Tamperelainen kotiäiti Minna, 27, näyttää levänneeltä ja säteilevältä. Hän puhuu pehmeällä äänellä ja hymyilee kahvikuppinsa yli. Mistään ei voisi päätellä, että vasta muutama vuosi sitten sosiaaliviranomaiset hakivat hänen kaksiviikkoisen tyttövauvansa äidiltään turvaan.
- Se oli kiireellinen huostaanotto. Olin kyllä antanut vauvalle ruokaa, mutta ajoimme aineissa autolla yökaudet ympäriinsä. Meillä ei ollut hänen isänsä kanssa mitään päivärytmiä ja olimme pahasti sekaisin, Minna muistelee.
Päihteiden käyttö oli alkanut samana päivänä, kun Minna lähti synnytyslaitokselta ja omasta korvaushoidostaan. Vauvan hän oli saanut mukaansa vastasyntyneiden tarkkailuosaston vieroitushoidosta. Pikkuinen oli Minnalle itkevä kiviriippa.
- Tyttö oli este käytölle. En tuntenut äidinrakkautta, hän sanoo ja katsoo kuulijaa suoraan silmiin.
Minna kannattaa nykyään päihdeäitien pakkohoitoa.
Kahden ensimmäisen viikon aikana Minna ei ollut imettänyt lastaan, jotta pieni ei saisi myrkkyjä kehoonsa. Raskausaikana hän oli kuitenkin altistanut lapsen monille päihteille.
- Olin jo neljännellä kuulla, kun edes tajusin olevani raskaana. Elämä keskittyi kaman vetämiseen ja varasteluun. Luulin kuitenkin, että vauvan synnyttyä kaikki järjestyy ja alkaa uusi elämä.
- Vaikka käytin aineita, lapsen menettäminen oli valtava häpeä.
Minna sai valita, annetaanko hänen vauvansa sijaisperheeseen vai lähteekö hän itse tämän kanssa hoitoon. Sekä Minna että lapsen isä päättivät valita vieroituksen.
Niinpä Minna asui Porin lähellä Kankaanpään A-kodissa tyttären ensimmäisen vuoden ajan ja hoiti vauvaansa ammattilaisten avustamana. Vauvan isä jätti hoidon kesken, mutta Minna jäi ja erosi miehestään.
- En silti ollut vetänyt tarpeeksi. Ajattelin, että eihän se haittaa, jos viikonloppuisin käytän huumeita.
Minna kapinoi hoitajia vastaan ja kaipasi ystäviään. Lapsen hoitaminen oli suorittamista hampaat irvessä. Kun tytär oli yksivuotias, Minna lähti hoidosta ja palasi Tampereelle.
- Lapsi asui kanssani, mutta oli paljon isovanhempiensa luona ja päivähoidossa.
Yhden monista lastensuojeluilmoituksista teki kenties Minnan oma äiti. Vuoden epäsäännöllisen elämän jälkeen viranomaiset päättivät, että lapsi otetaan Minnalta pois.
- Tyttö oli ollut koko ajan lastensuojelun asiakas. En muistanut mennä yhteen kokoukseen ja siellä oli sitten päätetty, että hän lähtee nyt. Käytin aineita, meillä ollut minkäänlaista päivärytmiä ja tyttö näki paljon pahaa, kuten väkivaltaa.
Minna sai määrätä päivän, jolloin tytär muuttaisi pois. Yhdessä he pakkasivat tavarat, mutta kaksivuotias ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa.
Kun Minna, sosiaalityöntekijä ja lapsi tulivat sijaisperheen talolle, Minna tunsi helpotusta. Hän tiesi, että nyt lapsi oli turvassa. Tyttö sai vanhemmikseen vanhemman pariskunnan, joilla oli jo ennestään useita sijoitettuja lapsia.
