paistinpottuja

joo
Voiskohan 2-vuotiaalle antaa paistinpottuja, kun on nyt semmonen vaihe, ettei tahdo syödä mitään. Limukka, karkki ja pulla kyllä kelpaa, muttei oikea ruoka. Maitoa tietysti juo. Voi olla, että ei päiväkausiin syö muutakun herkkuja. Niitä tulee sitten annettua, kun ei muukaan kelpaa. Ennen llut tosi hyvä syömään. Mahtaako kuulua ikään tuollainen syömättömyys?
 
Vaimo-otus
Kyllä luulen että paistinpotut ovat paljon parempi vaihtoehto kuin limukka , karkit yms muu hyvä ja mielestäni ei päivän parin syömättömyys lapselle pahaa tee. Mut jos annat aina periks makean syömisessä , niin muksulle ei varmastikkaan kelpaa muu ruoka kun tietää kuitenkin hetken kinuamisen jälkeen saavansa jotain herkkua mahan täytteeksi. Kyllä tuon ikäinen lapsi jo ymmärtää hyvän päälle.
 
niinpä
Niin miksi ei? Meidän vajaa kaksivuotias on kyllä jo piiiitkään syöpötellyt kaikenlaista "aikuisten ruokaa", myös ns. herkkuja. Ei nyt kuitenkaan kannata niitä pottuja uittaa suolassa ja rasvassa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.05.2004 klo 19:00 Vaimo-otus kirjoitti:
Kyllä luulen että paistinpotut ovat paljon parempi vaihtoehto kuin limukka , karkit yms muu hyvä ja mielestäni ei päivän parin syömättömyys lapselle pahaa tee. Mut jos annat aina periks makean syömisessä , niin muksulle ei varmastikkaan kelpaa muu ruoka kun tietää kuitenkin hetken kinuamisen jälkeen saavansa jotain herkkua mahan täytteeksi. Kyllä tuon ikäinen lapsi jo ymmärtää hyvän päälle.
Samaa mieltä kanssasi olen. Herkut pois vaan kylmästi, niin kyllä alkaa lapselle maistumaan kunnon ruoka! Uskomatonta, miten hakoteillä sitä voi aikuiset ihmiset olla näitten ruokajuttujen suhteen... :(
 
Suzu
Kyllä minäkin olen antanut jo 2-vuotiaana paistinperunoita. Olen kuullut noista syömättömyyskausista monelta muultakin. Joskus on tepsinyt sellainen keino, että antaa jotakin tiettyä ruokaa, aina samaa (esimerkiksi samaa leipää, voita ja maitoa) tai jotain muuta. Jos syö viikon yhtä ja samaa lajia, lapsi yleensä kyllästyy ja tahtoo jo sen jälkeen jotakin muutakin ruokaa..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 12.09.2004 klo 08:42 SininenUni kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 30.05.2004 klo 19:00 Vaimo-otus kirjoitti:
Kyllä luulen että paistinpotut ovat paljon parempi vaihtoehto kuin limukka , karkit yms muu hyvä ja mielestäni ei päivän parin syömättömyys lapselle pahaa tee. Mut jos annat aina periks makean syömisessä , niin muksulle ei varmastikkaan kelpaa muu ruoka kun tietää kuitenkin hetken kinuamisen jälkeen saavansa jotain herkkua mahan täytteeksi. Kyllä tuon ikäinen lapsi jo ymmärtää hyvän päälle.
Samaa mieltä kanssasi olen. Herkut pois vaan kylmästi, niin kyllä alkaa lapselle maistumaan kunnon ruoka! Uskomatonta, miten hakoteillä sitä voi aikuiset ihmiset olla näitten ruokajuttujen suhteen... :(
Täysi peesaus :/
 
archie
Voi antaa, ainakin meillä jo neiti 1v5kk syö paistinpottuja hyvällä ruokahalulla, ei tietenkään päivittäin mutta aina silloin kun muutkin. ja minä en kanssa ymmärrä tuota linjaa että lapselle annetaan herkkuja kun muutakaan ei syö, tuolla menolla ei ole ihmekkään jos ei ruoka maistu. Terve lapsi ei itseään nälkään tapa ts. parin päivän paasto ei ole pahaksi. Itsellä periaate et sitä syödään mitä tarjolla on ts. erikseen en ruokia ala laittamaan, jos ei sillä kertaa maistu niin sillä selvä myöskään tuputtamaan tai muuten houkuttelemaan en rupea.
 
Suzu
Olen huomannut, että meillä äideillä on tässäkin asiassa kovin eri mielipiteitä. Eräs ystävättäreni on sitä mieltä, että tytön on syötävä lautanen tyhjäksi riippumatta, miten paljon ruokaa siinä on, vaikka on valmiiksi ylipainoinen. Hän kysyi minulta neuvoa, kun meidän lapset syövät paremmin, niin sanoin, että ei terve lapsi itseään ruokapöydän vieressä nälkään tapa.
Meillä on sellaisia ruokia, joista kumpikaan lapsi ei oikein tykkää. En tee eri ruokia lapsille, syövät sitten esim. voileipänsä ja salaatin ja jättävät muun syömättä. Lusikallinen pitää maistaa, sen jälkeen voi sanoa ei kiitos enempää.
Samoin tekevät kuulemma tarhassakin, ja ihan hyvin sujuu. Molemmilla on jo "inhokkiruokansa" (toisella lasagne, toisella hernekeitto.. :D )
 

Yhteistyössä