M
"Mummi"
Vieras
Hei!
Täällä yksi työtön 54-vuotias mummi. Olen hoitanut lapsenlastani nyt puolitoista vuotta päivittäin ja olen pitänyt työstä todella paljon. Syksyllä lapsi täyttää kolme vuotta ja menee päiväkotiin vanhempiensa toiveesta. Minulla on siis edessä uusien kuvioiden suunnittelu. Oman ammattini työtä ei käytännössä ole, lisäksi olen ollut pois alalta niin kauan (10 vuotta), että olen täysin pudonnut kehityksestä.
Siivoushommia olen tässä välillä tehnyt, mutta se työ ei oikein minulle sovi. Selkä ei oikein kestä ja tahti on ainakin hotelleissa vähän liian kova tämän ikäiselle. Olen myös ollut töissä vanhainkodissa, mutta sekin työ oli fyysisesti ja henkisesti todellaraskasta. Näitä töitähän löytyisi, mutta suoraan sanottuna vaihdan mielummin lapsen kuin vanhuksen vaippoja. Olenkin haaveillut lastenhoitotyön jatkamisesta tavalla tai toisella.
Otetaanko päiväkoteihin jonkinlaisia avustavia työntekijöitä ihan ilman alan koulutustakin? Kaupungilla ei ainakaan tällä hetkellä ole avoimena kyseisiä työpaikkoja, mutta olisikohan sellaisia kuitenkin jotenkin piilossa olemassa? Voisikohan niitä löytyä ihan jonnekin (minne?) soittamalla? Teenkö itseni täysin idiootiksi, jos lähden tällä taustalla edes soittelemaan?
Tämä tämänhetkinen lastenhoitohan on aivan epävirallista, tästä en tule saamaan työtodistusta tms, mutta voisikohan poikani kuitenkin jotenkin toimia suosittelijana?
Olisi mukavaa, jos joku osaisi vähän auttaa, selvittää ajatuksiani tai kertoa ihan uusiakin ideoita.