Minna sen sijaan alkoi käyttää kaikkia saatavilla olevia päihteitä ja eli yössä. Päivisin hän kärsi yhä pahenevista paniikkihäiriöistä eikä uskaltanut enää liikkua julkisilla paikoilla. Myös keho alkoi hajota. Elämään tuli väkivaltaa ja hyväksikäyttöä.
Keväällä 2006 Minna alkoi puhua tuttavilleen, ettei enää jaksa. Kiehtova kaveripiiri päihteineen oli alkanut näyttää säälittävältä. Mitään hienoa ei enää ollut. Voimat olivat loppu.
Epäonnistuneiden hoitojen takia Minnan oli vaikea saada maksusitoumusta uuteen katkaisuun. Lopulta kaupunki teki hänelle kolmen kuukauden sopimuksen.
- Sitten lopulta onnistuin.
Hoidon jälkeen Minna huomasi yllättäen olevansa uudelleen raskaana. Ajatus oli hämmentävä, sillä Minna muisti hyvin ensimmäisen raskautensa. Hän piti toki yhä yhteyttä esikoistyttäreensä, mutta omaa lasta hän ei ollut enää ajatellut.
- Mullahan oli jo lapsi. Odotus nosti mieleen hurjasti kaikkea, mitä en ollut käsitellyt.
Lapsen isä rohkaisi Minnaa. Hänkin oli entinen käyttäjä, mutta yhdessä pari päätti selvitä päihteettömään vanhemmuuteen.
- Olihan se rohkeaa. Mietin koko ajan, mitä tapahtuu, jos taas käy huonosti. Selvänä äitiyteen kasvaa kuitenkin aivan eri tavalla.
Minna aloitti avohoidon Tampereella. Hän kävi hoidossa päivittäin vauvan syntymään saakka ja jatkoi siellä vielä kolme kuukautta lapsensa kanssa. Retkahduksia ei tullut.
Terve poika syntyi vuonna 2007. Koska Minnan papereissa luki, että äiti on aiemmin ollut huumeiden käyttäjä, lapsi vietiin suoraan vieroitukseen, vaikka Minnalla ei ollut ollut verinäytteissään mitään ylimääräistä koko raskausaikana.
- Se tuntui loukkaavalta. Ihan kuin muutokseeni ei olisi uskottu, Minna muistelee.
Äitiyden onni pyyhki kuitenkin ikävät tunteet.
- Oli ihmeellistä opetella uusia asioita kuten imetystä. Olin luullut, että jos lapsella on puhtaat vaatteet ja se saa ruokaa, kaikki on hyvin. Mutta äitiys on jotain paljon enemmän.
Minna aloitti Tampereen Päiväperhossa äiti-lapsi-psykoterapian. Päiväperho on tukea tarvitseville perheille tarkoitettu tukikeskus. Siellä hän sai käsitellä myös esikoisensa huostaanottoa uudelleen.
- Tuntui ihanalta, kun minulle sanottiin, että vaikka entiset asiat eivät tule tekemättömiksi, tärkeää on se, millaisia valintoja teen nykyään.
Sijaisperhe toi Minnan esikoisenkin katsomaan vauvaa. Esikoinen on nyt reipas ekaluokkalainen, joka on jo vuosia saanut apua terapiasta.
Kun tyttö kysyy, miksi hän ei saa asua äitinsä kanssa, Minna kertoo olleensa sairas silloin, kun tämä syntyi. Siksi pienelle annettiin uusi perhe.
- Tyttäreni vierailee luonani usein.Vähitellen ihmiset ovat alkaneet luottaa äitiyteeni. Minun on itse ollut vaikeampi luottaa itseeni.
Nykyään Minnalla on kaksi kotona asuvaa lasta. Toinen syntyi heti edellisen perään viime vuonna. Minna käy yhä Päiväperhossa hakemassa tukea. Sinne hän osaa suunnata ennen kuin tekisi mieli paeta todellisuutta kemiallisin keinoin.
