Minä kuuluin siihen 1-2 % pieneen ryhmään joka kärsi pahoinvoinnista lähes koko raskausajan. Ensimmäiset kolme kuukautta olin elämäni kunnossa ja luulin jo selvinneeni ilman pahoinvointia. Kilpailin siinä vaiheessa vielä jopa SM-kisoissa. Olin varma, että harrastan liikuntaa synnytykseen asti. Toisin kävi.
Kolmen kuukauden jälkeen alkoi kuvotus. Olo oli pahoinvoiva vähintään puolet valveillaoloajasta. Oksensin muutaman kerran viikossa, mihin vuorokauden aikaan tahansa. Pari kertaa heräsin kesken unieni yöllä oksentamaan. Töissä en pystynyt liikkumaan. Istuin vain tietokonella oksennusämpärin vieressä. Liikunta auttoi pahoinvointiin, mutta valitettavasti jouduin lopettamaan liikkumisen liitoskipujen ja supistelujen takia. En pystynyt edes kävelemään.
Tilanne oli pahimmillaan sitä, että kotona makasin illat sängyssä tuskissani 'kuolemaa odottaen'. Aloin hyvin ymmärtää niitä pitkäaikaissairaita, jotka kärsivät jatkuvista kivuista ja ovat sidottu loppuiäksi vuoteeseen, eikä paremmasta ole tietoa. Jos he haluavat eutanasian, niin toivottavasti saavat sen. Minun toivoni oli siinä, että tiesin oloni paranevan viimeistään lapsen syntyessä. Niin siinä sitten kävikin. Synnytykseen asti kärsin, mutta sen jälkeen ei ollut tietoakaan pahoinvoinnista.
Käypäs selaamassa huhtikuisten puolelta mitä kaikkea raskaus voi PAHIMMILLAAN olla... kokemusta on vähän liikaakin...