T
työäippä
Vieras
Mitä tämä äiti menikään tekemään.. Teinkö mielestänne aivan väärän ratkaisun?
Meillä on 1-vuotias lapsi jonka on tarkoitus aloittaa päivähoito. Saimme paikan n. 2 km kodistamme, kerrostalon alakerran iso päiväkoti jossa ei juurikaan ulkoilumahdollisuuksia oman aidatun pihan lisäksi, iso tie kulkee vieressä eikä vihreää juuri näy. Hoitajia pienten ryhmässä olisi ollut 5, joista 3 lastentarhanopettajaa.
Saimme kuitenkin soiton että lähipäiväkodistamme on vapautunut paikka. Paikka on aivan kotimme vieressä (näkyy ikkunasta) Ihana, vehreä ympäristö, oma iso päiväkotirakennus, uusi piha ja turvallinen ympäristö, ei isoja teitä. Korkean mäen "kukkulalla" ja ympärillä upeat järvinäkymät, vaikka eipä pienet nyt sellaisesta piittaa..
MUTTA: Olin jo ilmoittanut että otamme paikan kun tulin kysyneeksi montako hoitajaa ryhmässä on, vastauksena; 3 hoitajaa, ei yhtään lastentarhanopettajaa ja lapsia 12. Tietenkään kaikki lapset eivät ole aina paikalla ja johtaja sanoi hakeneensa lto:n sijaista mutta ei sellaista saanut ryhmään.
Kertokaa mielipiteenne, teinkö näillä tiedoilla aivan väärän ratkaisun mielestänne..
Vasta ensi viikolla menemme päikkyyn tutustumaan joten muuta en osaa kertoa. Lapsi on hoidossa 6 tunnin päiviä..