"Pakkoajatuksista"

Olen pienen vauvan äiti ja kärsin paniikkioireista. Lisäksi, minulla on tullut nykyään ns. pakkoajatuksia (olen kuullut tällaisesta termistä), eli ajattelen joitain tiettyjä asioita, joita en haluaisi ikinä ajatella. Esim. pelkään todella paljon, että sekoan ja teen vauvalleni jotain pahaa. Aivan kuin ajatuksissani olisi joku toinen, joka "pakottaisi" minua ajattelemaan kaikkia kauheuksia. Rakastan pientä lastani yli kaiken, enkä ikinä halua hänelle mitään pahaa, joten nuo ajatukset todella ahdistavat minua. Ne liikkuvat päässäni päivittäin, joten luulisin että ne ovat ns. pakkoajatuksia.

Kärsiikö joku muu tällaisista oireista? Olisi todella helpottavaa lukea muidenkin ajatuksia aiheesta....

 

Heippa!!

Mukavaa että olet myöntänyt asian ja rohjennut kirjoittaa siitä tänne.Itse sairastan masennusta, joka alkoi odotusaikana helmikuussa 2006.(itkin paljon, en jaksanut tavata ketään, pakkoajatukset ilmaantuivat, josta seurasi myös paniikkihäiriö, sekä paniikkikohtaukset)

Ajatukseni olivat myös todella pahoja, ne liittyivät vauvan satuttamiseen ja tappamiseen!Tiesin etten koskaan tekisi sellaista, mutta ajatukset olivat niin pahoja, että pelkäsin todella tekeväni jotain syntyvälle vauvalle... pakkoajatukset alkoivat iltalehtien lööpeistä, kun niissä oli kurjia otsikoita, esim "äiti tappoi vauvansa.. jne" Jokapäivä oli jotain kamalaa.Mies kävi kaupassa, koska en uskaltanut käydä kaupassa otsikoiden takia!!

Raskausaika ei siis ollut onnellinen, enkä ollut iloinen ja hyvävointinen.
Oloni oli niin paha ja sekava, että sairaalaanjoutuminen ei ollut kaukana.
Soitin kuitenkin terv.asemalle, sain ajan, lääkkeet, ja terapiaa.. siitä alkoi raskas tie parannukseen.

Mulla menossa nyt efexor 150mg, ja hyvin on auttanut, kun vihdoinkin löydettiin sopiva lääke.Terapiaa en nyt tarvitse enää, voin ihan hyvin nyt, ja rakastan lastani ylikaiken!! =)
Tyttö on nyt 10kk pian, ja oma vointi on parempi, mutten täysin vieläkään osaa ottaa rennosti tai iloita asioista...Masennuksesta paraneminen on pitkä prosessi, siitä ei parane vielä vuodessa.

kannattaa ottaa yhteyttä omalle asemalle ja kertoa rohkeasti ajatuksista.Niin minäkin tein.

Voi laittaa mulle viestiä yy-nä jos tahdot enemmän jutella ja kysellä.

Voimia ja jaksamista sinulle!! :hug:

 

hei!

kiva kuulla etten ole ainut joka sairastaa masennusta johon liittyy pakkoajatukset toisen satuttamisesta....en ole raskaana, mutta olen haaveillut vauvasta jo pitkään.minua mietityttää lapsen/sikiön terveys jos syön lääkettä(flueksitiini 20 mg), raskauden/imetyksen aikana...onko kenelläkään kokemuksia?

 

Moi
Synnytin ihanan poika vauvan toukokuussa 2006 eli Huuko täyttää kohta vuoden =)
Kaikki ei kuitenkaan alkanut sujua hyvin synnytyksen jälkeen vaan heti kun pääsimme kotiin sairaalasta aloin saada pakkoajatuksia lapsen satuttamisesta (puukottaminen, kuristaminen, hukuttaminen jne.) lisäksi toistelin päässäni sanoja kuten kuole ja tapa. Elämä oli yhtä painajaista, kun en voinut iloita ihanasta pienokaisestani vaan joka kerta kun katoi häntä päässäni vilisi pahoja ajatuksia. En uskaltanut jäädä kahdestaan Huukon kanssa koska pelkäsin satuttavani häntä.

Kun huuko oli noin 2 viikon ikäinen sain paniikkikohtauksen kun pelkäsin meneväni psykoosiin ja tappavani hänet vaikka mieheni oli kotona. Menin psykiatrille joka aloitti minulle psykoosilääkityksen. Ajatukset eivät kuitenkaan helpottaneet, mutta en enää pelännyt meneväni psykoosiin ja tappavani lapsen. Kun huuko oli noin kuukauden ikäinen menin toiselle lääkärille joka aloitti minulle masennuslääkityksen ja aloin käydä psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla kaksi kertaa viikossa. Puolen vuoden päästä psykiatri lopetti minulta psykoosilääkityksen koska pakkoajatuksen eivät enää vaivanneet elämääni.

