Pakko avautua

Oon varmaan ihan kauhia ihminen ku tunnen näin, mutta ei voi mitään.

Miehelläni on 7v lapsi, ja hän on meillä joka toinen vkl. Aina meillä ollessaan saa samoista asioista muistuttaa. Esim käsien pesusta vessassa käynnin jälkeen, tai astioiden koneeseen laitosta syönnin jälkeen. Joka kerta kun poika menee vessaan, paukuttaa ovea enempi tai vähempi. Tästä en oo viittiny sanoo, koska tunnen että olisin turhasta naputtava "äitipuoli". Aamuisin saa olla sanomassa, että pukee vaatteet päälle ja avaa verhot omasta huoneesta. Minua ei koskaan kiitä ruuasta, jos hänelle sen laitan. Isäänsä kyllä aina kiittää, vaikka hän sattuisi olemaan tupakalla kun poika on saanut syötyä.

Mieheni antaa hänen pelata omasta mielestäni liikaa. Ja olen monesti yrittänyt vihjata asiasta sillä, että poika ei osaa kohta leikkiä omilla leluillaan. Nukkumaan mennessä kattoo aina leffan. Tästäki oon yrittäny vihjata sillä, että mitenkäs sitten kun yhteinen lapsemme muuttaa samaan huoneeseen (enään ei montaa kuukautta siihen mene).

Miehen kanssa en näistä asioista voi keskustella, sillä siitäpä se sota syttyisi. Toki tykkään mieheni lapsesta, mutta esimerkiksi nämä asiat ärsyttävät, enkä yksinkertaisesti voi tunteille mitään.

 

Mutta kun se vaan nyt on pakko sille miehelle niistä asioista puhua.

 

Vaikeita juttuja. Monesti olen sanonu, että jos miehellä olis ollu ennestään lapsia, tuskin oltais yhdessä. En tykkää muiden lapsista ja sillä hyvä. Ne kun ei kumminkaan toimi odotetulla tavalla... Joskaan en tommosia verhohommia ym odota edes omiltani.
Kaikilla joilla uusiotilanteita, tuntuu olevan vähän hankaluuksia ja kun meet miehelle sen lapsesta puhumaan, sillä on sarvet heti kasvussa.

 

Pojalla nyt 1½v ollu oma huone, ja alusta asti opetettu, että aamulla pitäs verhot avata Oon yrittäny miettii tilannetta omalle kohalle. Eli jos joskus erotaan, ja uusi kumppani tuntee vastaavalla tavalla mua/lastani kohtaan, niin eihän se välttämättä hyvältä tuntus. Vaikka tokihan parisuhteessa pitäs pystyä puhuun asiasta ku asiasta.

 

ehkä sille lapselle on jotenkin vaikeeta se äidin ja isän ero.. vaikka siitä ois aikaakin, niin silti.vähän ot toi,mut kuitenkin.

miten jatkossa, meinaatko kyetä puhumaan miehesi kanssa kasvatusasioista yms kun yhteinen lapsi on syntynyt ?

 

Yritä ymmärtää vierasta pentua. Oletko kenties hänen hajonneen kotinsa syy? Vaikka et olisikaan, silti lapsi luultavasti kokee syvää tarvetta olla lojaali omalle äidilleen, ja kuvittelee ettei se ole mahdollista samaan aikaan jos edes hiukan pitää sinusta. Lisäksi poika on kovilla joutuessaan sietämään kurinpitoyrityksiäsi. Eikös aika yleisesti varoiteta, että tuon ikäistä lapsipuolta ei pidä enää yrittää alistaa samaan komentoon kuin nuoremman lapsen voisi, koska siitä nousee vain vihaa. Eli isän täytyy hoitaa kurinpitäjän rooli, ja sun täytyy pysytellä hiukan kauempana, ja etsiä toverillisempaa suhdetta muksuun.

