa estää, että minä en voi muuttaa esim. toiselle paikkakunnalle, koska sitten tapaamiset menisivät uusiksi. Eihän toinen ihminen voi vaatia tuollaista, sehän on täysin elämäni kontrollointia! Tai tokihan sitä voi vaatia, mutta en pysy suostumaan tuohon ja se taas tarkoittaa sitä, että hän tekee kaiken vaikeksi.

Ja kauhea vääntö elatusmaksuista, hän ei ymmärrä, että miksi hänen pitää maksaa mitään, kalliin hinnan joutuu maksamaan kuulema että saa tavata lapsiaan, koetin selittää mitä varten ne on, mutta joko hän ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää, maksimit hänellä olisi 600,-/kk mutta maksaa nyt 360,- joten olen jo tuossa tullut vastaan mielestäni ihan hyvin, mutta tuokin on liikaa hänestä, kun hänelläkin on kuluja lapsista, siis ruoka 10 päivältä kuukaudessa, ei mitään muuta.

Sitten hän haluaa (noiden e.maksujen takia) että lapset on viikko ja viikko (se tarkoittaa kuulema sitä että on yhteishuoltajuus, koetin tuotakin selittää, mutta kuin seinille puhuisi). Onko täällä ketään, jolla olisi tuo viikko/viikko, miten siinä elarit maksetaan vai maksetaanko ollenkaan? Mielestäni, jos on tosiaan 50/50 ja kaikki lasten kulut puoliksi, niin elareita ei tarvittaisi, mutta minä en luota yhtään, että hän ostaisi lapsille mitään, ei ole ostanut koskaan, edes naimisissa olomme aikana, minä se olin joka kaiken hoidin silloinkin. Ja nyt hän vaan inisee oikeuksista, mutta missä on velvollisuudet?

Tuntuu että olen ihan hajoamispisteessä tähän tilanteeseen, totaalisen väsynyt.
 
peuhu
On olemassa korkeimman oikeuden päätös jossa todetaan ttä jos lapset asuu puoliksi vanhemmillaan ei kumpikaan ole velvollinen maksamaan elatusmaksua.

Saahan lapset lapsilisät, ne voisi esim. laittaa erilliselle tilille josta ostetaan vain lapsen vaatteita ja luistimia ym. jos rahat ei riitä tarvikkeisiin niin vasta siinä vaiheessa olisi pakko alkaa keskustelemaan mistä loput puuttuvat rahat...säästyisi ainakin kokoaikaiselta riitelemiseltä rahasta.
 
Kaunis Aamu harmaana
Minä olen kyllä ihan ymmärtänyt että jos tapaamiset oikein kirjallisesti sovitaan, niin niitä ei voi kumpikaan tuosta vain muuttaa. Lastenvalvojalla sinun ei tarvitse siihen suostua, mutta voihan hän hakea niitä oikeuden kauttakin, jolloin päivät määrätään sieltä.

Tuo saamasi elatusmaksu kuulostaa minusta aika paljolta. Siis oliko teillä enemmänkin lapsia? Moni yh ei varmaankaan saa kuin sen 118e kuussa yhdestä lapsesta.

Minä tiedän, että ärsyttää kun tuntuu isillä olevan enemmän vain noita oikeuksia, mutta niin kai se sitten vain menee... huokaus
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.03.2006 klo 19:07 Kaunis Aamu harmaana kirjoitti:
Minä olen kyllä ihan ymmärtänyt että jos tapaamiset oikein kirjallisesti sovitaan, niin niitä ei voi kumpikaan tuosta vain muuttaa. Lastenvalvojalla sinun ei tarvitse siihen suostua, mutta voihan hän hakea niitä oikeuden kauttakin, jolloin päivät määrätään sieltä.

Tuo saamasi elatusmaksu kuulostaa minusta aika paljolta. Siis oliko teillä enemmänkin lapsia? Moni yh ei varmaankaan saa kuin sen 118e kuussa yhdestä lapsesta.

Minä tiedän, että ärsyttää kun tuntuu isillä olevan enemmän vain noita oikeuksia, mutta niin kai se sitten vain menee... huokaus
No tuossa on isän puolelta porsaanreikä, jos päättää olla tapaamatta lapsia, hänen ei tarvitse, vaikka olisi millainen sopimus, mutta äidin on pakko antaa lapset isälle, oli tilanne millainen tahansa.. en usko että tässä tapauksessa isä tuollaista tekisi, mutta eihän sitä ikinä tiedä, kuten hän on sanonut "hänellä ei ole mitään menetettävää, niin tekee kaiken mulle vaikeaksi" Onhan hänellä menetettävänä lapset, mutta en ole sellainen ihminen, joka tuhoaa isän ja lasten suhteet, vaikka katkeruus isän puolelta sumentaa järjen käytön, valitettavasti.