- Päiväperhoon olemme aina tervetulleita. Lapset tykkäävät käydä siellä. Minuakin kohdellaan ihan tavallisena äitinä.
Minna on ollut nyt kolme vuotta raittiina. Hän elää normaalia lapsiperheen arkea, eivätkä monet tuttavat edes tiedä, että vanhemmat ovat olleet aiemmin huumekoukussa.
Minna toivoisi päihteitä käyttävien äitien pakkohoitoa. Hänestä yhdeksän kuukauden aikana voisi täysin selvänä ehtiä kasvaa oikeaan äitiyteen. Neuvoloilla ei kuitenkaan ole taitoa edes tunnistaa käyttäjiä. Hämääminen on helppoa, ja kysyminen vaikeaa.
- Silmistä sen usein näkee. Ne ovat käyttäjillä jotenkin elottomat. Iho on harmaa ja puhe outoa ja hidasta.
Moni äiti pelkää hakea apua, koska luulee menettävänsä lapsensa. Minnan mielestä riski on paljon pienempi, jos itse hakee apua. Hän suosittelee Päiväperhoa kaikille odottajille, jotka kaipaavat tukea lopettamiseen tai pelkäävät sortuvansa.
- Minuun on tullut lopettamisen myötä uutta pehmeyttä. Arvostan kotiani todella paljon. Sinne ei ole asiaa kenelläkään, jota en sinne halua. Nyt lapseni ovat kaikki kaikessa.
Minna haaveilee floristin tai somistajan ammatista. Hän sanoo olevansa äärettömän onnellinen.
- Kun vanhin lapseni kasvaa, käyn hänenkin kanssaan läpi sen, mitä meille tapahtui.
Minna tahtoo pysyä raittiina. Hän on nuorimmaistensa kanssa kotona, mies opiskelee ja tekee töitä. Arki on tavallista, välillä rankkaakin.
- Lasten takia kukaan ei voi lopettaa. Sen on lähdettävä oman itsensä arvostamisesta. Silloin tavallinen elämä alkaa maistua hyvältä, hän hymyilee.
NÄIN MINNA JÄI KOUKKUUN
Turvallisessa kodissa Tampereen Annalassa perheensä esikoistyttö Minna kasvoi tuttavalliseksi ja rohkeaksi. Jokin pimeässä maailmassa veti häntä puoleensa jo varhain.
Yläasteella hän kokeili alkoholia. 15-vuotiaana Minna näki kaupan edessä isäntäänsä odottavan koiran, jota meni silittämään. Koiran omisti huumeita käyttävä pariskunta. He pyysivät Minnaa kotiinsa hoitamaan omaa vauvaansa.
Minna meni, koska hämärä ilmapiiri oli hänestä jännä. Pian hän pyysi saada maistaa pariskunnan polttelemaa pilveä ja vähän ajan päästä jo vahvempiakin aineita.
Kun Minna sai annoksen amfetamiinia suonensisäisesti, hän koki oudon tunnemyrskyn. Hän itki ja vannotti, etteivät muut ikinä antaisi hänelle ainetta uudelleen. Ensimmäinen käyttökerta kesti kuitenkin kaksi vuorokautta. Minna sai pistoksia neljän tunnin välein.
Vanhemmat huolestuivat, kun tyttären käytös alkoi muuttua. Kotoa alkoi kadota tavaraa ja rahaa. Välillä tytärkin oli kadoksissa. Kun käytöstä tuli päivittäistä, viikkorahat loppuivat kesken.
18-vuotiaana Minna löysi ensirakkauden, miehen, joka oli huumekoukussa. Pari muutti yhteen, teki automurtoja öisin ja eli tukien varassa.
Kun Minna sitten ymmärsi odottavansa esikoistaan, hän kuvitteli korjaavansa erheensä helposti. Taysin päihdepoliklinikan odottavien käyttäjien subutex-hoito auttoikin häntä synnytykseen saakka, mutta korvaushoidon lopettaminen aloitti vanhan menon heti.
