pakkoajatuksia

Moi!
Oon noin 2 kuukautisen poika lapsen äiti ja kärsin pelottavista pakkoajatuksista. Heti kun olin synnyttänyt pelkäsin tekeväni vauvalle jotakin. Mieleen tulee sanoja kuten "tapa" ja "kuole" kun katson vauvaani vaikka en ikinä oikeasti sellaista haluaisi tai ajattelisi. Menin terveyskeskukseen jossa lääkäri määräsi rauhottavia ja lupasi että ajatukset menevät itsestään pois. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan seuraavaksi minut passitettiin mielenterveystoimistoon jossa lääkäri määräsi Zyprexa lääkityksen minulle ja lupasi että pakkoajatukset häviäisivät lääkityksen myötä. Näin ei ole vieläkään käynyt ja minulle aloitettiin lisäksi masennuslääke rinnalle ja kokoajan lupaillaan että pakkoajatukset menevät pois, mutta alan jo luopua toivosta. Onko kellään samanlaisia kokemuksia?!

 

Juu,on ikävä kyllä . Mulla on noita ihan samoja "tapa","kuole"-ajatuksia sekä pelkään kokoajan tekeväni lapselleni seksuaalista pahaa :'( Lapsi on muutaman vuoden ikäinen ja apua hain lähes heti hänen syntymänsä jälkeen. Nyt olen käynyt psykoterapiassa n.2½ vuotta aj lääkkeitäkin söin välillä.
Mulla ajatukset ovat helpottaneet ajan ja etrapian myötä,mutta eivät toki ole häipyneet mihinkään. Ehkä vaan osaan sietää niitä eri tavoin..

Tiedän,että toi on tosi kauheaa,kun ne ajatukset vaan tulee päähän vaikka ei haluais. En mäkään niin haluais aatella,että tapa tai kuole tai mitään seksuaalista lastani kohtaan,mutta niille ei juurikaan mitään voi. ja se ei silti tarkoita,että mitään oikeasti tekisi,mutta ahdistus niistä johtuen on valtava...

:hug: sinulle ja suosittelisin terapiaa esim.Kelan tukemana...ehkä auttaisi :heart:

 

Moi Hipsu! Milloin sulla alko helpottaa ne ajatukset? ois kiva kirjotella sun kans jos kiinnostaa...

 

Ne alkoivat helpottaa pikkuhiljaa,noin vuosi sitten. Vaikea sitä on sanoa tarkalleen,kun helpottavat silleen huomaamatta.
Terapia on kyllä mun mielestä sellanen yks vaikuttava tekijä,koska kuten terapeutttini sanoi:"nämä ajatukset ovat vain jäävuoren huippu;niillä yrittää peittää alleen jotain ihan muuta ongelmaa,jota ei edes tiedosta". Pakkoajatukset ovat mielen keino antaa ilmi,että jossain klikkaa...Siksi terapiassa "kuoritaan" sun elämää kerros kerrokselta,että päästäisiin siihen ytimeen,joka aiheuttaa pakkoajatukset.

Ikävä kyllä,en minäkään tiedä,loppuvatko ne koskaan mutta toivon,että niitä oppii sietämään. Mutta keskusteluapu on yksi merkittävä tekijä;lääkkeet auttavat poistamaan oireita,ei itse syytä...

 

häh, siis voisitko sanoa mitä seksuaalisia ajatuksia sulle tulee omasta 2kk poikavauvastasi??????nyt mua älkaa jo ällöön.

 

Niinpä...muakin ällöää itseäni ,mutta ei mitään sairauksia tässä maailmassa oliskaan,jos niihin pystyis itse vaikuttamaan..

Ei kannata kommentoida,jos et tunne sairautta nimeltä pakkoajatukset; niillä ei ole todellisten tekojen kanssa mitään tekemistä ja niitä ei voi tietoisesti estää .. :headwall:

 

aikas paksua... kai sä ny tiedät mitä ajattelet ja mitä et..

