Pakko purkautua jonnekin...

Aloitetaanpa alusta...
Odottaessani esikoistani tutustui samassa tilassa olevaan tyttöön ja meistä tuli parhaat ystävät. Elimme naapureina ja parhaina ystävinä noin kolmisen vuotta. Minä erosin ja ilman ystäväni apua en olisi erosta selvinnyt. En myöskään ajasta ennen eroa, koska olin käytännössä aina lapseni kanssa kaksin ja aika masentunut.

No mutta eron jälkeen muutin parin kilometrin päähän ystävästäni ja aika pian löysin uuden miehen. Yhteyttä pidettiin kuitenki säännöllisesti, tosin enemmän mun toimesta. Ystäväni oli kaasona häissäni noin vuosi sitten. Häitten jälkeen tulin pian raskaaksi ja yhteydenpito alkoi hiipua.

Nyt siis meillä on 3kk vauva ja elämä aivan ihanaa!! Mistään masennuksesta ei ole tietoakaan ja nykyinen mieheni osallistuu vauvan hoitoon niinkuin kuuluukin. Mutta tämä ihminen jota ennen pidin parhaana ystävänäni ei ole enää kiinnostunut minusta!? Toisen yhteisen ystävän välityksellä sain udeltua, että (olkoon ex-ystäväni nimeltään vaikka Irma) Irman mielestä meillä ei ole mitään yhteistä ja siksi ei kiinnosta soitella tai nähdä??????? WTF??
Tilanteeseen nyt erittäin kysyneenä, laitoin Irmalle tekstarin että mikä on homman nimi ja sain vastauksen, että meillä on nyt niin erit elämäntilanteet ettei hän voi olla mulle tukena vauvan hoidossa!! Ja kun minä olen päivät kotona "yksin" ja elämä pyörii vaan kodin ympärillä niin en ymmärrä töissä käyvää ystävääni ettei hän jaksa iltaisin enää ystäviä!!!??? Siis voi v....u! Ois edes keksiny jonkun vähän paremman syyn tai sanonu suoraan ettei ole kiinnostunu mun seurasta. Vai mitä ootte mieltä?

Jos voi olla ystävä vaan sellasten ihmisten kanssa jotka on samassa elämäntilanteessa niin kyllä käy äkkiä vähiin ystävät. En voi ymmärtää miten yhtäkkiä monen vuoden ystävyyden jälkeen musta on tullu niin vastenmielinen ettei voida pitää yhteyttä. Ja mä en todellakaan sitä ihmistä elämääni kaipaa jos sen mielipiteet on tolla mallilla.

Eniten mua harmittaa meidän lapset, jotka on parhaita ystäviä keskenään niin miten niinden ystävyyden käy, koska mä en ainakaan halua Irmaa vähään aikaan nähdä.

En tiiä... mielenpäällä on tämä asia mutta minkäs teet. Jos ei seura kiinnosta niin olkoot.
Pakko muuten vielä lisätä, että ihminen jonka kans Irma tällä hetkellä kaveeraa on reilun vuoden ikäisen lapsen kotiäiti...

 

Ohos... aika omituista käytöstä tältä "ystävältäsi". Joku sitä nyt ahdistaa teidän jutussa, tekosyitähän sillä vaan on. Joko teidän ystävyys ei alunperinkään ollut kovin aitoa ja kestävää laatua, tai sit hän on jostain joko loukkaantunut tai joku asia vaivaa niin paljon, ettei pysty sun kanssa enää olemaan.

Mä olen elämäni varrella kohdannut jos jonkinlaisia "ystäviä" että kovin tutulta kuulostaa, jos se yhtään lohduttaa!

