Päivän OrpoPurra: Ekonomistit ottivat pöyristyneinä vastaan tiistaina julkaistut tuoreet työttömyysluvut

vierailija
Työmarkkinoille kylmä suihku – Tältä työttömyysluvut näyttävä

Ekonomistit ottivat pöyristyneinä vastaan tiistaina julkaistut tuoreet työttömyysluvut.

Tilastokeskuksen mukaan työttömyysaste oli helmikuussa 9,1 prosenttia. Työttömiä oli helmikuussa 43 000 enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan helmikuun työllisyysluvut olivat pääosin murheellista luettavaa ja kylmä suihku työmarkkinoille.

– Vuoden alussa saatiin hetkellisesti hieman parempia työllisyyslukuja, mutta ne olivat selvästi liian hyviä ollakseen totta. Työmarkkinoiden elpyminen ei ole vielä alkanut, Appelqvist toteaa tiedotteessa.

Näin korkea työttömyys on omiaan ylläpitämään kotitalouksien varovaisuutta, mikä puolestaan hidastaa kotimaisen kulutuskysynnän elpymistä, pääekonomisti totesi tiedotteessa.

Myös työllisten määrä väheni vuoden takaisesta. Työllisiä oli helmikuussa 64 000 vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.
 
vierailija
Yle: Työttömyys lisääntyi helmikuussa – Suomen miesten tilanne synkin EU:ssa
Tilastokeskuksen mukaan työttömiä 15–74-vuotiaita oli helmikuussa 43 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyys lisääntyi helmikuussa, selviää Tilastokeskuksen tuoreimmista luvuista.

Tilastokeskuksen mukaan työttömiä 15–74-vuotiaita oli helmikuussa 43 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Samassa ikäryhmässä työttömien osuus työvoimasta nousi helmikuussa 9,4 prosenttiin. Vuotta aiemmin osuus oli 7,8 prosenttia. Työllisiä puolestaan oli 64 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Työttömyysasteen trendi taas oli viimeksi yhtä korkealla vuoden 2016 alussa
, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Elina Pelkonen tiedotteessa.

Miesten tilanne on heikko

Miesten tilanne on Tilastokeskuksen mukaan EU-maiden synkin. Työttömiä miehiä oli helmikuussa 146 000. Työttömiä naisia puolestaan oli 117 000.

Tammikuussa miesten työttömyysaste oli Suomessa 9,4 prosenttia. Suomi ohitti tällöin Espanjan miesten työttömyysasteessa. Espanjassa miesten työttömyysaste oli 9,3 prosenttia tammikuussa.

EU:ssä miesten työttömyysasteen keskiarvo oli tällöin 5,6 prosenttia.
 
vierailija
Työllisyys laskenyt 64 000 hengellä, huh, huh!
Miksi vääristelet uutista? Osaako yksikään persu kunnolla lukemisen ja kirjoittamisen taidon?
Luultavasti 64.000 luku pitää sisällään eläkkeelle siirtymiset.
Nykyään hyvin moni joutuu luopumaan jo varhain työelämästä mm. mt-ongelmien takia. Koronavuodet lisäsivät syrjäytymistä.
Olen luultavasti tämän palstanainut kirjoittaja, joka jatkuvasti pitää esillä keskusteluissa menneitä koronavuosia. Luultavasti myös kuolemantapaukset vähentävät työssä olevien lukumäärää.
 
Mitä vääristelyä tuossa nyt oli? Työllisiä oli tilastojen mukaan 64 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Tottakai se pitää sisällään myös eläkkeelle siirtymiset ja uusia ei tilalle palkata koska ei ole tarvetta. Normaalitilanteessa uusi työntekijä olisi jo etsitty. Sama pätee jos työntekijä kuolee, uutta ei palkata ja näin työllisisä on yksi vähemmän.

Ja mt-syistä ei nykyisin niin vain eläköidytä. Toki voi jäädä pois töistä ja työkkärin rahojen ja sairaslomien varaan.
 
vierailija
Yllättynevät vielä useampaan kertaan. Tässä kaupungissa aletaan vasta nyt päästä lomautuksista yrityssaneerauksiin ja lappu luukulle mitä tulee keskisuuriin yrityksiin. Pienempiä on jo kaatunut. Asuntoja on jatkuvasti enemmän myynnissä ja osa ulosottolaitoksen kautta. Näitä ei olekkaan aikoihin näkynyt kuin yksittäisiä. Koronavuosien jälkeen alkoi ulosottomyynnit ja viimeiden puolen vuoden tai vuoden aikana lisääntyneet.
 
vierailija
Eipäs hätäillä. Ansiosidonnaisen leikkurit ovat olleet voimassa vasta parisen kuukautta. Kyllä se kohta nähdään että alkavat työt kelvata ja työllisyys kääntyy huimaan nousuun. Se aika on ihan kohta, sanoisin jopa että ihan justiinsa, viimeistään kesän korvalla tai voipa olla jo ihan nurkan takana.
 
vierailija
Kokoomus voitti vaalit lupaamalla "vastuullisempaa taloudenpitoa" ja on puolustellut "ikäviä" leikkauksia sillä, että ne ovat välttämättömiä "kasvutoimenpiteitä". Sisäisesti Kokoomuksessa yhteistyötä laitaoikeistolaisten persujen kanssa perusteltiin että vain Persujen tuella "välttämättömät" uudistukset saadaan aikaan.