 

Sinuna en tulisi tänne esittämään noita tyhmiä kommentteja kun et mitään asiasta tunnu tietävän. Sillon ei kannata kommentoida jos ei tiedä mitä kommentoi ja on pihalla kuin lumi-ukko...
Voi hyvää päivää... :headwall: :headwall:

mä voin lähettää nää ajatukset sulle niin katsotaan miten sä niiden kanssa taaplaat..ei näitä kuule kukaan valitse itselleen,jos se olis mahdollista...Tälläinen ei ole mikään viikon mielijohde vaan vuosien tuska. Toivottavasti sinunkin kohdallesi osuu joku psyykkinen sairaus,niin pääsen minäkin sitten tänne päivittelemään,yökkäilemään ja moralisoimaan

:headwall: :headwall: :headwall:

 

Hoitopaikka tuo oikeasti tosi ala-arvoista arvostelua. Siis pakkoajatukset EIVÄT tarkoita tekoja, eikä HALUA tehdä. Päin vastoin, yleensä pakkoajatuksista kärsivät ihmiset ovat niin kilttejä, että eivät tekisi pahaa kärpäsellekään, mutta ne ovat vain ajatuksia, joita tulee, joille ei mahda mitään, niitä ei toteuta!

tälläisin terveisin, alalla työskentelevä!

 

voisi olla syytä vaihtaa lääkitystä, aina ei ensimmäinen kokeiltu lääke tehoa. Myös lääkkeen annoksen nosto voisi auttaa.

 

kiekukaiku: Kiitos sanoistasi...juuri näin asia on! Mutta usein täällä ihmiset,jotka eivät tiedä asioista mitään,antavat kärkeviä kommentteja..

Kiitos sinulle :heart:

 

Antakaa nyt hyvänen aika lapsenne parempaan kotiin, jos teil tollasia ajatuksia on! Miten ne ei lääkärissäkään yhtään ajattele, että soittas sossun tädeille, jos sama ihminen käy siel monta kertaa vaihtaan tabut, kun "pakkoajatukset" oman lapsen vahingoittamisesta ei lopu. Sairaitahan te olette, ettekä kykeneviä hoitamaan lapsianne. Ja turha sössöttää, ettei tarvi puuttua asioihin mistä ei mitään tiedä, osataanhan me lukea mitä olette kirjoittaneet. Ihan älytöntä!!!

 

Hänhän on nimenomaan hakenut itsellen apua eikä suinkaan tehnyt lapselle mitään pahaa,kuten olisi jo saattanut käydä jos kyse olisi muusta sairaudesta kuin pakkoajatuksista.Pitäisikö kaikkien vanhempien jotka sairastuvat,esim.masennukseen, luopua omista lapsistaan?
Kyllä lapsen hoitoon kykenemättömyyteen tarvitaan enemmän kuin mikä aloittajalla on ongelmana.Ja jokainen tapaus on yksilöllinen,ei voi yleistää.

Ja on eri asia lukea ja ymmärtää lukemansa.
Valitettavasti näitä kaikkitietäviä superihmisiä aina mahtuu joukkoomme toisia mitätöimään.

 

voih, täähän on kuin kotiin tulis! mulla on pitkäaikainen kokemus pakkoajatuksista, valitettavasti. ja juurikin nuo seksuaalissävytteiset jutut ja kaikki riivaushommat on niiiiin tuttuja. diagnoosina siis paniikki- ja pakko-oireinen häiriö, jossa pakkojutut vain ajatuksen tasolla, en siis esim pese käsiä tuhatta kertaa päivässä.

toipuminen huonosta jamasta siedettävään vei mulla useampia kuukausia, hain vauhtia psyk.osastolta ja aloitin serotoniinlääkityksen. tiivis terapiasuhde ja lääkitys auttoivat mua selviytymään. ja sitten sellainen asenne, että ei yritä torjua pahoja ajatuksia, vaan oikein yrittää imeä niitä itseensä. siinä voikin käydä niin, että pikkuhiljaa ne alkaa haalistumaan. jos joku haluaa kirjoitella, niin mielelläni kerron lisää omista jutuistani, tiestä, kuinka tähän vaiheeseen on päästy. mulla on s-posti vain omalla niumellä, joten jos teillä "anonyymi"osoite, niin laitakaa,, niin kirjoitanm.

 

Siis, voiko tosiaan olla oikeasti noin sairaita ja ällöttäviä ihmisiä olemassa?? Ja viel pikkulasten äitejä?? Ei mene mun kaaliin!! Oliko teillä tämä "sairaus" jo ennenku teitte lapsia? Ja silti teitte?? Huhhuh sentään! Hullujenhuoneelle tuommoset!!

