M
Mä en välitä.
Vieras
Saiskos tästä aiheesta tänne aikaiseksi keskustelua?
Itse olen työteliäs ja kova tekemään töitä. Mutta, kärsin todella paljon ilkeyksistä ja ikävästä työilmapiiristä. sellaisessa nyt olen ja sinne vissiinkin jumittunut koska muuta duunia ei ole koko kesänä löytynyt.
Tuolla on aivan tavallista ettei tervehditä, työ"kaveri" omii tekemisiään omiin nimiinsä ja mua moitittiin siitä että tein ylitöitä enkä lähtenyt työajanpäättymiskellonlyömällä kotiin ja jättänyt kaikkea levälleen pöydälle.
Tuntuu tosi vaikealta olla töissä kun ei voi luottaa kehenkään, etään ei kiinnosta kuka sinä olet, puhutaan vain työasioita.
Todennäköisesti ovat huomanneet että olen ns. kiltti ihminen ja seistä on hauskaa olla tympeitä.
No, en jää huokailemaan jos löytyy muuta työtä: he menettävät hyvän työntekijän ja joutuvat pulaan ainankin hetkeksi