Päiväkodissa udeltiin äidin menoja..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eivoiymmärtää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Kaikkien perustelujen jälkeen en kuitenkaan ymmärrä, miksi lapsen pitää olla päivähoidossa. Turha on mielestäni sanoa jotain virikkeistä ym. mutta se on nuorempien äitien asenne. Meidän nuorimmaisemme on aina kotona, kun jompikumpi vanhemmista on kotona. Hän on kohta viisivuotias ja nauttii siitä. Ja me molemmat teemme kokopäivätyötä, mutta lapsemme on yleensä 4 tuntia hoidossa. Ja vielä yksi juttu, turha urputtaa omasta ajasta ja vielä yhteisestä ajasta, se kai on ratkaistu jo lapsista haaveillessa!
 
Mun mielestä, jos ollaan vauvalomalla niin se toinen lapsikin menee siinä kotihoidossa, jollei kyse ole muutamasta esikoulutunnista/pvä, tai sitten lasten hyvinvoinnin ollessa kyseessä, vanhemmat juoppoja tai muuten vaan elämäänsä kyllästyneitä luusereita jotka eivät saa itteään niskasta kiinni!

Muilta subjekstiivinen hoito-oikeus pois ( edellyttäen, että perheessä on 2 huoltajaa, yksinhuoltajaperheet onkin asia aivan erikseen)
 
Perjantai-illan provo?

Jos ei ole, niin ehkäpä henkilökunta on sitä mieltä, että 30 tuntia viikossa on liian paljon hoidossa oloa lapselle, jonka äiti on kotona. Minäkin oon sitä mieltä.

Olen tainnut olla Kaksplussalta liian kauan poissa, kun en ymmärrä näitä provo kyselyjä..

Mielestäni päiväkodin hoitajat saavat olla ihan mitä mieltä tahansa, kunhan pitävät sen omana tietonaan. Ties mitä tämä hoitaja lapsellenikin päivän aikana on puhunut ja varmaan häneltäkin kysellyt äidin menoja.
 
Minä en vastusta subjektiivista päivähoitoa, enkä virikehoitoa, en todellakaan.

En vaan ymmärrä, miksi lapsi on 30 tuntia viikossa virikehoidossa. 6 tuntia joka arkipäivä. Eikö vähempi riittäisi, niin että ehtii elää arkipäivää myös äidin ja pikkusisaruksen kanssa?
 
meillä 4v, 2,5v ja vauva ja heivasin kyllä nuo vanhimmat päiväkotiin alku syksystä kun totesin että ne "tylsistyvät" kotona koska asutaan "mettässä" ja nk. uudessa paikassa josta ei tunneta ketään ja ei ole autoa käytössä että pääsisin "sivistyksen" pariin isommille leikki kentille jne. Meillä lapset 2 x vk 2pv hoidossa ja ITSE MAKSAMME siitä ihan pitkän sentin!!! meillä ei tukiverkostoa että saisimme lapsiamme joskus edes jonnekin hoitoon muutamaksi tunniksi "asioille" lähtiessämme mutta nyt saa nekin hoidettua kivasti lapsien hoito päivinä.
 
[QUOTE="diudiu";22492815] Meillä lapset 2 x vk 2pv hoidossa ja ITSE MAKSAMME siitä ihan pitkän sentin!!! [/QUOTE]
Etteköhän te maksa siitä ihan saman kuin muutkin, tulojen suhteessa tietysti.
 
Minäkään en ymmärrä miksi lapsen täytyy olla 6 tuntia viitenä päivänä viikossa tarhassa! Meillä on poika tarhassa ja ei läheskään aina tule edes viikossa täyteen tuo 30 tuntia, ja ollaan siis molemmat töissä. Mut jotkut ajattelee lapsen parasta ja toiset taas ei...kuten sinä..
 
[QUOTE="vieras";22492789]Mekään ei pidetä lasta hoidossa yhtään enempää kuin on pakko. Ja siis ollaan töissäkäyviä. Lapsi rakastaa olla kotona.[/QUOTE]

Mutta päättääkö päiväkodissa työskentelvä hoitaja sen, kuinka kauan lapsi voi olla hoidossa?? Mikä oikeus heillä on pyytää äitiä hakemaan lapsensa aikaisemmin pois, jos päiväkoti on normaalisti auki ja muutkin lapset saavat olla sovittuihin aikoihin asti hoidossa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja eiymmärrä;22492843:
Minäkään en ymmärrä miksi lapsen täytyy olla 6 tuntia viitenä päivänä viikossa tarhassa! Meillä on poika tarhassa ja ei läheskään aina tule edes viikossa täyteen tuo 30 tuntia, ja ollaan siis molemmat töissä.
Sama meillä. Poika päiväkodissa, minä opiskelen ja mies käy töissä. Joinain viikkoina tulee tuo 30 h täyteen, toisina viikkoina taas ei tule.
Kun olin hoitovapaalla 1-vuotiaan kanssa ja 3 v esikoinen oli päiväkodissa, niin hoitopäiviä oli kuukaudessa 9 ja hoitopäivien pituus oli yleensä 3½-5 h.
 