 

\

Siis, voiko tosiaan olla oikeasti noin sairaita ja ällöttäviä ihmisiä olemassa?? Ja viel pikkulasten äitejä?? Ei mene mun kaaliin!! Oliko teillä tämä "sairaus" jo ennenku teitte lapsia? Ja silti teitte?? Huhhuh sentään! Hullujenhuoneelle tuommoset!!

juuh, ja ihan kuule työssäkäyviäkin ollaan. ja lapsemme ihan itse hoidetaan silloin kun ei olla töissä. ja tietäisitpä vain, mitä töitä mäkin teen. kuule, jos ihmisellä on aivoissa esim serotoniinvajaus, niin onko se sen kummosempi juttu kuin se, että on diabetes ja insuliinivajaus.

ja kyllä, mä olen sairastanut kohta kymmenen vuotta ja mulla on kaksi lasta, 1vja 3v.

 

Moi!

Luin noita juttuja ja ajattelin kirjoittaa jutun näin "sairastuneen" läheisenä. Mä en jaksa ees alkaa kommentoida noita tuomitsijoita (vaikkain kiukuttaa kovasti), sillä kaikki varmaan tietää ton homman...
Elikkäpä, mun sisko on mitä herttasin ja kiltein ihminen, on ollut oikeastaan aina. Nyt hänellä on pieni poika ja toisin kuin pitäisi tai toisin kuin odotettiin, elämä on yhtäkkiä lähes #&%?$!*ä. Hänellä pyörii lähes kokoajan päässä ajatuksia kuten tapa, kuole ja että mitä tapahtuisi jos hän esim. tökkäisi vauvaa puikoilla silmiin. Ajatukset eivät anna rauhaa ja pientäkin hyvää hetkeä varjostaa pelko siitä että kohta ne ajatukset tulevat taas. Lääkkeitäkin hän syö, mutta niistä ei tunnu olevan apua, eikä myöskään terapiasta. Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää että kun kuulin ensimmäisen kerran noista ajatuksista säikähdin (varsinkin 2 pienen lapsen äitinä), mutta koska siskoni pelkää että hän satuttaisi lastansa ja hakee siihen kovasti apua, niin eikö se kerro siitä että hän haluaa suojella lastaan.? Jos joku tosiaan haluaa tehdä jotain lapselleen, niin puhuuko hän siitä ja hakeeko hän siihen apua? Enpä usko. Siskoni rakastaa lastaan ja sen näkee. Hän myös haluaa suojella lastaan ja monesti lähtee kylään esimerkiksi minun tai toisen siskomme luokse ollessaan kahdestaan lapsen kanssa, ettei vaan väsyneenä tee mitään vauvalleen. Eikö se jo kerro siitä että hän suojelee pientään vaikka se tarkottaisi häneltä itseltään suojelemista? En usko että hän tekisi mitään lapselleen ja olemme sopineet että jos siltä alkaa tuntua, niin soittaa vaikka jommankumman meistä siskoista hakemaan pojan meille. Kuitenkin tämä on raskasta meille kaikille. Meille siskoille, koska emme halua nähdä rakkaan siskomme kärsivän ja siskolleni koska hän ei halua ajatella tai tuntea noin, mutta ei sille mitään voi. Tämä vaikuttaa hänen koko elämäänsä eikä hän voi olla onnellinen, eikä nauttia lapsestaan täysillä. Hän itkee monesti ajatuksiaan ja sitä että miksi hänen täytyy olla sellainen. Hän mielummin satuttaisi itseään kuin lastaan.En toivoisi kellekkään samanlaista tilannetta ja jos olisi mahdollista niin "vahvempana persoonana" ottaisin nuo ajatukset siskoltani itselleni. Valitettavasti se ei ole mahdollista.
Nyt odotamme kaikki yhdessä parempaa huomista ja toivotaan että pikku hiljaa helpottaa...
Voimia kaikille teille jotka painitte vastaavien ongelmien kanssa! Ja tämä on sinulle siskoni :hug:

 

\

Siis, voiko tosiaan olla oikeasti noin sairaita ja ällöttäviä ihmisiä olemassa?? Ja viel pikkulasten äitejä?? Ei mene mun kaaliin!! Oliko teillä tämä "sairaus" jo ennenku teitte lapsia? Ja silti teitte?? Huhhuh sentään! Hullujenhuoneelle tuommoset!!

