S
Suzi
Vieras
Katson kun Tiina leikkii. Meidän 8kk vanha kissa. Meidän tyttö, perheen vauva, kun ihmislapsiakaan ei ole siunaantunut.
Kuuntelen hiljaisuutta. Tunnustelen tätä tyyntä ilmapiiriä, joka kodissamme on (sitä ei ole ollut aikoihin). Normaalia perhearkea. Rauhaa. Onneakin.
Outoa, etten pelkää tätä onnen tunnetta. Yleensä olen pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa täynnä pienestäkin hyvästä hetkestä. Tiesin sen loppuvan aina lyhyeen. Jotenkin olen vain tyyni ja tyytyväinen. Jotenkin tiedän, että ehei, ei se voi koko aika tällaista olla, kun vaikeudetkin kuuluu elämään, mutta tällaista elämän pitää olla.
Katselen kotiamme. Kaunista kotiamme.. Tai kerrostalomörskä se oli ennenkuin aloimme remontoida. Ennen oli kaameat valkoset, koloja ja mukuroita täynnä olevat seinät. Tapetitkin olivat aivan järkyt, niin mauttomat kuin voivat olla. Nyt kodistamme tulee kaunis. Olen ylpeä kodistamme, kädenjäljestämme, oikeastaan mieheni tekemästä työstä täällä. Vau! Uudet tapetit ovat tyylikkäät, eivät tuhottaman kalliit, muttei halvimmatkaan, vaan upeat mielestämme.
Jotenkin olen taas täynnä elämää, iloa ja onnea... Niin no, eihän se aina ole näin ollut. Suhteemme on ollut vaikea, eikä vähiten minusta johtuen. Riitamme oli aijemmin ikuistettu seiniin. Kun sanotaan, ettei mitään voi peittää-, eikä unohtaa lopullisesti, niin tottahan se on, mutta vihasta ja katkeruudesta voi päästää irti ja anteeksi voi ajanmyötä antaa niin toiselle ja itselle.
Jossain vaiheessa pelkäsin, ettei se enää onnistu yhdessä ollessamme. Pelkäsin, että ero on paras vaihtoehto. Onneksi kohdallamme ei näin ollut. Joskus ei muuta mahdollisuutta ole kuin ensin erota.
Vaikka jo joistain riidoista oli sovinto tehty, niin riitojen jäljet seinissä teki aina pahan olon.
Tuntuu, kuin olisimme saaneet uuden mahdollisuuden. Eihän se remontoinnista johdu, mutta uutta eloa se tuo kotiin.
Tällä hetkellä kun mietin tätä kaikkea mitä minulla on, tunnen sellasta hiljaista hyvää mieltä, jota en oikein osaa sanoiksi pukea. Ehkä tämä teksti on lähinnä itselleni, jotta näen, että elämässäni alkaa asiat taas olemaan hyvin. Niin.
Voisimpa edes pienen hitusen antaa tästä onnesta jaettavaksi..Hyvää kevättä kaikille!
Kuuntelen hiljaisuutta. Tunnustelen tätä tyyntä ilmapiiriä, joka kodissamme on (sitä ei ole ollut aikoihin). Normaalia perhearkea. Rauhaa. Onneakin.
Outoa, etten pelkää tätä onnen tunnetta. Yleensä olen pelkoa, ahdistusta ja epätoivoa täynnä pienestäkin hyvästä hetkestä. Tiesin sen loppuvan aina lyhyeen. Jotenkin olen vain tyyni ja tyytyväinen. Jotenkin tiedän, että ehei, ei se voi koko aika tällaista olla, kun vaikeudetkin kuuluu elämään, mutta tällaista elämän pitää olla.
Katselen kotiamme. Kaunista kotiamme.. Tai kerrostalomörskä se oli ennenkuin aloimme remontoida. Ennen oli kaameat valkoset, koloja ja mukuroita täynnä olevat seinät. Tapetitkin olivat aivan järkyt, niin mauttomat kuin voivat olla. Nyt kodistamme tulee kaunis. Olen ylpeä kodistamme, kädenjäljestämme, oikeastaan mieheni tekemästä työstä täällä. Vau! Uudet tapetit ovat tyylikkäät, eivät tuhottaman kalliit, muttei halvimmatkaan, vaan upeat mielestämme.
Jotenkin olen taas täynnä elämää, iloa ja onnea... Niin no, eihän se aina ole näin ollut. Suhteemme on ollut vaikea, eikä vähiten minusta johtuen. Riitamme oli aijemmin ikuistettu seiniin. Kun sanotaan, ettei mitään voi peittää-, eikä unohtaa lopullisesti, niin tottahan se on, mutta vihasta ja katkeruudesta voi päästää irti ja anteeksi voi ajanmyötä antaa niin toiselle ja itselle.
Jossain vaiheessa pelkäsin, ettei se enää onnistu yhdessä ollessamme. Pelkäsin, että ero on paras vaihtoehto. Onneksi kohdallamme ei näin ollut. Joskus ei muuta mahdollisuutta ole kuin ensin erota.
Vaikka jo joistain riidoista oli sovinto tehty, niin riitojen jäljet seinissä teki aina pahan olon.
Tuntuu, kuin olisimme saaneet uuden mahdollisuuden. Eihän se remontoinnista johdu, mutta uutta eloa se tuo kotiin.
Tällä hetkellä kun mietin tätä kaikkea mitä minulla on, tunnen sellasta hiljaista hyvää mieltä, jota en oikein osaa sanoiksi pukea. Ehkä tämä teksti on lähinnä itselleni, jotta näen, että elämässäni alkaa asiat taas olemaan hyvin. Niin.
Voisimpa edes pienen hitusen antaa tästä onnesta jaettavaksi..Hyvää kevättä kaikille!