 

Täällä ystävien kaikkoamiseen ja vähäiseen yhteydenpitoon on riittänyt pitkä välimatka. Myöskin minulla on eri elämäntilanne kun osalla "ystävistäni". Ja kyllä: se ärsyttää! Varsinkin kun asun avopuolisoni kanssa uudella paikkakunnalla, ilman tuttuja, saati ystäviä.
Unohda tuollaiset "ystävät", vaikka se tuntuukin pahalta pitkän historianne jälkeen.
Nauti ihanasta, uudesta elämästä perheesi kanssa, äläkä suotta tuhlaa energiaa miettimällä tämän "irman" lapsellista käytöstä.. hän ei ole ystävyytesi arvoinen!

 

Oli pakko 'tarttua kynään' kun luin alottajan viestin. Ite olen miettiny aivan presiis samaa, ovatko jotkut ihmiset 'ystäviä' vaan samassa elämäntilanteessa olevien kanssa?? Elämä menee koko ajan eteenpäin ja tilanteet muuttuu, mun käsittääkseni? Tuntuu tätä nykyä siltä että nyt kun ite olen naimisissa ja esikoinen tulossa, ei seura kelpaa juuri kenellekkään. Aikasemmin ollessani sinkku oli kahvitteluja ja iltamia niin ettei mukaan ehtiny.

Eräs ihminen jota olen pitänyt hyvänä kaverina on pitkän suhteen jälkeen sinkku, no, niinhän me kaikki välillä ollaan oltu, mutta nyt yllättäen ei hänen puoleltaan oikeen olekkaan tätä kuuluisaa 'mitään yhteistä' Mihin v...uun se ystävyyshistoria on hävinny hänen eronsa myötä?? En käsitä. Kun ite erosin exästä ja hän oli suhteessa; pidin häntä ihan yhtä arvokkaana kaverina kuin ketä tahansa muutakin.

Täytyy myöntää että välillä tuntuu hiton pahalta kun toinen toisensa jälkeen porukkaa tippuu kyydistä, kuka minkäkin takia. Olen itse parhaani mukaan yrittäny soitella, s-postitella, ehdotella tapaamisia (ja vastapuolille helppokulkuisiin paikkoihin!) mutta vaihtelevalla menestyksellä. Miten se yhtä äkkiä voi muuttua noin hankalaksi?

Yhdellä sinkkukaverilla sikiää lähipiiri minkä kerkiää, hän sitä huokaili. Itsellä ei ole yhtään kaveria saati edes tuttua joka odottaisi. Tasan ei käy onnenlahjat :/

Noh, kylläpäs helpotti avautua

 

Tuttua touhua minullekin. Suhteen vakiinnuttua ja tullessani raskaaksi muutamat ystävät, tai no nyt kaverit, ovat jääneet jonnekin syrjään. En tiedä mikä vaivaa. Tapaamista kun ehdottaa jonneikin kahvittelun merkeissä niin aina tuntuu olevan jotain muuta. Samalle olen ehdottanut että lähdettäs joskus vaikka baariin, kuten ennenkin. Noh, maanantaina ehkä kyselen suunnitelmia ja hän siihen että palataan lopummalla viikkoa. Kyselen sitten uudestaan ja hän onkin lupautunut jo toiselle. Ei minua häiritse jos kaverini juopi ja itse olen selvinpäin mutta ei tunnu enää seura kiinnostavan. Tulavasta vauvasta en hänelle hirveesti puhele jotta häntä ei ärsyttäisi ainaiset vauvapuheet yms. Vastaan tietysti jos hän jotain kysyy. En taida olla eka ihminen jonka tämä tyyppi heivaa elämästään, hänen kaverit tuntuu vaihtelevan elämäntilantensa mukaan.
Onneksi on säilynyt muutama hyvä ystävä joiden kanssa nähellään vaikka heillä ei lapsia olekaan. Bilekavereita he eivät ole minulle olleet,mutta muutoin oikein mukavaia ja ihanai ihmisiä. Aina kun nähään niin kuppi kuumaa hörpätään ja tovi turistaan.
Itsekään en kaipaa suurta laumaa ystäviä tai kavereita. Silti harmittaa kun muutaman vuoden ystävyys vaan jotenkin hiipuu. Itse en tunne tältä paikkakunnalta hirveesti ihmisiä.