Nyt uudistuksia on runnottu urakalla talouteen ja tulos on ollut, että tilanne niin työllisyyden, konkurssien kuin velkaantumisen suhteen on PALJON HUONOMPI kuin se oli Marinin hallituksen aikana. Koska Kokoomuksen liberaalisiipi alkaa kysymään, että myytiinkö periaatteet turhan takia, kun Persujen toteutetut uudistukset eivät olleetkaan oikeat lääkkeet?

Eduskuntavaalikeskustelussa Orpo sanoi "vastuuttomaksi" Marinin arviota siitä, että 2024 valtio tulee ottamaan vielä lisää velkaa luokkaa 10 miljardia. Orpon hallitus otti n. 18,5 miljardia. Orpo tuskin tarkoitti että 10 miljardia on vastuuttoman vähän? Valehteliko Orpo vai onko hän vain epäonnistunut?
Tämän vuoden uudeksi velaksi on budjetoitu 12,1 miljardia, mutta koska kaikki talousmittarit nättävät huonompaa kuin mitä budjettia tehtäessä oletettiin, todellinen velkaantuminen tänä vuonna on todennäköisesti taas luokkaa 18-20 miljardia.
 
vierailija
Orpon hallitus otti 2014 velkaa 18,44 miljardia euroa. 15,24 miljardia josta vain Iltalehti uutisoi + 3,2 miljardia vuoden 2024 menorahaa, jonka maksatusta VM aikaisti muutamalla viikolla, jotta se saatiin vuoden 2023 alijäämään ns. "kalenteriteknisesti" 11,2 mrd€ -> 14,4 mrd€. MOTilla olisi tutkinnan paikka tässä.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
vierailija
Eipäs hätäillä. Ansiosidonnaisen leikkurit ovat olleet voimassa vasta parisen kuukautta. Kyllä se kohta nähdään että alkavat työt kelvata ja työllisyys kääntyy huimaan nousuun. Se aika on ihan kohta, sanoisin jopa että ihan justiinsa, viimeistään kesän korvalla tai voipa olla jo ihan nurkan takana.
Ihan just. Heti kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. :)
 
vierailija
Saavat maksaa huonosta politiikastaan.

"Puheenjohtaja Riikka Purra on totisen paikan edessä.

Vaalitappioiden selitykseksi ei kelpaa, että perussuomalaiset äänestäjät eivät ole kiinnostuneita kunta- ja aluevaaleista. Pikemminkin on niin, että monia perussuomalaisten aiempia äänestäjiä suututtavat leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on enää kaksi vuotta. Perussuomalaisten 47-jäseniseen eduskuntaryhmään hiipii pelko, että oma paikka Arkadianmäellä on vaarassa.

Viime eduskuntavaaleissa puolue keräsi 20,1 prosenttia äänistä. Nykymenolla arviolta viittätoista – siis joka kolmatta – perussuomalaisten kansanedustajaa uhkaa putoaminen eduskunnasta."

vierailija
Eipäs hätäillä. Ansiosidonnaisen leikkurit ovat olleet voimassa vasta parisen kuukautta. Kyllä se kohta nähdään että alkavat työt kelvata ja työllisyys kääntyy huimaan nousuun. Se aika on ihan kohta, sanoisin jopa että ihan justiinsa, viimeistään kesän korvalla tai voipa olla jo ihan nurkan takana.
Ekonomisti vaikuttavat olevan samaa mieltä. Työttömyyden huippu alkaa olla nyt saavutettu. Todennäköisesti. Paremmat ajat ovat käsillä aivan tässä kesän kynnyksellä. Aikaisintaan ja ehkä. Hyvällä tahdolla voi kuulemma kuitenkin nähdä jo elpymistä alkuvuoden työttömyysluvuissa. Tai sitten on aika varata aika optikolle.

Yhtä mieltä tuntuvat olevan ainoastaan siitä että yksityinen kulutus sakkaa, siihen ei lähiaikoina ole helpotusta luvassa (heikennyksiä on ollut senkin edestä, tämä oman huomautuksena) ja tästä seuraa oravanpyöränä lisää työttömiä.
 
vierailija
Yle: Työttömyys lisääntyi helmikuussa – Suomen miesten tilanne synkin EU:ssa

Siksikö kokoomus kävi työministeri Arto Satosen toimesta rekytoimassa halpa-Aasiasta kielitaidotonta palkanpolkijaa? Arvatenkin Purran persujen siunauksella.
 
Nyt on Suomen miesten paikka katsoa peiliin. Meillä on liikaa viitosella peruskoulun läpi kahlanneita ja liikaa tukia.
 
vierailija
Yle: Työttömyys lisääntyi helmikuussa – Suomen miesten tilanne synkin EU:ssa

Siksikö kokoomus kävi työministeri Arto Satosen toimesta rekytoimassa halpa-Aasiasta kielitaidotonta palkanpolkijaa? Arvatenkin Purran persujen siunauksella.
Onhan tämä aivan naurettavaa että Suomessa on satoja tuhansia työttömiä niin Persut ja kumppanit hakee ulkomailta kielitaidottomia työntekijöitä Suomeen.
Muutenkin poliitikot on ihan hiljaa siitä että talous lähti sukeltamaan sen jälkeen kun Suomi aloitti kauppasodan Venäjää vastaan. Miksi kukaan ei halua puhua asioista niiden oikeilla nimillä?
 
Olen mielestäni kirjoittanut selvät sävelet tällä palstalla, ja aina äänestänyt järkevästi. Palkaksi olen saanut hyvin ilkeän ja ärhäkän rastokärpäslauman riesakseni.
 
Yhteistyössä