V
Vapaan kielivalinnan puolesta
Vieras
"se että suomessa puhutaan kahta (oikeesti neljää)"
Pöh, Suomessa puhutaan yhä lukuisampia kieliä.
Viime syksynä opetin koulussa, jossa oppilailla on yhteensä 48 äidinkieltä. Monet lähi-idästä tulleet osasivat esimerkiksi kurdia, arabiaa, englantia ja takeltelevaa suomea. Tällaisten nuorten, joita on yhä enemmän, olisi ensiarvoisen tärkeää oppia hyvin suomen kieltä, jotta he sopeutuisivat tähän maahan. Pakkoruotsi on tuollaisissa tapauksissa aivan järjetön rasite.
Opiskeluissa nousee seinä vastaan monille maahanmuuttajanuorille, jos he eivät opi "toista kotimaista". Todellisuudessahan ruotsi on vieras kieli suomalaisten enemmistölle.
Monille on varmaan hyötyä ruotsin kielen opiskelusta. Kaikilta on kuitenkin kohtuutonta vaatia yhden pienen vähemmistön kielen opiskelua.
Siksi kirjoitin nimeni aloitteeseen, kirjoita sinäkin. Yhdessä voimme vaikuttaa.
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/131
Laitetaan sana kiertämään ja muutetaan kielipolitiikka järkevämmäksi.