Toivottavasti oli eskarilaisesta kyse eikä päiväkotihoidokista, naurettavaa ja ala-arvoista pitää lasta päiväkodissa hoidossa jos itse on kotona päivät, saisit ainakin maksaa täyden hoitomaksun kersastasi hoitoajasta.
 
Minusta asia ei kuulu hoitajille. Olet heidän asiakkaansa, huonoa asiakaspalvelua.

MUtta meillä 5v on hoidossa vaikka olen kotona. Välillä haen aikaisemmin,välillä pidetään vapaapäivä.
Olen työttömänä. Vaikutuinen suhde loppui ja en ole joulun alla etsinyt uutta.
Kuitenkin aion mennä joko opiskelemaan tai töihin ensi vuonna niin en halua ottaa lastani pois kavereiden ja luotettavien hoitajien tyköä. Menettäiis hoitopaikan ja kyllästyisi kotona kun tottunut olemaan hoidossa 8 tuntia.
 
[QUOTE="Vieras";22492766]Kaikkien perustelujen jälkeen en kuitenkaan ymmärrä, miksi lapsen pitää olla päivähoidossa. Turha on mielestäni sanoa jotain virikkeistä ym. mutta se on nuorempien äitien asenne. Meidän nuorimmaisemme on aina kotona, kun jompikumpi vanhemmista on kotona. Hän on kohta viisivuotias ja nauttii siitä. Ja me molemmat teemme kokopäivätyötä, mutta lapsemme on yleensä 4 tuntia hoidossa. Ja vielä yksi juttu, turha urputtaa omasta ajasta ja vielä yhteisestä ajasta, se kai on ratkaistu jo lapsista haaveillessa![/QUOTE]

Mikä on nuorempien äitien asenne?! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja eivoiymmärtää;22492860:
Mutta päättääkö päiväkodissa työskentelvä hoitaja sen, kuinka kauan lapsi voi olla hoidossa?? Mikä oikeus heillä on pyytää äitiä hakemaan lapsensa aikaisemmin pois, jos päiväkoti on normaalisti auki ja muutkin lapset saavat olla sovittuihin aikoihin asti hoidossa?

sovittuihin aikoihin hoidossa? En ole koskaan sopinut lasteni hoitoaikoja kuten aiemmin jo tuossa mainitsin. Vien ja haen miten haluan
 
Alkuperäinen kirjoittaja eivoiymmärtää;22492860:
Mutta päättääkö päiväkodissa työskentelvä hoitaja sen, kuinka kauan lapsi voi olla hoidossa?? Mikä oikeus heillä on pyytää äitiä hakemaan lapsensa aikaisemmin pois, jos päiväkoti on normaalisti auki ja muutkin lapset saavat olla sovittuihin aikoihin asti hoidossa?

Päiväkodin tehtäviin kuuluu myös lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kehitys; niistä välittäminen siis. Jos siellä ollaan huolissaan siitä, että lapsi on liikaa hoidossa, ja jää ulkopuoliseksi perheen arjesta, niin tottakai he voivat siitä sanoa.

Fiksumpaa olisi kyllä varata keskusteluaika, ja kertoa päiväkodin kanta siellä.

Ellei sitten ollut sellainen päivä, että jonkun työntekijöistä piti lähteä aikaisemmin tai joku oli poissa eikä sijaista saatu...siinä tilanteessa ainakin meidän lasten pk kysyi/kysyy niiltä vanhemmilta, joilla ei ole 8-16 tai 9-17 työaikaa että voisivatko he hakea lapset aikaisemmin. Virikehoidossa olevien vanhemmilta on kysytty että voisiko lapsi pitää vapaapäivän. Ja tuollaisissa tilanteissa minä äitinä kyllä joustin aina.
 
Toivottavasti oli eskarilaisesta kyse eikä päiväkotihoidokista, naurettavaa ja ala-arvoista pitää lasta päiväkodissa hoidossa jos itse on kotona päivät, saisit ainakin maksaa täyden hoitomaksun kersastasi hoitoajasta.

