Päivän OrpoPurra: Irtisanomisten suma uhkaa – Asiantuntijoilta synkkä näkemys loppuvuodesta

vierailija
Irtisanomisten suma uhkaa – Asiantuntijoilta synkkä näkemys loppuvuodesta
"Uutisia muutosneuvotteluista ja irtisanomisista on putoillut tänä syksynä paikoin lähes päivittäin.

Tällä hetkellä muutosneuvotteluja käydään muun muassa Fazerilla, F-Securessa, Helenillä, HOK-Elannolla, metsäyhtiö UPM:ssä ja valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorissa.

Irtisanomisista ovat tällä viikolla tiedottaneet muun muassa Valmet, Verohallinto ja Ruokavirasto.

Tilanne näyttää synkältä eikä ole helpottamassa loppuvuoden aikana, sanovat Iltalehden haastattelemat ekonomistit.

– On syytä pelätä, että tämä [heikko työllisyyskehitys] jatkuu vielä ensi vuoden puolelle, toteaa työn ja talouden tutkimuslaitos Laboren johtaja Mika Maliranta.

Samoilla linjoilla on Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila.

– Työllisyys pysyy miinuksella, eikä lähikuukausina nähdä kasvua, hän sanoo.

Muutosneuvotteluiden ja irtisanomisten suma jatkunee siis vielä loppuvuoden.

54 000 työllistä vähemmän kuin viime vuonna

Työllisiä oli siis nyt 54 000 vähemmän kuin samana ajankohtana viime vuonna."

Kannattaa lukea koko avaava uutinen.

Ei hyvältä näytä OrpoPurtaSatosen EK-politiikan jäljet. Työllisyystilanne saatu vuodessa Euroopan huonoimmaksi ja myös velkaantuminen Euroopan korkeinta.

Työttömyys EU-maiden kolmanneksi korkein ja kasvaa toisiksi nopeiten. Asiantuntijat pelkäävät sen nousevan 9%:iin loppuvuoden aikana.

Myös talous kyntää EU:n syvimmällä

..ja kuitenkin meillä on samat suhdanteet kuin muualla Euroopassa ja EU:ssa. Mikä erottaa on oikeistolainen ankeuttava leikkauspolitiikka, joka kohdistuu pieni- ja matalatuloisiin sekä työläisiin luoden suurta epävarmuutta tulevaisuudesta.
 
vierailija
En ollut uskoa kuulemaani ja lukemaani uutista, että Kansallismuseota ei enää avata remontin jälkeen, ja moni muukin museo suljetaan rahapulan takia.
Ehkä koko Suomi laitetaan kiinni, ja museoidaan digitaalisesti.
 
vierailija
En ollut uskoa kuulemaani ja lukemaani uutista, että Kansallismuseota ei enää avata remontin jälkeen, ja moni muukin museo suljetaan rahapulan takia.
Ehkä koko Suomi laitetaan kiinni, ja museoidaan digitaalisesti.
Vuodessa kaikki on mennyt päin per..ttä ja vaikka koko Suomi leikataan velkaa otetaan edelleen ennätyksellisesti ja velkaantuminen on koko Euroopan kovinta. Se velkaraha katoaa kaverikapitalistien pohjattomiin taskuihin. Verorahoitteisen hyvinvointivaltion veropohja tuhotaan oikeiston toimesta, ja ihmetellään kun veronkiertovelkatalouden opeilla kaikki alasajetaan. Muistakaa että vuoden 2016 kokonaisveroasteella valtio saisi verotuloja 8-10 mrd euroa nykyistä enemmän, eikä kaikkea täytyisi leikata tai alasajaa tai ottaa vastaavasti lisää velkaa. Kuka oikeasti kärsi vuoden 2016 verotuksesta? Ja kaiken lisäksi riittäisi että veroetuja sekä yritystukia poistettaisiin, toimia joita myös IMF ja VM suosittavat. Oikeisto taas vastustaa pelkin ideologisin syin.
 
vierailija
"Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tutkimuksen mukaan Suomi on menossa väärään suuntaan.
Tätä mieltä on 58 prosenttia Evan tutkimukseen vastanneista suomalaisista. Vastaavasti vain 25 prosenttia vastaajista kokee, että Suomi on menossa oikeaan suuntaan.
Suomen suuntaa oikeana pitävät vain kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat. Kokoomuksen kannattajista 65 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 58 prosenttia uskoo, että Suomi on menossa oikeaan suuntaan.