Meillä on 3 lasta (12 ja 15 ja 7v), eli 120,-/kk per lapsi, eli juuri juuri sen "minimin" vaikka tulojen mukaan summa olisi 200,-/kk lapsi. Tuo summa ei valitettavasti kata isän osuutta lasten menoista, etenkin kun oli sovittu, että hän osallistuu tuon summan ulkopuolella suurimpiin hankintoihin sekä harrastuksiin, mutta kappas kun se sovittiin l.valvojalla suullisesti, niin eihän hän sellaista ole sanonut, ei toki..

Juu, todellakin tympii tuo ainainen valitus niistä oikeuksista, mutta velvollisuudet isän puoleta, mitä ne on..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.03.2006 klo 10:34 Tupu kirjoitti:
Sitten hän haluaa (noiden e.maksujen takia) että lapset on viikko ja viikko (se tarkoittaa kuulema sitä että on yhteishuoltajuus, koetin tuotakin selittää, mutta kuin seinille puhuisi). Onko täällä ketään, jolla olisi tuo viikko/viikko, miten siinä elarit maksetaan vai maksetaanko ollenkaan? Mielestäni, jos on tosiaan 50/50 ja kaikki lasten kulut puoliksi, niin elareita ei tarvittaisi, mutta minä en luota yhtään, että hän ostaisi lapsille mitään, ei ole ostanut koskaan, edes naimisissa olomme aikana, minä se olin joka kaiken hoidin silloinkin. Ja nyt hän vaan inisee oikeuksista, mutta missä on velvollisuudet?
No mun siskolla on just tuo viikko ja viikko.Kukaan ei maksa kenellekkään mitään ja isän luona on osa lasten vaatteista ja osa tietty äidillä molemmat ostavat vaatetta lapsille sekä maksavat tarhamaksut ja harrastukset puoliksi.Näin säästyy riidoilta mitä sitä rahasta tappelemaan kun on siihen muitakin keinoja.Niin ja kun he olivat yhdessä mun sisko aina kaiken osti lapsille mutta nyt on tapahtunut iso muutos ja hyvä niin ja näihän se kuuluukin mennä.
Ei auta muu kun koittaa saada ratkaisu joka molempia miellyttää ja harkitse tota viikko ja viikko juttua lapsethan on kuitenkin jo sen verran vanhempia.
 
pullea
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.03.2006 klo 12:07 peuhu kirjoitti:
On olemassa korkeimman oikeuden päätös jossa todetaan ttä jos lapset asuu puoliksi vanhemmillaan ei kumpikaan ole velvollinen maksamaan elatusmaksua.

Saahan lapset lapsilisät, ne voisi esim. laittaa erilliselle tilille josta ostetaan vain lapsen vaatteita ja luistimia ym. jos rahat ei riitä tarvikkeisiin niin vasta siinä vaiheessa olisi pakko alkaa keskustelemaan mistä loput puuttuvat rahat...säästyisi ainakin kokoaikaiselta riitelemiseltä rahasta.
ihme homma, meillä sosiaalityöntekijä oli ottanut selville,että lapsen toinen huoltaja maksaa pää-asialliselle huoltajalle elatusmaksua ja pää-asillinen huoltaja saa lapsilisät ja maksaa kaikki lapseen kohdistuvat kulut, elikkä toisen huoltajan ei näihin kuluihin tarvitse osallistua. mutta asia jäi sen verran vaivaamaan,että otanpa asiasta selvää, sillä jos menen töihin (tällä hetkellä sairaslomalla), niin täytynee tarkistaa, että joudunko mä maksamaan lapsen isälle elatusmaksua, tällä hetkellä kunta maksaa lapsen isälle elatusmaksua, koska minä olen pienituloinen.toivottavasti tuli asia ymmärräetyksi =) =)
 
peuhu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.03.2006 klo 23:14 pullea kirjoitti:

Jos teillä on puolet ja puolet systeemi ja silti maksat elatusmaksua niin ei tarvitse enää mihinkään kuluihin osallistua vaatteiden , pyörien ym. osalta. Monet puolet ja puolet systeemissä hommaa lapselle omat tarvikkeet omaan kotiin mm. Pyörät, luistimet ,uikkarit ja muut.Lapsilisistä ostetaan sit esim. vaatteet tai jos on kaksi lasta toinen vanhempi ostaa toiselle ja toinen toiselle lapselle kaiken.Syteemithän on sovittavissa miten vanhemmat itse haluaa.
 
Yhteistyössä