Paha olla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksinäinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yksinäinen

Vieras
Seurustelen, mutta siitä huolimatta tunnen itseni pohjattoman yksinäiseksi. Ystäväpiirissäni kaikilla on jo lapsia, useimmilla oma talo ja tonttikin, joten tunnen jääväni ulkopuolelle jopa omien rakkaiden ystävieni jutuissakin. Emme asu miesystäväni kanssa yhdessä, eli vielä ei ole aika perheenperustamiskeskusteluillekaan. Jotenkin vaan minulla on aivan uskomattoman paha olla, vaikka periaatteessa kaikki onkin hyvin. No, ehkä mies voisi pussailla enemmän, mutta muuten... ;)

Onko tämä joku ikäkriisi? Miksi kadehdin ystäväperheideni onnea, vaikka varmasti heillä on kulissien takana omat ongelmansa, joista ei edes lähimmät ystävät tiedä? Onko kenelläkään muulla samanlaisia tuntemuksia ja ennenkaikkea, osaisiko joku hieman auttaa mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä?

Ai niin, miehen kanssa on tästä kyllä keskusteltu, mutta jotenkin hän ei ehkä ole ymmärtänyt mitä tarkoitan. Itseilmaisun puutettako lienee vai mitä... apua?
 
Ei lapset ja talo auta yksinäisyyteen... päin vastoin. Sit kun on lapset ja asuntovelka ja yritätte käydä töissä ja maksaa lainaa... näette toisianne väsyneenä illalla. sit olet taas yksinäinen. Jospa muuttaisitte yhteen ja sit nautitte toisistanne ensin muutaman vuoden. sit lähempänä 30 ajatte suunnittelemaan sitä taloa... se ei tosiaan.yksinäisyytä poista.
 
Lueskelin aamun Hesarista sivua ""Vain nimi paperilla, Nina Honkanen kirjoitti omakohtaisen kirjan pankkikriisin uhreista ja samalla katsoin Kolmen vartin kirkkoa. Kuoro lauloi laulua sanoin ""onnekkainkin elämä on vain häilyvä virvatuli, vain Jeesus voi antaa onnen ainaisen.""

Kirjoitin lauseen asuntovälittäjän mainoksen viereen kohtaan ""Heti kotiin sieltä!

Ei toisten onnesta kannata olla kateellinen.
Joskus kauan sitten eräs vanha mies sanoi minua virvatuleksi. Pahoitin siitä kovasti mieleni. Ehkä väite piti paikkansa. Ei minun perässä kenenkään kannata juosta.
Olen vain kangastus.
 

Yhteistyössä