Päivän OrpoPurra Suomi: Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Seksibisnekseen tulee nyt uusia tekijöitä: nuoria aikuisia, joilta loppuvat rahat
Liikkuva prostituutio on lisääntynyt taloudellisten vaikeuksien vuoksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa alalle tullaan yhä useammin rahan takia.

Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Hänen mukaansa seksikauppaan ja paritustoimintaan lähdetään tai ajaudutaan usein taloudellisista syistä.

– Siksi voisi ajatella, että heikentynyt taloustilanne myös Suomen sisällä voisi saada aikaan sen, että seksikauppamarkkinoille tulee uusia toimijoita, Kortelainen sanoo.

Hänen mukaansa vastaanotolle tulee usein ihmisiä, joilla on haasteita löytää työpaikka, eivätkä he ole päässeet opiskelemaan.

– Tai ei ole varaa opiskella.

Hallitus pakottaa leikkaustoimillaan huoraamaan rahasta 🙄
 
vierailija
En ihmettele yhtään. Monesti miettii miten perusduunarit, esim. siivoojat selviävät. Hintojen nousu on ollut huimaa ja palkat laahaavat 10 euroa tunti tuntumassa. Lisäksi kilpailevaa halpatyövoimaa halutaan maahantuoda kymmenissä tuhansissa läpi puoluekentän. Ainoa puolue joka hieman jarruttaa tekee kokoomustakin oikeistolaisempaa leikkauspolitiikkaa.
 
vierailija
Minkäänlaista netin seuraamista ei tarvita kun katsoo vaikka työllisyyslukuja. Hallituksen aloittaessa työllisyysaste 79,8% nyt hipoo jo 77%. Työllisiä piti tulla 100 000 lisää tulikin 40 000 uutta työtöntä. Laaja työttömyys jo 15%. Kukaan talouden tuntijoista ei tunne talouden kohenevan ennen 2025 kahta viimeistä kvartaalia. Pysymme syvässä lamassa ainakin siihen asti. Vain VVM yrittää esittää edelleen höttöään noususuhdanteen alkamisesta. Mikään talousluku ei koron laskua lukuunottamatta tue tätä käsitystä.
 
vierailija
Kiitos OrpoPurran on "markkinoille" ilmestynyt runsaasti nuoria naisia myymään seksiä. Minullakin on tällainen kummi parhaillaan. Kestotilaus on päällä ja kuukausirahaa vastaan tavataan 1-2 kertaa viikossa "kivan" merkeissä.
 
vierailija
Ilouutinen tämän palstan pervoille, ja yökaudet vähäpukeisten naisten kuvien ja videoiden linkittäjille. He ovat juttujensa mukaan vannoutuneita kauhukabinetin kannattajia.
Tuottavuusloikka korseteissa, verkkosukissa ja piikkikoroissa.
Iloinen 1990-luku on tullut takaisin.
 
vierailija
Hallitus on päässyt tavoitteeseen!

Yrittäjyys ja töiden tekeminen on lisääntynyt kun rahat on loppuneet.

On vaan silleen ongelma, ettei tule verotuloja.
Mt- ongelmat, sukupuolitaudit lisääntyvät ja on näitä tarvetta hoidattaa terveydenhuollossa.
Poliisin työt lisääntyvät, mutta poliisivoimiin hallitus on panostanut lisää rahaa.
On silleen vaan hölmöläisten hommaa näet hoitaa oireita eikä perussyitä ettei tarvittaisi poliiseja.
 
Kyllähän vosukoiden kanssa käytetään kumia. Aina.
 
vierailija
Seksibisnekseen tulee nyt uusia tekijöitä: nuoria aikuisia, joilta loppuvat rahat
Liikkuva prostituutio on lisääntynyt taloudellisten vaikeuksien vuoksi eri puolilla Eurooppaa. Suomessa alalle tullaan yhä useammin rahan takia.

Seksityöntekijöiden määrä on kasvanut heikentyneen taloudellisen tilanteen vuoksi.

Hänen mukaansa seksikauppaan ja paritustoimintaan lähdetään tai ajaudutaan usein taloudellisista syistä.

– Siksi voisi ajatella, että heikentynyt taloustilanne myös Suomen sisällä voisi saada aikaan sen, että seksikauppamarkkinoille tulee uusia toimijoita, Kortelainen sanoo.

Hänen mukaansa vastaanotolle tulee usein ihmisiä, joilla on haasteita löytää työpaikka, eivätkä he ole päässeet opiskelemaan.

– Tai ei ole varaa opiskella.

Hallitus pakottaa leikkaustoimillaan huoraamaan rahasta
Harmi kun sinusta ei kukaan ole valmis maksamaan mitään.
 
Yhteistyössä