Y
yksinäinen
Vieras
Seurustelen, mutta siitä huolimatta tunnen itseni pohjattoman yksinäiseksi. Ystäväpiirissäni kaikilla on jo lapsia, useimmilla oma talo ja tonttikin, joten tunnen jääväni ulkopuolelle jopa omien rakkaiden ystävieni jutuissakin. Emme asu miesystäväni kanssa yhdessä, eli vielä ei ole aika perheenperustamiskeskusteluillekaan. Jotenkin vaan minulla on aivan uskomattoman paha olla, vaikka periaatteessa kaikki onkin hyvin. No, ehkä mies voisi pussailla enemmän, mutta muuten... 
Onko tämä joku ikäkriisi? Miksi kadehdin ystäväperheideni onnea, vaikka varmasti heillä on kulissien takana omat ongelmansa, joista ei edes lähimmät ystävät tiedä? Onko kenelläkään muulla samanlaisia tuntemuksia ja ennenkaikkea, osaisiko joku hieman auttaa mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä?
Ai niin, miehen kanssa on tästä kyllä keskusteltu, mutta jotenkin hän ei ehkä ole ymmärtänyt mitä tarkoitan. Itseilmaisun puutettako lienee vai mitä... apua?
Onko tämä joku ikäkriisi? Miksi kadehdin ystäväperheideni onnea, vaikka varmasti heillä on kulissien takana omat ongelmansa, joista ei edes lähimmät ystävät tiedä? Onko kenelläkään muulla samanlaisia tuntemuksia ja ennenkaikkea, osaisiko joku hieman auttaa mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä?
Ai niin, miehen kanssa on tästä kyllä keskusteltu, mutta jotenkin hän ei ehkä ole ymmärtänyt mitä tarkoitan. Itseilmaisun puutettako lienee vai mitä... apua?