Kirsikka Otsamo
Haastateltavan nimi on muutettu.
Aamulehti/sunnuntai
- Se oli kiireellinen huostaanotto. Olin kyllä antanut vauvalle ruokaa, mutta ajoimme aineissa autolla yökaudet ympäriinsä. Meillä ei ollut hänen isänsä kanssa mitään päivärytmiä ja olimme pahasti sekaisin, Minna muistelee.
Päihteiden käyttö oli alkanut samana päivänä, kun Minna lähti synnytyslaitokselta ja omasta korvaushoidostaan. Vauvan hän oli saanut mukaansa vastasyntyneiden tarkkailuosaston vieroitushoidosta. Pikkuinen oli Minnalle itkevä kiviriippa.
- Tyttö oli este käytölle. En tuntenut äidinrakkautta, hän sanoo ja katsoo kuulijaa suoraan silmiin.
Minna kannattaa nykyään päihdeäitien pakkohoitoa.
Kahden ensimmäisen viikon aikana Minna ei ollut imettänyt lastaan, jotta pieni ei saisi myrkkyjä kehoonsa. Raskausaikana hän oli kuitenkin altistanut lapsen monille päihteille.
- Olin jo neljännellä kuulla, kun edes tajusin olevani raskaana. Elämä keskittyi kaman vetämiseen ja varasteluun. Luulin kuitenkin, että vauvan synnyttyä kaikki järjestyy ja alkaa uusi elämä.
- Vaikka käytin aineita, lapsen menettäminen oli valtava häpeä.
Minna sai valita, annetaanko hänen vauvansa sijaisperheeseen vai lähteekö hän itse tämän kanssa hoitoon. Sekä Minna että lapsen isä päättivät valita vieroituksen.
Niinpä Minna asui Porin lähellä Kankaanpään A-kodissa tyttären ensimmäisen vuoden ajan ja hoiti vauvaansa ammattilaisten avustamana. Vauvan isä jätti hoidon kesken, mutta Minna jäi ja erosi miehestään.
- En silti ollut vetänyt tarpeeksi. Ajattelin, että eihän se haittaa, jos viikonloppuisin käytän huumeita.
Minna kapinoi hoitajia vastaan ja kaipasi ystäviään. Lapsen hoitaminen oli suorittamista hampaat irvessä. Kun tytär oli yksivuotias, Minna lähti hoidosta ja palasi Tampereelle.
- Lapsi asui kanssani, mutta oli paljon isovanhempiensa luona ja päivähoidossa.
Yhden monista lastensuojeluilmoituksista teki kenties Minnan oma äiti. Vuoden epäsäännöllisen elämän jälkeen viranomaiset päättivät, että lapsi otetaan Minnalta pois.
- Tyttö oli ollut koko ajan lastensuojelun asiakas. En muistanut mennä yhteen kokoukseen ja siellä oli sitten päätetty, että hän lähtee nyt. Käytin aineita, meillä ollut minkäänlaista päivärytmiä ja tyttö näki paljon pahaa, kuten väkivaltaa.
Minna sai määrätä päivän, jolloin tytär muuttaisi pois. Yhdessä he pakkasivat tavarat, mutta kaksivuotias ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa.
Kun Minna, sosiaalityöntekijä ja lapsi tulivat sijaisperheen talolle, Minna tunsi helpotusta. Hän tiesi, että nyt lapsi oli turvassa. Tyttö sai vanhemmikseen vanhemman pariskunnan, joilla oli jo ennestään useita sijoitettuja lapsia.
Minna sen sijaan alkoi käyttää kaikkia saatavilla olevia päihteitä ja eli yössä. Päivisin hän kärsi yhä pahenevista paniikkihäiriöistä eikä uskaltanut enää liikkua julkisilla paikoilla. Myös keho alkoi hajota. Elämään tuli väkivaltaa ja hyväksikäyttöä.