Ihan oikeesti: haista kuule pitkä ja iso köntsä lemuavaa pas.kaa!

 

\

Moi!

Luin noita juttuja ja ajattelin kirjoittaa jutun näin "sairastuneen" läheisenä. Mä en jaksa ees alkaa kommentoida noita tuomitsijoita (vaikkain kiukuttaa kovasti), sillä kaikki varmaan tietää ton homman...
Elikkäpä, mun sisko on mitä herttasin ja kiltein ihminen, on ollut oikeastaan aina. Nyt hänellä on pieni poika ja toisin kuin pitäisi tai toisin kuin odotettiin, elämä on yhtäkkiä lähes #&%?$!*ä. Hänellä pyörii lähes kokoajan päässä ajatuksia kuten tapa, kuole ja että mitä tapahtuisi jos hän esim. tökkäisi vauvaa puikoilla silmiin. Ajatukset eivät anna rauhaa ja pientäkin hyvää hetkeä varjostaa pelko siitä että kohta ne ajatukset tulevat taas. Lääkkeitäkin hän syö, mutta niistä ei tunnu olevan apua, eikä myöskään terapiasta. Täytyy rehellisyyden nimissä myöntää että kun kuulin ensimmäisen kerran noista ajatuksista säikähdin (varsinkin 2 pienen lapsen äitinä), mutta koska siskoni pelkää että hän satuttaisi lastansa ja hakee siihen kovasti apua, niin eikö se kerro siitä että hän haluaa suojella lastaan.? Jos joku tosiaan haluaa tehdä jotain lapselleen, niin puhuuko hän siitä ja hakeeko hän siihen apua? Enpä usko. Siskoni rakastaa lastaan ja sen näkee. Hän myös haluaa suojella lastaan ja monesti lähtee kylään esimerkiksi minun tai toisen siskomme luokse ollessaan kahdestaan lapsen kanssa, ettei vaan väsyneenä tee mitään vauvalleen. Eikö se jo kerro siitä että hän suojelee pientään vaikka se tarkottaisi häneltä itseltään suojelemista? En usko että hän tekisi mitään lapselleen ja olemme sopineet että jos siltä alkaa tuntua, niin soittaa vaikka jommankumman meistä siskoista hakemaan pojan meille. Kuitenkin tämä on raskasta meille kaikille. Meille siskoille, koska emme halua nähdä rakkaan siskomme kärsivän ja siskolleni koska hän ei halua ajatella tai tuntea noin, mutta ei sille mitään voi. Tämä vaikuttaa hänen koko elämäänsä eikä hän voi olla onnellinen, eikä nauttia lapsestaan täysillä. Hän itkee monesti ajatuksiaan ja sitä että miksi hänen täytyy olla sellainen. Hän mielummin satuttaisi itseään kuin lastaan.En toivoisi kellekkään samanlaista tilannetta ja jos olisi mahdollista niin "vahvempana persoonana" ottaisin nuo ajatukset siskoltani itselleni. Valitettavasti se ei ole mahdollista.
Nyt odotamme kaikki yhdessä parempaa huomista ja toivotaan että pikku hiljaa helpottaa...
Voimia kaikille teille jotka painitte vastaavien ongelmien kanssa! Ja tämä on sinulle siskoni :hug:

Mutta, jos oikein järjellänne (tai paremminkin sydämmellänne) ajattelette, onko oikein että pieni viaton lapsi joutuu elämään tollasen uhan alla, että äiti voisi vahingoittaa, tai edes ajattelee tekevänsä sellaista?? Ja että läheiset joutuu pelkäämään? Minusta ei ole. Lapsi ei voi valita vanhempiaan, ja jos voisi, ei koskaan haluaisi sellaisia vanhempia. Kyllä ihmisellä minunkin mielestäni täytyisi olla sen verran VASTUUNTUNTOA ettei tee lasta, jos tällaisia ajatuksia. Miten monesti saa lukea lehdestä että äiti yritti myrkyttää lapsensa, tai sytytti tulipalon, lapset kuolivat ym.. Ja tutkimusten jälkeen, käy ilmi et on tahallaan yrittänyt tai tappanut lapset, nehän on just näitä sairaita ihmisiä, kuten aloittaja. En ymmärrä miten joku voi puolustaa tuollaisia, kun pitäis puolustaa sitä puolustuskyvytöntä lasta!!! Mihin tämä maailma on menossa, jos edes lääkärit puutu tuollaiseen???