Nyt käyn kerran viikossa psyk.sairaanhoitajan vastaanotolla ja syön edelleen masennuslääkettä. Olen onnellinen pojastani ja nautin jokaisesta hetkestä hänen kanssaan. Olen saanut taas elämäni takaisin sen kamalan painajaisen jälkeen =)

Kiitän sydämeni pohjasta rakasta miestäni joka on ollut tukenani tänä vaikeana aikana. Tiedän että olosi paranee ajan myötä vaikka se on tällä hetkellä ehkä vaikea uskoa. Paljon halauksia ja voimia sinulle :hug:

Kannattaa lukea Brooke Shieldsin kirjoittama tuli sade rankka kirja!!! Kertoo synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toipumisesta.

 

voih, tuo on niin tuttua. pahimmillaan mä olin varma, että olen niin paha, että saan aikaan kauheaa tuhoa, kuolemia yms. kaikista kamalimmat ajatukset liittyi esim seksuaalisiin juttuihin, että teen jotain kamalaa esim lapsille. ihan sairaita ajatuksia. pakko-oireinen häiriö on kaikista kamalimpia tiloja, mitä ihmisellä voi olla, mutta silloin, kun vielä itse tiedostaa tuon, että ne on "vain" ajatuksia, niin on vielä hyvällä puolella. ja lohdullista on se, että jos menee psykoosin puolelle, niin itsehän sitä ei yleensä tajua, vaan muut tajuaa sen ensin.

mutta tiedän todela, mistä kirjoita ja mistä te muutkin kirjoitatte. en voi muuta toivoa, kuin pikaista parannusta olotilaanne! ai niin, mulla läkkeenä seroxat, toimii todella hyvin.

 

Ihanaa että tää asia on otettu täällä palstalla esille.
Itelläni on kahdeksan kuinen lapsi ja olen kärsinyt kausittaisista pakkoajatuksista liittyen lapsen vahingoittamiseen tahattomasti ja tahallisesti. Ja kun ei ole pakko ajatuksia, tulee luulosairaus ja olen ihan varma että minulla on jokin tappava sairaus. En ole käynyt lääkärillä puhumassa ( kun vaan välillä esittelemässä erilaisia somaattisia oireita :ashamed: ), mutta olen jutellut asiosta mieheni ja muiden läheisteni kanssa ja se on jo helpottanut huomattavasti oloa. Mieheni ja muiden läheisteni mielestä en ole masentunut ja en itsekään tunne että olisin. Mutta silti ihmettelen mistä tää kaikki kumpuaa.. Ja kyllähän ajatukset häiritsevät silloin kun niitä on, mutta ajan mittaan niitä oppii hallitsemaan. Kiva ois kuulla auttavatko lääkkeet todella ja terapia ja missä menee raja milloin on masentunut ja mika taas on normaalia kehitys kriisiä?

 

kannattaa olla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa jo yhteydesä psykiatriin, itselläni on yksityinen psykiatri, erittäin hyvä hoitosuhde jatkunut jo useita vuosia. lääkkeet on ollu mull pian 7v käytössä, aloittaminen oli kamalaa, oireet paheni ja sitten tuli tyhjä ja turta olo, kunnes kului hieman aika ja tilanne alkoi normalisoitua. lääkkeet on vähän kuin kävelykeppi, joiden avulla pääsee oahimmasta yli, mutta se on todellakin vain yksi tuki, johon turvata, lääkkeiden varaan ei pelkästään voi heittäytyä, vaan itse on tehtävä töitä sen eteen, että saa ne asiat, jotka niitä pakkoajatuksia aiheuttaa käytyä läpi ja selvitettyä itsellen. tuo työ voi viedä pitkänkin ajan, mutta aikainen väliintulo, eli hoitoon heti on avainasemassa!

 

Minullakin masennus vakava sellainen.
Luultavasti minulla on pakkoajatus- dg tulossa. Olen aina ollut todella ihmis rakas ja eläinrakas myös, en halua kenellekkään mitään pahaa tahallani, enkä todellakaan ole väkivaltainen.
Ajatukset on vain niin pelottavia... Millon toivon potkaista kissaani ja millon heittää toisen ihmisen ruuan lattialle vain ilkeyttäni. kaikkea... Tässä osa. Eniten pelkään jonkun satuttamista ja onnettomuuksia ym.
Ajatukset ei ole kivoja, mutta niille ei voida juuri nyt tehdä mitään kun lääkkeitä ei voi alkaa etsiä uusia, koska oikean lääkkeen löytäminen on niin perk.eleen vaikeaa.