No ei ole kyse eskarilaisesta ja valitettavasti tuloni ovat niin päätä huimaavat, että hoitomaksu on pyöreät 0€. Mutta ei kai näidenkään asioiden tulisi vaikuttaa siihen, miten päiväkodin hoitajat minulle puhuvat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eivoiymmärtää;22492860:
Mutta päättääkö päiväkodissa työskentelvä hoitaja sen, kuinka kauan lapsi voi olla hoidossa?? Mikä oikeus heillä on pyytää äitiä hakemaan lapsensa aikaisemmin pois, jos päiväkoti on normaalisti auki ja muutkin lapset saavat olla sovittuihin aikoihin asti hoidossa?

Ei yksi hoitaja yksistään moisesta asiasta päätä, vaan ko. ryhmän hoitotiimi yhdessä pk- johtajan kanssa, mikäli katsovat sen asian aiheelliseksi. Ja näin on tehtykin - mm. ns. väliintulolla muutettu lapsen viikottaista hoitoaikaa kokopäiväisestä osa- aikaiseksi juurikin äidin kotonaoloon vedoten sekä lapsen pk- käyttäytymiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja eivoiymmärtää;22492902:
No ei ole kyse eskarilaisesta ja valitettavasti tuloni ovat niin päätä huimaavat, että hoitomaksu on pyöreät 0€. Mutta ei kai näidenkään asioiden tulisi vaikuttaa siihen, miten päiväkodin hoitajat minulle puhuvat.

No tilanne on se että työntekijöitä ei voi palkata enempää päiväkotiin ainakaan pätevää, harjottelijat erikseen ja silti ne hyörii ylikapasiteetilla koko ajan, ymmärrän hyvin miksi hoitaja on kysynyt milloin haet sen pois. Miksi et pidä lastasi kotona ja yritä ymmärtää että ihmisiä ne hoitajatkin ovat ja isompi vastuu niillä on koko päivän kuin sinulla vaikka lapsi olisi kotona päivät.
 
Päiväkodin tehtäviin kuuluu myös lapsen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kehitys; niistä välittäminen siis. Jos siellä ollaan huolissaan siitä, että lapsi on liikaa hoidossa, ja jää ulkopuoliseksi perheen arjesta, niin tottakai he voivat siitä sanoa.

Fiksumpaa olisi kyllä varata keskusteluaika, ja kertoa päiväkodin kanta siellä.

Ellei sitten ollut sellainen päivä, että jonkun työntekijöistä piti lähteä aikaisemmin tai joku oli poissa eikä sijaista saatu...siinä tilanteessa ainakin meidän lasten pk kysyi/kysyy niiltä vanhemmilta, joilla ei ole 8-16 tai 9-17 työaikaa että voisivatko he hakea lapset aikaisemmin. Virikehoidossa olevien vanhemmilta on kysytty että voisiko lapsi pitää vapaapäivän. Ja tuollaisissa tilanteissa minä äitinä kyllä joustin aina.

Olimme sopineet, että haen lapseni kello 15. Hoitaja ehdotteli, että hakisin aikaisemmin. Vissiin kesken lapsen päiväunien olisi pitänyt käydä lapsi hakemassa kotiin. Hoitaja ei puhunut mitään, että heidän taholta olisi tarve, että haen lapseni aikaisemmin.

Olen ymmärtänyt, että päiväkodin johtaja ottaa kyllä yhteyttä, jos jotain oikeaa ongelmaa hoitoaikojen/päivien suhteen on.
 
No tilanne on se että työntekijöitä ei voi palkata enempää päiväkotiin ainakaan pätevää, harjottelijat erikseen ja silti ne hyörii ylikapasiteetilla koko ajan, ymmärrän hyvin miksi hoitaja on kysynyt milloin haet sen pois. Miksi et pidä lastasi kotona ja yritä ymmärtää että ihmisiä ne hoitajatkin ovat ja isompi vastuu niillä on koko päivän kuin sinulla vaikka lapsi olisi kotona päivät.

Minäkin ymmärrän hyvin sen, että kysytään ja sovitaan, milloin haen lapseni. Sitä en ymmärrä, että aletaan ehdottelemaan eri aikoja, jos mitään syytä päiväkodin puolelta siihen ei ole. Hoitajalle se klo 15 oli täysin ok, kunnes huomasi nuo vauvan vaunut..
 
No kieltämättä toi on mun mielestä vähän outoa :o tuntuu epäreilulta isompaa lasta kohtaan :/

Voisin itse laittaa toisen lapsen päiväkotiin n.3h pvä ja muutaman kerran viikossa.
 
Jos ne kysyi vaikka siks, että on perjantai ja kenties heillä oli ylityötunteja tms. poisotettavana ja ajattelivat, että jospa pääsisivät perjantaina lähtemään kotiin vähän aiemmin, jos vaikka muiden lapset haettiin aiemmin pois.
Eiks 10pv kuussa sentään riittäis lapselle... Vähän sääliks käy.
 

Yhteistyössä