Keväällä 2006 Minna alkoi puhua tuttavilleen, ettei enää jaksa. Kiehtova kaveripiiri päihteineen oli alkanut näyttää säälittävältä. Mitään hienoa ei enää ollut. Voimat olivat loppu.
Epäonnistuneiden hoitojen takia Minnan oli vaikea saada maksusitoumusta uuteen katkaisuun. Lopulta kaupunki teki hänelle kolmen kuukauden sopimuksen.
- Sitten lopulta onnistuin.
Hoidon jälkeen Minna huomasi yllättäen olevansa uudelleen raskaana. Ajatus oli hämmentävä, sillä Minna muisti hyvin ensimmäisen raskautensa. Hän piti toki yhä yhteyttä esikoistyttäreensä, mutta omaa lasta hän ei ollut enää ajatellut.
- Mullahan oli jo lapsi. Odotus nosti mieleen hurjasti kaikkea, mitä en ollut käsitellyt.
Lapsen isä rohkaisi Minnaa. Hänkin oli entinen käyttäjä, mutta yhdessä pari päätti selvitä päihteettömään vanhemmuuteen.
- Olihan se rohkeaa. Mietin koko ajan, mitä tapahtuu, jos taas käy huonosti. Selvänä äitiyteen kasvaa kuitenkin aivan eri tavalla.
Minna aloitti avohoidon Tampereella. Hän kävi hoidossa päivittäin vauvan syntymään saakka ja jatkoi siellä vielä kolme kuukautta lapsensa kanssa. Retkahduksia ei tullut.
Terve poika syntyi vuonna 2007. Koska Minnan papereissa luki, että äiti on aiemmin ollut huumeiden käyttäjä, lapsi vietiin suoraan vieroitukseen, vaikka Minnalla ei ollut ollut verinäytteissään mitään ylimääräistä koko raskausaikana.
- Se tuntui loukkaavalta. Ihan kuin muutokseeni ei olisi uskottu, Minna muistelee.
Äitiyden onni pyyhki kuitenkin ikävät tunteet.
- Oli ihmeellistä opetella uusia asioita kuten imetystä. Olin luullut, että jos lapsella on puhtaat vaatteet ja se saa ruokaa, kaikki on hyvin. Mutta äitiys on jotain paljon enemmän.
Minna aloitti Tampereen Päiväperhossa äiti-lapsi-psykoterapian. Päiväperho on tukea tarvitseville perheille tarkoitettu tukikeskus. Siellä hän sai käsitellä myös esikoisensa huostaanottoa uudelleen.
- Tuntui ihanalta, kun minulle sanottiin, että vaikka entiset asiat eivät tule tekemättömiksi, tärkeää on se, millaisia valintoja teen nykyään.
Sijaisperhe toi Minnan esikoisenkin katsomaan vauvaa. Esikoinen on nyt reipas ekaluokkalainen, joka on jo vuosia saanut apua terapiasta.
Kun tyttö kysyy, miksi hän ei saa asua äitinsä kanssa, Minna kertoo olleensa sairas silloin, kun tämä syntyi. Siksi pienelle annettiin uusi perhe.
- Tyttäreni vierailee luonani usein.Vähitellen ihmiset ovat alkaneet luottaa äitiyteeni. Minun on itse ollut vaikeampi luottaa itseeni.
Nykyään Minnalla on kaksi kotona asuvaa lasta. Toinen syntyi heti edellisen perään viime vuonna. Minna käy yhä Päiväperhossa hakemassa tukea. Sinne hän osaa suunnata ennen kuin tekisi mieli paeta todellisuutta kemiallisin keinoin.
- Päiväperhoon olemme aina tervetulleita. Lapset tykkäävät käydä siellä. Minuakin kohdellaan ihan tavallisena äitinä.