 

äitskä3 kertaa + tee muut taivaspaikan lunastaneet!!!

Voi pyhä sylvi; lukekaa ajatuksella ennenkuin kommentoitte. KYSE SIIS EI OLE SIITÄ,ETTÄ TODELLAKAAN MITÄÄN TEKISI VAAN KYSE ON PIINAAVISTA AJATUKSISTA!!! :headwall: Yleensä ihmiset,jotka näistä kärsivät,ovat juuri niitä maailman kilteimpiä ja siksi altistuvat näille ajatuksille. En KOSKAAN haluaisi tehdä lapselleni mitään pahaa ja kun sairaus oli pahimmillaan,toivoin,että KUMPA JOKU VEISI LAPSENI POIS MINULTA;KOSKA OLEN NIIN PAHA ÄITI. Ja toivoin,että joku laittaisi minut kidutussellin,koska edes kykenin ajattelemaan moisia.

Te jeesustelijat: Vaihdan koska tahansa teidän kanssanne päitä,jos näistä sillä eroon pääsisi. ON KUULKAAS KIDUTTAVAA HUOMATA AJATTELEVANSA MOISIA JUTTUJA,VAIKKA LAPSI ON 100% RAKAS JA SINUN ARMOILLASI!

Tuntuu,että en jaksa enää kommentoida asiaa,koska täällä on niin pALJON teitä I-Diooteja,jotka ette tiedä asiasta hölkäsen pöläystä!
Ja voitte vaan kuvitella,miltä tuntuu,kun itselleni alkoi nämä ajatukset ja halusin hakea apua,mutta pelkäsin,että lapseni viedään minulta....Ja silti varmasti olin 100% äiti enkä mikään hullu..koittakaapa repiä siitä; ja itsekkin käyn töissä ja hoidan lapseni varmasti hyvin,ehkäpä paremmin kuin te jeesustelijat!! :headwall:

Ja tässä vielä yksi ajatus psykoterapeutiltani: IHMINEN JOKA HAKEE APUA ON TERVE,TOISIN KUIN NE JOTKA EIVÄT APUUN HAKEUDU!!!!

Kiitos kaikille asiallisia kommentteja lähettäneille!! Ja sinä,joka voit kirjoitella asiasta: laitatko osoitetta,niin saatanpa kirjoitella :heart:

 

juuh, näihin ihmisiin törmää myös irl, jotka ei tätä sairautta ymmärrä. nää lastensa myrkyttäjät ja tappajat on todellakin toista maata kuin pakkoajatuksista kärsivät, sehän niistä ajatuksista juuri tekeekin niin piinaavia. jos oikeasti haluaisi lapsensa tappaa, niin tuskin se ajatus olisi mikään pakkoajatus. vaikeasti selitety, mutta ainakin ne ymmärtää, joilla on kokemusta.

nimenomaan pakkoajatuksiin sairastuu ne kaikista kilteimmät ja vastuullisimmat, sekä myös älykkäimmät ihmiset. nää mielenterveyden asiat on vaan joillekin kanssaeläjille edelleen niin vaikeita ymmärtää. mutta mä väitän, että ihminen, joka on tällasten asioiden kanssa joutunu painiskelemaan, on paljon vahvempi ja avarakatseisempi, ymärtäväisempi ihminen kuin sellainen, joka ei edes tiedä mistä on oikeasti kysymys, mikä on ajatuksen ja teon ero.

