Pakko vielä ihmetellä että ei neuvolaan juurikaan ole asiaa,

  • Viestiketjun aloittaja liisa lapamato
  • Ensimmäinen viesti
liisa lapamato
kun on jo toinen tai kolmas raskaus. On se vaan ihmeellistä. Nyt rv 22+jotain..luulisin ja 3 kertaa olen ollut neuvolassa + kaksi ultraa ä.polilla. Esikoisen odotuksen aikana kävin 4vko välein neuvolassa ja lisäksi ne ultrat.

Ja kun meni yliajalle esikoinen niin kävin kerran viikossa neuvolassa+ ultrassa usein.
Keskimmäistä kun odotin niin rv 40 sanottiin että soita kun vauva syntyy, yli meni 2vkoa ja tuosta neuvolakäynnistä meni vissiin 9päivää ennen kun pääsin edes ä.polille.

Kummallista sanon minä.
 
Niin... no mitäpä tuolla ravaamaan toisaalta. Ei mullekaan olisi ollut toisessa raskaudessa niin väliksi, oli muutakin tekemistä :D Taisin kerran jopa unohtaa koko neuvolakäynnin. Jos suht ongelmaton raskaus, niin mikäs siinä?
 
Ammattilainen
No mä en ainakaan ole itse halunnut rampata siellä jatkuvasti, paitsi tietenkin loppuraskaudesta, jolloin on tärkeää seurata juttuja tiheämmin. Mun mielestä ne alkupään käynnit on enemmän tai vähemmän turhia kuitenkin. Lääkärinlassakaan en ole käynyt kuin 1 kerran (muissa kuin ekassa raskaudessa).
 
yksi mahakas
Mitäköhän multa on mennyt ohi?

Itse odotan ensimmäistä ja olen käynnyt neuvolassa myös "vain" kolme kertaa ja tieysti niissä kahdessa ultrassa.

t: yksi mahakas pk-seutulainen (rv 25+3)
 
ap
Oho, kyllä minä kävin usein esikoista odottaessa ja se olikin kyllä ihan kiva.

Eniten mua kyllä häiritsi tuo että toista odottaessa LA:n ylityksen jälkeen ei tarvinnut neuvolaan enään mennä, luulis että silloin seurataan tarkemmin...ja siis seurattiinkin esikoisen aikana.
 
Mitäköhän multa on mennyt ohi?

Itse odotan ensimmäistä ja olen käynnyt neuvolassa myös "vain" kolme kertaa ja tieysti niissä kahdessa ultrassa.

t: yksi mahakas pk-seutulainen (rv 25+3)
Ei niitä käyntejä kauheasti pääkaupunkiseudulla ole. Tosin lopussa, kun piti ensin ravata kahden viikon ja ihan lopussa viikon välein niin tuli jo korvista ulos ne käynnit. Ensimmäiseni sain ja ei ollut mitään asiaa itsellä sinne neuvolaan.
 
Minä olen tässä toisessa raskaudessa käynyt ihan samalla tavalla neuvolassa kuin ekassakin 4 viikon välein ja nyt on menossa rv29+5 ja tänään viimeksi kävin ja seuraavan kerran menen 2 viikon päästä.
 
mä kyl olen joka kerta (3) käynyt yhtä monta kertaa neuvolassa..eli kerran kuussa. ja rv36? jälkeen kerran viikossa ja sitä ennen 2vkon välein pari kertaa. tosin lippuja ja lappuja on jaeltu vähemmän tokalla ja vielä vähemmän kolmannella kertaa :D eikä mistään valmennuksista ole enää ees mainittukaan.
 

Yhteistyössä