Kahden muun hallituspuolueen kannattajat sen sijaan uskovat Suomen suunnan olevan väärä. Rkp:n kannattajista 52 prosenttia ja Kd:n kannattajista 66 prosenttia näkee Suomen kehittyvän väärään suuntaan.

Synkimmin Suomen kehitykseen suhtautuvat punavihreät äänestäjät: 92 prosenttia vasemmistoliiton kannattajista, 85 prosenttia Sdp:n ja 74 prosenttia vihreiden kannattajista pitää Suomen suuntaa vääränä.

– Suomalaisten näkemyksissä heijastuu epävarmuus tulevasta, sillä talouden vaikeudet jatkuvat. Suomalaisten näkemykset maamme suunnasta ovat kuitenkin edelleen keskimäärin optimistisempia kuin muissa länsimaissa."

 
vierailija
En ollut uskoa kuulemaani ja lukemaani uutista, että Kansallismuseota ei enää avata remontin jälkeen, ja moni muukin museo suljetaan rahapulan takia.
Ehkä koko Suomi laitetaan kiinni, ja museoidaan digitaalisesti.
”Näinhän tämä hallitus toimii, leikataan summittain ilman käsitystä vaikutuksista” – Oppositio tylyttää kokoomuksen Laihoa ja Multalaa
Museot | Sdp ja Keskusta tylyttävät kokoomuksen kansanedustaja Mia Laihoa sekä tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalaa.
 
vierailija
”Näinhän tämä hallitus toimii, leikataan summittain ilman käsitystä vaikutuksista” – Oppositio tylyttää kokoomuksen Laihoa ja Multalaa
Museot | Sdp ja Keskusta tylyttävät kokoomuksen kansanedustaja Mia Laihoa sekä tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalaa.
Kokoomuksen Mia Laihon vapaaehtoistyön ajatus on loistava. Näin saataisiin kuntoon myös terveydenhuolto ja monet muut nykyhallitukselle vaikeat asiat. Esimerkiksi hampaan osaa toki kiskoa kuka tahansa.
 
vierailija
Kokoomuksen Mia Laihon vapaaehtoistyön ajatus on loistava. Näin saataisiin kuntoon myös terveydenhuolto ja monet muut nykyhallitukselle vaikeat asiat. Esimerkiksi hampaan osaa toki kiskoa kuka tahansa.
Luin museojutun kai Hesarin sivulta. Välistä tuntuu siltä, että toimittajat nappaavat uutisjuttuvinkkejä tältä palstalta. Valtion säästökohteet ovat säälittäviä. Harva viitsii hiiskua, että kurjuus johtuu VM:n tyhmästä valtion velan koron vekslauksesta.
Osa tyhmästä kansasta uskoo, että kaikki on Marinin hallituksen syytä.
On epätoivoista laittaa ihmiset työttömiksi. Uutta työtä on turha etsiä, kun ei niitä ole eikä tule olemaan.
Onneksi tämä palsta on olemassa kahdelle misogyynille, joiden ainut huvi näyttää olevan naisten päähänpotkiminen. Noille tyypeille pitää järjestää maksuton sisäänpääsy Only Fans-sivustolle, jossa esiintyy Forumissa nakuillut, ei vielä menopaussi-ikäinen naikkonen.
 
vierailija
OrpoPurra ottaa VM:n arvion mukaan lisää velkaa ennätykselliset 60,2 mrd euroa (151,8 mrd€ -> 212 mrd€), eikä taida riittää sillä laskelmien pohjana oleva hallitusohjelman 100 000 uuden työllisen tavoite on jo 154 000 työllisen päässä ja takamatka sen kun kasvaa. Jokainen 10 000 työllistä vähemmän lisää velanottoa noin 1 miljardia.
 

Yhteistyössä