 

Yritä ymmärtää vierasta pentua. Oletko kenties hänen hajonneen kotinsa syy? Vaikka et olisikaan, silti lapsi luultavasti kokee syvää tarvetta olla lojaali omalle äidilleen, ja kuvittelee ettei se ole mahdollista samaan aikaan jos edes hiukan pitää sinusta. Lisäksi poika on kovilla joutuessaan sietämään kurinpitoyrityksiäsi. Eikös aika yleisesti varoiteta, että tuon ikäistä lapsipuolta ei pidä enää yrittää alistaa samaan komentoon kuin nuoremman lapsen voisi, koska siitä nousee vain vihaa. Eli isän täytyy hoitaa kurinpitäjän rooli, ja sun täytyy pysytellä hiukan kauempana, ja etsiä toverillisempaa suhdetta muksuun.

Kuulostaa loogiselta. Meillä menee aika tuolla tavalla mun pojan ja miehen suhde - ovat kyl hyviä kavereita, mut mies ei hirveästi halua puuttua kurinpitoon.........

 

Vanhempien erosta jo kuusi vuotta, joten en usko että siitä johtuu. Ja ei, minä en ole syyllinen eroon

Niin siis yhteinen lapsemme on jo syntynyt, ja rupiaa vuoden ikää lähenteleen. Tässä mielenkiinnolla oottelen, että mimmosia keskusteluja saahaan aikaan lapsemme kasvatuksesta.

Ja nuo mun "kurinpitoyritykset" rajottuu just lähinnä tuohon, että käsken pesemään kädet kun vessasta tullaan, tai pyydän laittamaan astiat koneeseen. Juurikin sen takia, koska mielestäni minulla ei kuitenkaan ole oikeutta häntä komentaa sen enempää, vaan se on isän tehtävä.

 

Vanhempien erosta jo kuusi vuotta, joten en usko että siitä johtuu. Ja ei, minä en ole syyllinen eroon

Niin siis yhteinen lapsemme on jo syntynyt, ja rupiaa vuoden ikää lähenteleen. Tässä mielenkiinnolla oottelen, että mimmosia keskusteluja saahaan aikaan lapsemme kasvatuksesta.

Ja nuo mun "kurinpitoyritykset" rajottuu just lähinnä tuohon, että käsken pesemään kädet kun vessasta tullaan, tai pyydän laittamaan astiat koneeseen. Juurikin sen takia, koska mielestäni minulla ei kuitenkaan ole oikeutta häntä komentaa sen enempää, vaan se on isän tehtävä.

Mulle riittää ku astiat vie tiskipöydälle, mut kädet pitää pestä vessasta tullessa ilman muuta!! Entinen anoppi, n 70v, ei pessy!!! Yök! Ja kotiintullessa kans...
Hyvää yötä kumminkin - kaikilla on omat hiirenloukkunsa. Mäkin menin allikkoon vaikken edes ollut ojassa.

 

Vanhempien erosta jo kuusi vuotta, joten en usko että siitä johtuu. Ja ei, minä en ole syyllinen eroon

Niin siis yhteinen lapsemme on jo syntynyt, ja rupiaa vuoden ikää lähenteleen. Tässä mielenkiinnolla oottelen, että mimmosia keskusteluja saahaan aikaan lapsemme kasvatuksesta.

Ja nuo mun "kurinpitoyritykset" rajottuu just lähinnä tuohon, että käsken pesemään kädet kun vessasta tullaan, tai pyydän laittamaan astiat koneeseen. Juurikin sen takia, koska mielestäni minulla ei kuitenkaan ole oikeutta häntä komentaa sen enempää, vaan se on isän tehtävä.

Eihän sun ja pojan suhde sitten tänne asti epätoivoiselta kuulosta, sanoit sentään tykkääväsikin. Eli helposti käy niin, että tätä suhdetta rasittaa ongelmat miehen kanssa, jotka olisivat olemassa ilman poikaakin. On vaikea saada miestä ymmärtämään omaa rooliaan, jos se on puolustuskannalla jo etukäteen.