 

Lukekaapa oikeasti teidän kirjoituksenne, hyvät pakkoajatusten puolustajat! Oletteko oikeasti sitä mieltä, että lapsen on OIKEASTI hyvä olla äidin luona joka ajattelee lapsestaan "kuole" , hokee itselleen "tapa" tai ajattelee pientä lasta seksuaalisesti? Vaikka ei oikeasti koskaan tekiskään noita asioita, en usko että , on yhtään NORMAALIA ihmistä, joka ei kauhistuisi näistä kirjoituksista. Ymmärrän, että näistä "pakkoajatuksista" kärsivät puolustautuvat, puolustautuuhan murhaajatkin, mut te jotka ette ole sairaita,mutta olette pienten lasten äitejä, puolustatteko oikeasti näitä..? Minä ainakin kun luin, olin tipahtaa tuolilta! JA niinkuin joku edellä jo mainitsi, näiden ihmisten todella annetaan pitää lapsensa, käsittämätöntä! Ja mitä tulee väitteeseen, terveitä ne jotka hakevat apua ja saraita ne jotka eivät hae.. tai jotai sinne päin.. niin tuskin terve hakisi apua, sairas kai täytyy olla että lähtee apua hakemaan.. siellä vaan taas yksi sairas yrittää itselleen(kin) vakuuttaa että "ei oo pää pipi.." joopajoo...

 

Olisi hyvä jos voisi saada perustelua noilta komentoijilta mihin he tarkalleen perustaa tuon " lapsi pois ja hoitoon", jos tällä ideologialla edettäsiiin yhteiskunnassa ei täällä olisi kuin äitejä enimmäkseen nuoria meilenterveyspaikat täynnä. Lasten huostaanottojen määrä nousisi pilviin. Oletteko koskaan kuulleet sanonaa lapsen paraspaikka on äidin luona? Ja joka väittää ettei ole kokenut pahoja ajatuksia omaa lastaan kohtaan niin valehtelee. Olisi hyvä tietää jotain tuosta pakkoajatuksista ennen kuin alkaa jakeleen noita idiootti kommenteja tänne.

Eli pakko ajatukset ovat osa pakko- oireiden häiriöitä joissa päällimäisimpänä oireina ovat pakkotoiminnot ja pakkoajatukset. On tutkitusti faktaa että Aggressiosisältöisistä mielikuvista tai peloista, tyypillisesti oman itsehillinnän menettämisen pelosta on tyypillistä ylikilteille ihmisille, jotka käytännössä eivät koskaan tekisi kenellekään pahaa. Melkein mikä tahansa ajatus, sana, ääni, musiikki voi muodostua kohtuuttomasti päässä pyöriväksi pakkoajatukseksi ja aiheuttaa ahdistusta, sen torjumisyrityksiä tai esim. ärtyneisyyttä. Eikö pakkoajatuksista kärsivien ajatus maailmasta korro jo jotain se, että lähes kaikki ajatuksista kärsivät häpeävät ajatuksiaan ja masentuvat.

Näissä tapauksissa on tietennkin tärkeää saada asian mukainen hoito esim lääkehoito ja psykoterapia. Olisi hyvä jos näihin juttuihin ei kirjoittelisi semmoiset ihmiset joilla ei ole mitään muuta tekemistä kuin koittaa ärsyttää ihmisiä noilla typerillä kommenteilla, jos haluatte sanoa asiosta jotain olisi hyvä jos kykenisette perustelemaan väittämänne.

 

toipuminen huonosta jamasta siedettävään vei mulla useampia kuukausia, hain vauhtia psyk.osastolta ja aloitin serotoniinlääkityksen. tiivis terapiasuhde ja lääkitys auttoivat mua selviytymään. ja sitten sellainen asenne, että ei yritä torjua pahoja ajatuksia, vaan oikein yrittää imeä niitä itseensä. siinä voikin käydä niin, että pikkuhiljaa ne alkaa haalistumaan.

Ootko siis päässyteroon näistä ajatuksista? Olisi niin helpottavaa kuulla että joku on päässyt niistä eroon, sais itellekin jotain toivoa... mie ja hipsu, jos kiinnostaa kirjoitella mun kans osote on pomima00@students.oamk.fi

 

Hei mie!!!
Aloin tossa miettimään että mitenhän mulle ei olla aloitettu tota serotoniini lääkitystä vaan olatsapiini lääkitys vaikka kun netistä hakee tietoa niin toi sun lääkitys on just pakko-oireisen häiriön hoitoon ja toi mulla menevä Zyprexa skitsofrenian hoitoon... Mitenhän saisin vaihettua tota lääkitystä... Tiedän että lääkkeet ovat vaiv "kävelysauvat" jotka auttavat jaksamaan, mutta jos lääkitys on väärä sekään ei ole mielestäni oikein...