O
Osaisiko joku auttaa
Vieras
Olen yksinhuoltaja ja minulla on 2- ja 5-vuotiaat lapset. Turvaverkko on pieni.Äitini kuollessa yhtäkkisesti kolme vuotta sitten eläkeläistuttava naimaton nainen,joka oli esikoiseni kanssa ollut aina silloin tällöin sekä oli minullekin ollut suht läheinen lapsuudestani saakka lupautui ottamaan "apumummon" roolin.Lasteni puolesta olin onnellinen,mutta itse kyllä pelkäsin jo silloin hyvin kärkkäästi mielipiteensä ilmaisevaa,dominoivaa naista.
Vuoden verran hän oli suureksi avuksi.Minun oli vaikeaa ottaa apua vastaan,mutta hän sanoi aina,että lapset ovat hänelle ilo.Lasten kanssa kaikki menikin hyvin,mutta minua hän kommentoi aina tylysti
let kamalan näköinen,hirveän kalpea,kuinka naamasi on noin näpyillä tai asumiseen liittyviä asioita:miksi olette liikaa maalla,se ei tee lapsille hyvää,Helsinki on paras paikka ihmiselle ja meni henkilökohtaisuuksiin: et saa muuten koskaan enää tehdä lapsia, muiden miesten kenkiä en eteisessäsi hyväksy kuin "senjasen" jne.
Kesäisin hän halusi kuitenkin mukaamme maalle ja ne viikot olivat aina aivan kauheita.Jouduin olemaan varpaisillani,että hänellä olisi kaikki hyvin.Minä hoisin kaikki työn,hän viihdytti lapsia,jos huvitti,muuten lueskeli kirjoja puun alla.Toissakesänä hän sitten ilmoitti,että tuttunsa puhuvat minun käyttävän häntä hyväkseen.Aloin itkeä,koska en todellakaan halunnut sellaista,vaan olin aina kysynyt,sopiiko hänelle varmasti olla lasteni kanssa,jaksaako,ehtiikö,haluaako.Samaan paatokseen tuli sitten hirveä saarna siitä,kun puhuin haaveestani jäädä lasten kanssa kokonaan maalle asumaan.Olin maailman huonoin äiti.
Aloin ottaa etäisyyttä.Hän alkoi pommittaa minua tekstiviesteillä,joissa haukkui minua,koska yritän vierottaa hänet lapsista.Yritin puhua,mutta löi luuria korvaan.Halusin ylläpitää lasten ja hänen suhdetta,koska heillä meni hienosti.Minä en kuitenkaan tarvinnut uutta "äitiä" tai "anoppia" määräämään ja arvostelemaan kaikesta.Kuopuksen ollessa vajaa 2-vuotias oli hänellä pukemiseen liittyvä uhmakausi.Tämä apumummo ei sitä uskonut,vaan sain lukuisia tekstiviestejä ja sähköposteja siitä,kuinka minulla täytyy olla kotona jotakin vialla,koska lapsi ei suostu tulemaan kotiin (ei suostunut pukemaan siis).Loukkaannuin aika tavalla,kun hän epäili sellaista,eikä uskonut selitystäni.
Vähitellen lopetin kokonaan henkilökohtaisista asioistani puhumisen ja aloin pyytää häneltä aikataulut,koska haluaisi lapsia tavata.Koskaan ei ole tullut ehdotuksia,mutta valitusta siitä,kuinka estän lasten tapaamisen ja vierotan lapset itkuillani hänestä (saan jatkuvasti ikäviä viestejä häneltä,kuinka olen sekaisin). Jotta nämä syytökset loppuisivat,sovin syksylle sitten muutaman viikonlopun hänen luonaan molemmille lapsille. Sitten sainkin kortteja,joissa hän syyttää minua määräilijäksi,joka vain tuuppaa lapsensa hänelle ??!! Ja allekirjoituksena "hyväksikäytetty". Kun olen sitten ilmaissut,että lopetetaan koko kanssakäyminen,olen saanut kuulla,etten kestä antaa lapsiani hänelle,koska lapset viihtyvät hänen kanssaan niin hyvin ja heillä on hänen luonaan liian kivaa. Uskomatonta syytöstä,koska lasteni parasta haluan enemmän kuin mitään muuta.
Olen niin rikki hänen syyttelyistään,enkä tiedä,mitä minun pitäisi tehdä.Itse koen,etten voi koskaan olla hänelle mieliksi ja todella pelkään häntä,mutta lapsilla on todella vähän ihmisiä ympärillään ja heillä on kuitenkin hyvä suhde.