Minna on ollut nyt kolme vuotta raittiina. Hän elää normaalia lapsiperheen arkea, eivätkä monet tuttavat edes tiedä, että vanhemmat ovat olleet aiemmin huumekoukussa.
Minna toivoisi päihteitä käyttävien äitien pakkohoitoa. Hänestä yhdeksän kuukauden aikana voisi täysin selvänä ehtiä kasvaa oikeaan äitiyteen. Neuvoloilla ei kuitenkaan ole taitoa edes tunnistaa käyttäjiä. Hämääminen on helppoa, ja kysyminen vaikeaa.
- Silmistä sen usein näkee. Ne ovat käyttäjillä jotenkin elottomat. Iho on harmaa ja puhe outoa ja hidasta.
Moni äiti pelkää hakea apua, koska luulee menettävänsä lapsensa. Minnan mielestä riski on paljon pienempi, jos itse hakee apua. Hän suosittelee Päiväperhoa kaikille odottajille, jotka kaipaavat tukea lopettamiseen tai pelkäävät sortuvansa.
- Minuun on tullut lopettamisen myötä uutta pehmeyttä. Arvostan kotiani todella paljon. Sinne ei ole asiaa kenelläkään, jota en sinne halua. Nyt lapseni ovat kaikki kaikessa.
Minna haaveilee floristin tai somistajan ammatista. Hän sanoo olevansa äärettömän onnellinen.
- Kun vanhin lapseni kasvaa, käyn hänenkin kanssaan läpi sen, mitä meille tapahtui.
Minna tahtoo pysyä raittiina. Hän on nuorimmaistensa kanssa kotona, mies opiskelee ja tekee töitä. Arki on tavallista, välillä rankkaakin.
- Lasten takia kukaan ei voi lopettaa. Sen on lähdettävä oman itsensä arvostamisesta. Silloin tavallinen elämä alkaa maistua hyvältä, hän hymyilee.
NÄIN MINNA JÄI KOUKKUUN
Turvallisessa kodissa Tampereen Annalassa perheensä esikoistyttö Minna kasvoi tuttavalliseksi ja rohkeaksi. Jokin pimeässä maailmassa veti häntä puoleensa jo varhain.
Yläasteella hän kokeili alkoholia. 15-vuotiaana Minna näki kaupan edessä isäntäänsä odottavan koiran, jota meni silittämään. Koiran omisti huumeita käyttävä pariskunta. He pyysivät Minnaa kotiinsa hoitamaan omaa vauvaansa.
Minna meni, koska hämärä ilmapiiri oli hänestä jännä. Pian hän pyysi saada maistaa pariskunnan polttelemaa pilveä ja vähän ajan päästä jo vahvempiakin aineita.
Kun Minna sai annoksen amfetamiinia suonensisäisesti, hän koki oudon tunnemyrskyn. Hän itki ja vannotti, etteivät muut ikinä antaisi hänelle ainetta uudelleen. Ensimmäinen käyttökerta kesti kuitenkin kaksi vuorokautta. Minna sai pistoksia neljän tunnin välein.
Vanhemmat huolestuivat, kun tyttären käytös alkoi muuttua. Kotoa alkoi kadota tavaraa ja rahaa. Välillä tytärkin oli kadoksissa. Kun käytöstä tuli päivittäistä, viikkorahat loppuivat kesken.
18-vuotiaana Minna löysi ensirakkauden, miehen, joka oli huumekoukussa. Pari muutti yhteen, teki automurtoja öisin ja eli tukien varassa.
Kun Minna sitten ymmärsi odottavansa esikoistaan, hän kuvitteli korjaavansa erheensä helposti. Taysin päihdepoliklinikan odottavien käyttäjien subutex-hoito auttoikin häntä synnytykseen saakka, mutta korvaushoidon lopettaminen aloitti vanhan menon heti.
Kirsikka Otsamo
Haastateltavan nimi on muutettu.
Aamulehti/sunnuntai