Varmasti on myös niin, että jos mies kokee että pojalla on vaikeaa sinun takia, niin se ahdistaa häntä ja kokee sinun hyökkäävän silloinkin kun et niin tee. Eli sikälikin, jos onnistut luomaan poikaan semmoiset hiljaisenmyönteiset välit, pientä ystävyyttä aina pohjavireenä silloinkin jos joudut käsienpesusta sanomaan, niin mies saattaa tuntea olonsa turvallisemmaksi myös.

 

Hyvää yötä kumminkin - kaikilla on omat hiirenloukkunsa. Mäkin menin allikkoon vaikken edes ollut ojassa.

Tuo oli viikon syvällisin!!!

:flower:

 

Toisen lapsi ärsyttää aina enemmän kuin oma. Se on ihan biologinen juttu eikä sitä vastaan ole tarvis taistella. Lähes poikkeuksetta nisäkkäät pitävät ensisijaisesti huolen omista poikasistaan ja vasta sen jälkeen - ehkä - jonkun toisen naaraan poikasista.

Laatikaa säännöt, jotka ovat kompromissi niin sulle kuin tälle lapsellekin. Ratkaisun ei tarvitse olla erityisen hyvä, riittää, kun se on kummankin mielestä siedettävä.

 

Tiedän miltä susta tuntuu... kokemuksesta. Mitättömätkin asiat kasvavat järjettömiin mittasuhteisiin kun ne kerran rupeaa ärsyttämään, mutta sit ei kuitenkaan viitsi sanoa niistä lapselle.
Sun kannattaa miettiä mitkä asiat on sellaisia joista et voi tinkiä (käsien pesu, leffaa ei voi katsoa omassa huoneessa kun pienikin nukkuu siellä...) ja puhut niistä miehen kanssa. Sitten on asiat jotka voit unohtaa esim. verhojen aukaisu. siihen ei maailma kaadu. Ja sitten sellainen asia josta voit itse huomauttaa, kuten astioiden korjaaminen pöydästä.

Kun puhut miehen kanssa, niin koita esittää asiat niin eetä olet miettiny tällasta ja tällasta asiaa... että keksiskö mies miten sen vois parhaiten ratkaista. Esim leffan kattominen. voisko katsoa sitä jossain muualla ku omassa huoneessa? sais katsoa vaikka isän kanssa yhdessä pätkä piirettyä ennen nukkumaan menoa?

 

Pakkohan noista olisi pystyä miehen kanssa keskustelemaan, jo ihan teidän yhteisen lapsenkin takia pitäisi vanhemmilla olla kotona edes jokseenkin yhtenevä linja. Ainakin niin että pystytte keskenänne tekemään jotain kompromisseja.

Muuten mitä noihin lapsen huonoihin tapoihin tulee, niin aika moni äiti saa omille lapsilleenkin musitutella samantyylisistä asioista jatkuvasta ja usein vielä turhaankin. Toki se silloin sillä hetkellä ärsyttää, mutta omaa lasta kohtaan tunnettu rakkaus tekee sen ettei noista kasaannu mitään vihaa lasta kohtaan. Toisen lasta taas kun ei niin rakasta niin ärsyynnys jää helposti päälle. Kai ne vaan on asioita mitkä pitää vaan itse ymmärtää ja hyväksyä. Tiedostaa ettei tuo lapsi niin paha ole vaikka jotkut asiat sitten nostaakin ihokarvat pystyyn.

Heffaklumpilla oli hyviä ideoita, kannattaa tosissaan miettiä mitkä niistä säännöistäsi ovat oikeasti tärkeitä ja missä voisi joustaa.

 

Pieniä asioitahan osa nuista on. Ja toisaalta tuntuu että ei haluais ärsyyntyä niin herkästi. Mutta minkäs sitä luonnolle mahtaa.

Ja voihan olla että pojan äiti ei välttämättä näitä samoja asioita "vaadi", ja on siksi vaikea muistaa ne meillä ollessa. Koska onhan kuitenkin 1½ vuorokautta pieni aika kahdesta viikosta.