Jos jollekulle tuli ajatuksia,niin olisin kiitollinen.Itsellä on niin umpikujainen olo,kun hän tuntuu inhoavan minua tein sitten mitä hyvänsä.
Kiitos.
Vuoden verran hän oli suureksi avuksi.Minun oli vaikeaa ottaa apua vastaan,mutta hän sanoi aina,että lapset ovat hänelle ilo.Lasten kanssa kaikki menikin hyvin,mutta minua hän kommentoi aina tylysti
let kamalan näköinen,hirveän kalpea,kuinka naamasi on noin näpyillä tai asumiseen liittyviä asioita:miksi olette liikaa maalla,se ei tee lapsille hyvää,Helsinki on paras paikka ihmiselle ja meni henkilökohtaisuuksiin: et saa muuten koskaan enää tehdä lapsia, muiden miesten kenkiä en eteisessäsi hyväksy kuin "senjasen" jne.Kesäisin hän halusi kuitenkin mukaamme maalle ja ne viikot olivat aina aivan kauheita.Jouduin olemaan varpaisillani,että hänellä olisi kaikki hyvin.Minä hoisin kaikki työn,hän viihdytti lapsia,jos huvitti,muuten lueskeli kirjoja puun alla.Toissakesänä hän sitten ilmoitti,että tuttunsa puhuvat minun käyttävän häntä hyväkseen.Aloin itkeä,koska en todellakaan halunnut sellaista,vaan olin aina kysynyt,sopiiko hänelle varmasti olla lasteni kanssa,jaksaako,ehtiikö,haluaako.Samaan paatokseen tuli sitten hirveä saarna siitä,kun puhuin haaveestani jäädä lasten kanssa kokonaan maalle asumaan.Olin maailman huonoin äiti.
Aloin ottaa etäisyyttä.Hän alkoi pommittaa minua tekstiviesteillä,joissa haukkui minua,koska yritän vierottaa hänet lapsista.Yritin puhua,mutta löi luuria korvaan.Halusin ylläpitää lasten ja hänen suhdetta,koska heillä meni hienosti.Minä en kuitenkaan tarvinnut uutta "äitiä" tai "anoppia" määräämään ja arvostelemaan kaikesta.Kuopuksen ollessa vajaa 2-vuotias oli hänellä pukemiseen liittyvä uhmakausi.Tämä apumummo ei sitä uskonut,vaan sain lukuisia tekstiviestejä ja sähköposteja siitä,kuinka minulla täytyy olla kotona jotakin vialla,koska lapsi ei suostu tulemaan kotiin (ei suostunut pukemaan siis).Loukkaannuin aika tavalla,kun hän epäili sellaista,eikä uskonut selitystäni.
Vähitellen lopetin kokonaan henkilökohtaisista asioistani puhumisen ja aloin pyytää häneltä aikataulut,koska haluaisi lapsia tavata.Koskaan ei ole tullut ehdotuksia,mutta valitusta siitä,kuinka estän lasten tapaamisen ja vierotan lapset itkuillani hänestä (saan jatkuvasti ikäviä viestejä häneltä,kuinka olen sekaisin). Jotta nämä syytökset loppuisivat,sovin syksylle sitten muutaman viikonlopun hänen luonaan molemmille lapsille. Sitten sainkin kortteja,joissa hän syyttää minua määräilijäksi,joka vain tuuppaa lapsensa hänelle ??!! Ja allekirjoituksena "hyväksikäytetty". Kun olen sitten ilmaissut,että lopetetaan koko kanssakäyminen,olen saanut kuulla,etten kestä antaa lapsiani hänelle,koska lapset viihtyvät hänen kanssaan niin hyvin ja heillä on hänen luonaan liian kivaa. Uskomatonta syytöstä,koska lasteni parasta haluan enemmän kuin mitään muuta.
Olen niin rikki hänen syyttelyistään,enkä tiedä,mitä minun pitäisi tehdä.Itse koen,etten voi koskaan olla hänelle mieliksi ja todella pelkään häntä,mutta lapsilla on todella vähän ihmisiä ympärillään ja heillä on kuitenkin hyvä suhde.
Jos jollekulle tuli ajatuksia,niin olisin kiitollinen.Itsellä on niin umpikujainen olo,kun hän tuntuu inhoavan minua tein sitten mitä hyvänsä.
Kiitos.
